Peltokurjennokka
| Peltokurjennokka | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Geraniales |
| Heimo: | Kurjenpolvikasvit Geraniaceae |
| Suku: | Kurjennokat Erodium |
| Laji: | cicutarium |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
|
|
|
Peltokurjennokka (Erodium cicutarium) on yksi- tai kaksivuotinen vaaleanpunakukkainen kurjenpolvikasvi. Se on pahanhajuinen.[2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Peltokurjennokka on rennosti tai kohenevasti kasvava monivartinen, runsaasti haarova, pehmeäkarvainen ruoho. Se kasvaa 5–50 senttimetriä korkeaksi. Lehdet ovat parilehdykkäisiä ja lehtien lehdykät parijakoisia. Kukat sijaitsevat varren ja haarojen kärjissä pitkien perien päissä sarjoina. Peltokurjennokan kukat ovat noin yhden cm leveät, terälehdet ovat väriltään vaaleanpunaiset. Hedelmys on pitkä nokkamainen viisiosainen lohkohedelmä. Nokan kärki on nystykarvaton, toisin kuin läheisesti samannäköisellä myskikurjennokalla (Erodium moschatum), jota tavataan erittäin harvinaisena myös Suomessa.[3]
Peltokurjennokka Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa peltokurjennokka on melko harvinainen tulokaskasvi, jota on havaittu pohjoisessa Inarin Lapin korkeudelta asti. Sitä pidetään Etelä- ja Itä-Suomessa muinaistulokkaana, muualla uustulokkaana.[3] Yleisehkönä peltokurjennokka kasvaa vain itäkaakossa Lappeenrannan seudulla.[4] Suomessa laji kasvaa peltorikkakasvina erityisesti hiekkaisilla mailla. Sen kasvupaikkoja ovat myös puutarhat, pihat ja tienvarret. Peltokurjennokka kukkii kesäkuusta syyskuuhun.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen Lajitietokeskus 2022: Suomen eliölajien lajiluettelo 2021.
- ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 374. (2. painos) Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
- ↑ a b c Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Levinneisyyskartat (Peltokurjennokka Erodium cicutarium) 2011. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.