Peter Cheyney

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reginald Evelyn Peter Southouse Cheyney (22. helmikuuta 1896 Lontoo26. kesäkuuta 1951 Lontoo) oli englantilainen rikoskirjailija.

Peter Cheyney tunnetaan parhaiten 1930–1940-lukujen Lemmy Caution -dekkareistaan. Kirjat olivat erittäin suosittuja Ranskassa, jossa niistä tehtiin yhteensä kahdeksan elokuvaa vuosina 1953–1965. Tunnetuin elokuvista on Jean-Luc Godardin ohjaama Lemmy Caution – piru mieheksi. Muita Cheyneyn luomia hahmoja ovat muun muassa Slim Callaghan ja Johnny Vallon.

Vaatimattomista oloista Lontoon East Endistä kotoisin ollut Cheyney osallistui 20-vuotiaana ensimmäiseen maailmansotaan. Hän haavoittui Sommen taisteluissa, jonka jälkeen Cheyney kotiutettiin luutnantiksi ylennettynä. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Cheyney työskenteli muun muassa lakitoimistossa ja yksityisetsivänä. Hän oli myös innokas harrastajanäyttelijä sekä lahjakas urheilija. Cheyney harrasti useita lajeja, kuten miekkailua, golfia ja judoa.

Ensimmäiset teoksensa hän julkaisi jo pian sodasta palattuaan vuonna 1916. Kaksi runokirjaa eivät kuitenkaan saavuttaneet suosiota. Ensimmäisen rikosromaaninsa This Man Is Dangerous Cheyney julkaisi vuonna 1936. Kirja sai hyvän vastaanoton ja menestys jatkui vuonna 1938 julkaistun The Urgent Hangman -teoksen myötä. Niistä saadut tulot mahdollistivat Cheyneyn luopumisen yksityisetsivän ammatistaan ja ryhtymisen päätoimiseksi kirjailijaksi.

Cheyneyn suosio kasvoi nopeasti. Toisen maailmansodan aikana hänen kirjojaan myytiin pari miljoonaa kappaletta vuosittain. Niitä salakuljetettiin Ruotsin kautta natsien miehittämiin Norjaan ja Tanskaan. Cheyneyn ruotsalainen kustantaja salakuljetti vuonna 1942 julkaistun Dark Duetin myös Pariisiin, jossa se julkaistiin välittömästi saksalaisten miehittäjien poistuttua kaupungista.

Suomessa Cheyneyn teoksia ilmestyi paljon 1950- ja 1960-luvuilla ns. kioskikirjallisuutena. Suuremmista kustantamoista niitä julkaisi Gummerus Salama-sarjassaan, joka oli yhtiön vastine WSOY:n SaPo-dekkareille. Vuonna 2000 Book Studio julkaisi Cheyneyn Lemmy Caution -novellin Siisti juttu (Nice Work, 1936) kokoelmassa Kovaksi keitetyt.

Ranskalaisten Lemmy Caution -elokuvien lisäksi Cheyneyn tuotannosta tehtiin viisi englanninkielistä elokuvaa vuosien 1937 ja 1960 välillä.

1940-luvun lopulla Peter Cheyneyn terveys alkoi heikkenemään. Vuoden 1951 aikana hän vajosi kahdesti koomaan ja kuoli Lontoossa saman vuoden heinäkuussa.

Suomennettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lemmy Caution

  • Naiset eivät välitä (Lehtiyhtymä 1947), Naiset eivät häikäile (Viihdekirjat 1963) – Dames Don’t Care (1937)
  • Myrkkykukka (Gummerus 1958, 1972) – Poison Ivy (1937)
  • Savua ilman tulta (Gummerus 1958) – I’ll Say She Does! (1945)
  • Levätään vasta haudassa (Gummerus 1960) – Never a Dull Moment (1942)
  • Veljet, mikä tyttö (Gummerus 1962) – You’d Be Surprised (1940)
  • Kiinalaisia kurveja (Gummerus 1963) – Can ladies kill? (1938)
  • Ammu ensin Lemmy (Viihdekirjat 1963) – Don't get me wrong (1939)
  • Kaunottaria sotapolulla (Viihdekirjat 1963) – Your Deal, My Lovely (1941)
  • Tämä mies on vaarallinen (Viihdekirjat 1964) – You Can Always Duck (1943)

Slim Callaghan

  • Kuoleman huvipursi (Gummerus 1957) – Dangerous Curves (1939)
  • Naisen asein (Viihdekirjat 1964) – They Never Say When (1944)
  • Kerran se kirpaisee (Gummerus 1964) – It Couldn’t Matter Less (1941)
  • Kosto on suloinen (Vaasa Oy 1964) – Sorry You've Been Troubled (1942)
  • Pahempi kuin luuletkaan (Vaasa Oy 1965) – Uneasy Terms (1946)
  • Pahimmassa tapauksessa (Vaasa Oy 1966) – The Urgent Hangman (1938)
  • Läheltä piti, kultaseni (Vaasa Oy 1967) – You Can’t Keep the Change (1940)

Johnny Vallon

  • Hiljennä kurveissa (Gummerus 1959) – Lady, Behave! (1950)
  • Kuolema yllättää (Viihdekirjat 1964) – You Can Call It a Day (1949)
  • Selvä juttu (Vaasa Oy 1967) – Dark Bahama (1950)

Muita teoksia

  • Hiljaiset tappajat (Nide Oy 1957) – Counterspy Murders (1944)
  • Reikärauta Rene (Nide Oy 1957) – Dark Hero (1946)
  • Viski tekee vallattomaksi (Gummerus 1961) – Another Little Drink (1940)
  • Murhatuulella (Viihdekirjat 1964) – Dressed to Kill (1952)
  • Naiset eivät odota (Viihdekirjat 1964) – Ladies Won’t Wait (1951)
  • Kun kaikki tähdet sammuvat (Vaasa Oy 1965) – The Stars Are Dark (1943)
  • Pahimmassa tapauksessa (Vaasa Oy 1965) – Dark Wanton (1948)
  • Usko mitä tahdot (Vaasa Oy 1965) – Dance Without Music (1947)
  • Sopii yrittää (Vaasa Oy 1965) – Try Anything Twice (1948)
  • Kaikki tai ei mitään (Vaasa Oy 1966) – One of Those Things (1949)
  • Tämän saat kalliisti maksaa (Vaasa Oy 1967) – Dark Interlude (1947)