Pesäpallon miesten Mestaruussarjan kausi 1954

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pesäpallon SM-sarja 1954)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pesäpallon miesten Mestaruussarjan kausi 1954
Järjestyksessä 33.
Joukkueita 13
Ajankohta
Sarja alkoi 16. toukokuuta
Sarja päättyi 26. syyskuuta
Lopputulos
Kultaa Haminan Palloilijat
Hopeaa Jyväskylän Kiri
Pronssia Kouvolan Pallonlyöjät
Putoajat Muhoksen Urheilijat,
Katajanokan Haukat ja
Loimaan Palloilijat
Alempi sarjataso Suomensarja
← 1953 1955 →

Pesäpallon SM-sarja 1954 oli tasaisempi kuin SM-sarja koskaan. Seitsemän parasta joukkuetta oli kahden pisteen sisällä ja juoksusuhteita laskettiin tarkasti mitalistien selvittämiseksi.[1] Hamina voitti kuitenkin mestaruuden pisteen erolla seuraavaan ryhmään. Myllykoskella oli ehkäpä parhaat mahdollisuudet mestaruuteen kaksi ottelua ennen sarjan päätöstä, mutta se hävisi viimeisissä otteluissaan Tampereen Pyrinnölle[2] ja Jyväskylän Veikoille ja jäi tiukassa kilpailussa mitalisijojen ulkopuolelle vaikka oli kauden mittaan voittanut kaikki mitalijoukkueet. Tämän lähemmäksi mitalia ei MyKV sittemmin koskaan ole päässytkään. Myös Kouvolan kohtaloksi koituivat Veikot, näiden käytyä viimeistä edellisellä kierroksella vierasvoiton Kouvolasta. Ottelu oli Kouvolan viimeinen, sillä viimeiselle kierrokselle sille oli sattunut huilivuoro. Haminan mestaruus varmistui, kun joukkue haki niukasti pisteet Katajanokan Haukoilta.
Amerikkalainen tv-yhtiö CBS esitteli kanavallaan suomalaista pesäpalloa viiden vuoden tauon jälkeen. [3]

Mestaruussarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue O V T H Juoksut Juoksusuhde Pisteet
Haminan Palloilijat 12 7 2 3 54-32 1,69 16
Jyväskylän Kiri 12 7 1 4 81-48 1,69 15
Kouvolan Pallonlyöjät 12 7 1 4 59-40 1,48 15
Myllykosken Kilpa-Veikot 12 7 1 4 75-64 1,17 15
Tampereen Pyrintö 12 7 1 4 57-52 1,10 15
Työväen Mailapojat 12 7 0 5 66-59 1,12 14
Jyväskylän Veikot 12 7 0 5 46-48 0,96 14
Lahden Mailaveikot 12 6 0 6 83-60 1,38 12
Kuusankosken Puhti 12 5 1 6 41-42 0,98 11
Vimpelin Veto 12 4 2 6 39-64 0,61 10
Loimaan Palloilijat 12 3 1 8 41-75 0,55   7
Katajanokan Haukat 12 3 0 9 46-58 0,79   6
Muhoksen Urheilijat 12 2 2 8 44-90 0,49   6

Loimaa, Haukat ja Muhos putosivat.

Haminan mestarijoukkue: Heikki Hattari, Antero Niemelä, Niilo Janhunen, Raimo Jaakkola, Matti Tilli, Rauno Paavola, Jorma Jokinen, Antero Martomaa, Eero Vuorio, kesken kauden loukkaantunut Toivo Niemelä sekä varamies Teuvo Koskiaho.

Joukkue HP JK KPL MyKV TP TMP JV LMV KP VV LP KH MU
Haminan Palloilijat 3-0 5-2 7-4 8-0 2-2 4-3
Jyväskylän Kiri 3-2 6-5 10-0 16-5 12-4 4-7
Kouvolan Pallonlyöjät 1-0 7-10 6-2 0-3 2-3 7-4
Myllykosken Kilpa-Veikot 6-3 5-4 7-6 3-5 18-6 8-2
Tampereen Pyrintö 4-4 6-2 5-3 2-5 3-1 7-2
Työväen Mailapojat 7-4 6-11 4-3 3-8 8-1 8-5
Jyväskylän Veikot 3-2 11-2 3-4 2-10 3-2 4-2
Lahden Mailaveikot 2-7 11-2 10-4 1-4 18-5 16-7
Kuusankosken Puhti 5-5 0-4 4-5 5-0 1-2 8-2
Vimpelin Veto 2-2 7-1 7-2 1-7 2-0 1-2
Loimaan Palloilijat 5-13 0-3 3-2 1-5 4-1 1-1
Katajanokan Haukat 3-5 2-4 5-8 1-2 3-4 13-0
Muhoksen Urheilijat 3-10 4-11 6-6 5-12 7-11 8-6

Lyöjätilasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(kunnarista 2 pistettä)

Kirin Reino Salonen ilmoitettiin ensin vieneen lyöjäkuninkuuden. Jälkikäteen kuitenkin todettiin Salosen Muhos-ottelussa lyömä kunnari harhaheitolla saaduksi ja näin kaksi pistettä poistettiin pois hänen sarakkeestaan.

Naisten Suomen mestaruus ratkaistiin liittojen mestareiden välisessä (PPL-TUL) finaalissa:[4]

Helsingin Pallo-ToveritHelsingin Veto
3. lokakuuta PT Veto 23-7
Pallo-Toverit voitti Suomen mestaruuden
Palkinto Pelaaja Joukkue
Vuoden pesäpalloilija Viljo Niemi Vimpelin Veto
Vuoden lukkari Eino Kaakkolahti Jyväskylän Kiri
Lyöjäkuningas Olavi Kuismanen Katajanokan Haukat
Palkinto Henkilö
PPL:n kultainen ansiomerkki no 7 Valto Järvi
PPL:n kultainen ansiomerkki no 8 Martti Hakola