Perintöesine

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Perintökalu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Azteekkitemppelin malli ajalta 300 eaa.-500 jaa. Tällaiset vuosisatojen ajan sukupolvelta toiselle säilyneet perintöesineet ovat korvaamattoman arvokkaita muinaisten kulttuurien tutkimuksessa.
Sukukalleutena peritty hopeinen lautasliinan rengas.
Intialainen perintökalleutena säilynyt rituaalimatto 1700-1800-lukujen taitteesta.
Harvinainen kolmen dollarin seteli vuodelta 1833 on säilynyt perintöesineenä.
Sotaherrat Sun Jian ja Yuan Shao riitelevät perintöesineestä, Kiinan keisarillisesta sinetistä 100-luvulla.

Perintöesine (arkisessa kielenkäytössä myös perintökalu tai perintökalleus) voi olla suvulle tärkeä esine, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Esineen tunnearvo on yleensä keskeisemmässä osassa kuin fyysinen arvo, joskin perintöesineet ovat joskus myös fyysisesti arvokkaita. Ne saattavat olla myös harvinaisia tai jopa ainutlaatuisia. Perintöesineille on tyypillistä, että niihin liittyy tarinoita, joissa aiemmat omistajat ovat mukana. Erilaiset asiantuntijat, kuten huutokaupat tarjoavat asiakkaille perintöesineistön arviointeja.[1][2]

Perintö ja esine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintöesineeseen liitetty status ei ole pelkästään sen taloudellisessa ja käytännöllisessä arvossa, vaan siihen liittyvän perinteen jatkumossa. Perintöesine on lahjan kaltainen esine, mutta se eroaa tavallisesta lahjasta lainanomaisuuden vuoksi. Perintöesineen omistava henkilö on perinyt sen aiemmalta omistajalta ja luovuttaa sen toiselle olettaen, että saaja pitää yllä perinnettä lahjoittamalla esineen myös itse aikanaan toiselle. Perinteen jatkumon vuoksi saajan tulee olla perinteen arvoinen vastaanottaessaan esineen, ja hänen tulee vastaavasti lahjoittaa se perinteen arvoiselle henkilölle.[3] Sukukalleuden kyseenollessa vanhempi voi luovuttaa perintökalleuden lapselleen. Sukukalleutta, kuten sormusta, voidaan käyttää symbolisesti liittämään sukuun uusi henkilö esim. avioliiton kautta.

Perintöesineet saattavat olla esimerkiksi sotamuistoja tai matkamuistoja ajalta, jolloin matkustaminen ei ollut yleistä, tai ne on valmistettu varta vasten jollekin esivanhemmista jonkin merkittävän tapahtuman johdosta. Toisinaan perintöesineet saattavat olla myös esivanhempien valmistamia. Perintöesineen myynti tai pois antaminen katsotaan joskus loukkaavaksi käytökseksi sukua kohtaan ja niin tekevää kohtaan saatetaan olla katkeria pitkään, vaikka myynti tapahtuisi äärimmäisessä rahapulassa. Perintöesineet saattavat aiheuttaa kiistaa myös perinnönjaossa. Testamenttiaan laativa voi ottaa tämän etukäteen huomioon ja hinnoittaa perintöesineistönsä, jolloin jaettaville esineille voidaan laskea muun perinnön tavoin rahallinen arvo.[4]

Myyntiä kuitenkin harrastetaan paljon ja perintöesineet ovat tärkeitä huutokaupoille. Ostamista ja myymistä harjoittajat yrittäjät, kuten antikvariaatit, ja yksittäisiä sukunsa perintöesineitä myyvät satunnaisasiakkaat ovat huutokauppojen kaksi tärkeintä toimittajaryhmää. Huutokaupat tarjoavat yleensä paremman hinnan yrittäjille, koska ne eivät koe tarvetta ylläpitää asiakassuhdetta satunnaisasiakkaiden kanssa.[5]

Perintöesineitä entisöidään sekä harrastuksena että ammattimaisesti. Entisöinnin kohteena ovat erityisesti suvussa säilyneet huonekalut, joilla on tunnearvoa ja myös käyttöarvoa, sillä vanhaan aikaan huonekalut rakennettiin lujiksi ja kestämään pitkään.[6][7]

Historialliselta tai taiteelliselta arvoltaan korkea-arvoisista perintöesineistä voi myös tulla osa kansallista kulttuuriperintöä. Suomessa museovirasto pyrkii vaalimaan kulttuuriperinnöltään arvokkaiksi katsottuja esineitä, mutta niitä kuitenkin katoaa ulkomaille lahjoina sekä myyntiesineinä. Jos esimerkiksi taideteollista esinettä on valmistettu vain rajoitettu sarja ja se on yli 50 vuotta vanha, aarteella ei lain mukaan ole asiaa ulkomaille ilman lupaa vaikka se olisi yksityishenkilön omistama. Museovirasto ja tulli pyrkivät estämään arvokkaiksi katsottujen esineiden viennin ulkomaille, mutta laitokset uskovat, että vain murto-osa arvokkaiden esineiden viennistä tulee heidän tietoonsa.[8][9]

TV-formaatissa, jota edustavat esimerkiksi yhdysvaltalainen Antiques Roadshow, brittiläinen Cash in the Attic ja suomalainen Antiikkia, antiikkia kiertävä antiikkiasiantuntija arvioi yleensä tavallisista ihmisistä koostuvien vierailijoiden tuomien esineiden, yleensä perintöesineiden rahallista arvoa. Ohjelman kiinnostavuus perustuu dynamiikkaan, jossa vierailijan esineeseen kohdistama tunnearvo ja antiikkimarkkinoiden rahallinen arvo kohtaavat. Yleensä rahallinen arvo on vierailijan oletusta pienempi, mutta vastineeksi asiantuntija voi kertoa esineen historiasta tietoja, jota sen haltijalla ei aiemmin ollut. Toisaalta joskus esineen omistajan antama tieto esineen taustasta saattaa kohottaa myös sen rahallista arvoa ja historiallista kiinnostavuutta.[2][10][1]

Muinaisenglantilaisessa sankarirunossa Beowulfissa perintöesine on tärkeässä roolissa. Ylimykset käyttävät perimiään miekkoja vallanperinnöllisenä symbolina tai tärkeiden liittolaisten statuksen kohottamiseen. Beowulf ottaa vastaan arvokkaan miekan Unferthilta ja tavan mukaan osoittaa kunniaa myös antajalle luovuttamalla hänelle oman miekkansa, jonka arvoa hän korostaa kertomalla kyseessä olevan sukukalleuden:[3]

»Ja sinulle Unferth, laajasti tunnetulle miehelle, luovutettakoot sinulle vanha sukukalleus; kaunis, kovateräinen, aaltokuvioitu miekka.»
(Beowulf [11])

Myöhemmin Beowulfin setä, lordi Hygelac luovuttaa Hrethelin miekan Beowulfille ja tekee hänestä "valitun" Hrethelin jälkeläisten joukosta:[3]

»Sotureiden suojelija ja rohkea kuningas taistelussa tuotatti paikalle Hrethelin sukukalleuden, kullalla koristellun; ei yhdelläkään göötillä ollut hienompaa aarretta miekan muodossa; hän laittoi sen Beowulfin syliin ja antoi tälle seitsemäntuhatta (hideä maata), salin ja ruhtinaan valtaistuimen.»
(Beowulf [12])

Miekan terä kuitenkin katkeaa taistelussa lohikäärmettä vastaan, ja sen kantaja Beowulf haavoittuu kuolettavasti, pohtien oliko kyseessä todella Hrethelin sukukalleus, vai jokin toinen miekka.[3]

Perintöesine Englannin oikeudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin oikeushistoriassa esiintyy perityn esineen käsite (engl. heirloom). Perintöesineen omistajalla oli oikeus luovuttaa se toiselle elinaikanaan, mutta hän ei voinut määrätä testamentilla sen siirtämisestä kuolinpesän ulkopuolelle. Jos esineen omistaja kuoli ilman testamenttia, perintöesine siirtyi hänen perillisilleen. Jos omistaja oli määrännyt testamentissa kiinteästä omaisuudestaan, esine siirtyi omaisuuden mukana testamentin saajalle.

Sanalle kehittyi myöhemmin myös toinen merkitys, jolloin sillä voitiin tarkoittaa niitä irtaimia esineitä (kuten huonekaluja tai maalauksia), jotka oli asetettu trustin laillisten omistajien hallintaan siihen saakka, kunnes edunsaajalla oli oikeus saada omistukseensa niin kutsuttu perimysmaa (engl. settled land).

Yksi hiljattain julkisuutta saavuttanut kiista Britanniassa sai alkunsa, kun nainen huutokauppasi rihkamana pitämänsä vaasin. Esine osoittautui satojen tuhansien puntien arvoiseksi ja se oli aikanaan kuulunut Kiinan keisarin palatsin omaisuuteen. Naisen ex-anoppi nosti oikeuskiistan väittäen vaasin kuuluvan hänelle, koska hänen mukaansa ex-miniä menetti oikeutensa perintöesineeseen poikansa avioliiton purkautuessa. Oikeus päätti kantajan hyväksi ja nainen menetti koko omaisuutensa sekä korvauksiin että oikeuskuluihin.[13]

  1. a b Moni pettyy, kun arvokkaaksi luultu perintö muuttuu euroiksi (Arkistoitu – Internet Archive) Tamperelainen (10.05.2012). Viitattu 21.6.2014
  2. a b Jerome de Groot: Consuming History: Historians and Heritage in Contemporary Popular Culture, s. 68-70. Routledge, 2009. ISBN 1134148933
  3. a b c d Yvonne Bruce: Images of Matter: Essays on British Literature of the Middle Ages and Renaissance : Proceedings of the Eighth Citadel Conference on Literature, Charleston, South Carolina, 2002, s. 228-243. University of Delaware Press, 2005. ISBN 0874138949
  4. dividing up family heirlooms (Arkistoitu – Internet Archive) Marie Suszynski, Carepages. Viitattu 21.6.2014
  5. Bob Tricker, Gretchen Tricker: Business Ethics: Uniting Corporate Governance and Risk Management: A Stakeholder, Governance and Risk Approach, s. 265. Routledge, 2014. ISBN 1135075344
  6. Huonekalujen entisöinti. Kodin kääntöpiiri, Yle. Arkistoitu 20.6.2014. Viitattu 21.6.2014.
  7. Kalustehoitola Kallio (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.6.2014
  8. Uhanalaisia muotoiluklassikoita maastavientikieltoon YLE. Viitattu 21.6.2014
  9. Alvar Aallon esineistöä pysäytetty perinnön varjelemiseksi (Arkistoitu – Internet Archive) YLE. Viitattu 21.6.2014
  10. Karen Halttunen: A Companion to American Cultural History, s. 305-306. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 0470691093
  11. Oma käännös Yvonne Brucen nykyenglanniksi kääntämästä otteesta kirjassa Images of Matter, s. 235
  12. Oma käännös Yvonne Brucen nykyenglanniksi kääntämästä otteesta kirjassa Images of Matter, s. 236
  13. Curse of the Chinese vase: The sale of a £228,000 heirloom sparked a ruinous war between Andrea Calland and her ex mother-in-law Dailymail Online. Viitattu 21.6.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Heirloom