Tämä on suositeltu artikkeli.

Peloponnesolaissota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peloponnesolaissota
Kreikkalainen falangi taistelussa
Kreikkalainen falangi taistelussa
Päivämäärä:

maaliskuu 431 eaa. – syyskuu 403 eaa.

Paikka:

Kreikka ja muu Välimeren alue

Lopputulos:

Spartan voitto.

Vaikutukset:

Deloksen meriliitto hajotettiin ja Ateena pakotettiin peloponnesolaisliittoon. Oligarkit nousivat valtaan Ateenassa.

Osapuolet

Ateena
Deloksen meriliitto

Sparta
Peloponnesolaisliitto

Peloponnesolaissodan taistelut
SybotaPoteidaiaNaupaktosKhalkisPlataiaTanagraOlpaiPylosSfakteriaDelionMegaraAmfipolisMantineiaSyrakusaSymeKynossemaKyzikosNotionArginusaiAigospotamoi

Peloponnesolaissota käytiin pääasiassa Ateenan ja Spartan johtamien liittojen välillä vuosina 431404 eaa. Persialaissotien jälkeen Ateenan valta oli kasvanut valtavasti, ja muut kaupunkivaltiot pelkäsivät, että Ateenasta tulisi liian voimakas. Lopulta sota syttyi Spartan ja Ateenan välillä. Peloponnesolaissota oli yksi antiikin Kreikan historian käännekohdista. Sota veti mukaansa miltei kaikki kreikkalaiset kaupunkivaltiot, ja sen aikana kuoli ennennäkemätön määrä ihmisiä. Sodan aikana kumpikin osapuoli teki myös julmuuksia, joilta aikaisemmin oli säästytty.

Sodan alkuvaihetta kutsutaan yleensä nimellä Arkhidamoksen sota Spartan kuninkaan Arkhidamoksen mukaan. Sodan alkuvuosina Perikleen johtama Ateena yritti välttää taisteluja. Perikles kuitenkin kuoli ruttoon, joka iski Ateenaan vuonna 430 eaa. Sodan ensimmäinen vaihe loppui vuonna 421 eaa., kun osapuolet solmivat niin sanotun Nikiaan rauhan. Rauha kesti vuoteen 415 eaa., jolloin ateenalaiset lähettivät Nikiaan johdolla retkikunnan Sisiliaan avustamaan liittolaisiaan Syrakusaa vastaan. Ateenalaisten Sisilian sotaretki epäonnistui, kun spartalaisten oma retkikunta kukisti ateenalaiset täydellisesti. Sisilian sotaretken epäonnistuttua Ateenan vallassa olleet Joonian kaupungit kapinoivat spartalaisten innoittamina. Myös Persian valtakunta alkoi tämän jälkeen avustaa Spartaa. Alkibiadeen johdolla Ateenan laivasto voitti kuitenkin Spartan laivaston, ja vuoteen 406 eaa. mennessä Ateena oli vallannut takaisin suurimman osan entisestä valtakunnastaan. Sodan lopullinen käännekohta oli, kun spartalainen Lysandros sai vallattua Hellespontoksen. Spartalainen laivasto tuhosi täydellisesti ateenalaisten laivaston vuonna 405 eaa., ja Ateena antautui vuonna 404 eaa.

Peloponnesolaissodan kulun dokumentoi historioitsija Thukydides kirjassaan Peloponnesolaissota. Thukydides toimi sodan aikana strategina eli sotapäällikkönä, mutta hänet erotettiin virastaan, kun hän ei ollut pystynyt estämään spartalaisia valtaamasta Amfipolia. Thukydides oli itse paikalla useamman sodan alkuvaiheen tapahtuman aikana, ja muilta osin hänen kirjansa perustuu silminnäkijöiden kertomuksiin. Thukydides aloittaa kirjansa seuraavasti:

»Ateenalainen Thukydides on kirjoittanut tämän kertomuksen sodasta, jota peloponnesolaiset ja ateenalaiset kävivät toisiaan vastaan. Hän ryhtyi tehtävään heti sodan puhjettua otaksuen että sota olisi suuri ja merkittävämpi kuin mitkään aikaisemmat; hän päätteli tämän siitä että kumpikin puoli oli silloin varustautunut kaikin tavoin mitä parhaimmin taisteluun, ja havaitsi muunkin Hellaan asettuvan jommallekummalle puolelle joko heti tai jonkin ajan epäröityään. Tämä sota oli todella suuri järkytys, jonka ovat kokeneet helleenit ja osa barbaareja, voisipa jopa sanoa miltei koko ihmiskuntakin.»
(Thukydides 1.1, kääntänyt J. A. Hollo)

Sodan osapuolet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Peloponnesolaissodan osapuolet vuonna 431 eaa.

Deloksen meriliitto eli Ateenan imperiumi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Deloksen meriliitto

Persialaissotien jälkeen osa kreikkalaisista kaupunkivaltioista muodosti Ateenan johdolla Deloksen meriliiton, jonka jäsenten tuli varustaa liiton käyttöön laivoja yhteistä puolustusta varten ja turvata Kreikka persialaisia vastaan. Liitto sai nimensä Deloksen saaresta, johon liiton yhteinen kassa oli säilötty. Ajan myötä liiton jäsenet alkoivat maksaa liitolle rahaa laivojen varustamisen sijasta. Peloponnesolaissodan alkaessa Ateenan lisäksi ainoastaan Khios ja Lesbos ylläpitivät omia laivastoja. Vuonna 454 eaa. liiton varat siirrettiin myös Ateenaan, joka olikin liiton selvästi vahvin jäsen. Seuraavien vuosikymmenien aikana Ateena käytti johtavaa asemaansa hyväkseen ja sekaantui liiton muiden jäsenten sisäisiin asioihin. Liitosta käytetään joskus anakronistista nimitystä "Ateenan imperiumi".[1]

Peloponnesolaisliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Peloponnesolaisliitto

Kreikan toisella johtavalla kaupunkivaltiolla Spartalla oli myös oma liittonsa, johon kuului suurin osa Peloponnesoksen kaupungeista. Liittoon kuuluivat myös Korintti ja Theba. Vaikka Sparta olikin selvästi liiton vahvin jäsen, kaikilla jäsenillä oli yksi ääni liiton päätöksissä.[2]

Spartan ja sen liittolaisten sotavoimat olivat suurimmaksi osaksi jalkaväkipainotteisia. Spartan armeija oli kiistatta Kreikan parhaiten koulutettu ja paljon suurempi kuin Ateenan. Peloponnesolaisliiton jäsenistä ainoastaan Korintilla oli merkittävä laivasto. Ateena ja sen liittolaiset pystyivät laivastoillaan hallitsemaan Aigeianmerta ja häiritsemään kaupankäyntiä Spartan ja sen liittolaisten välillä. Koska sodan osapuolet olivat niin erilaisia, oli niiden vaikea saada aikaan ratkaisevaa taistelua.[2]

Perikleen rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisestä patsaasta.

Ateenan ja Spartan vihanpito oli alkanut jo niin sanotun ensimmäisen peloponnesolaissodan aikana 460445 eaa.

Sodan syiksi lasketaan yleensä Ateenan mielivaltainen käyttäytyminen Spartan liittolaisia vastaan. Thukydideen mukaan sodan tärkein syy oli se, että Sparta pelkäsi Ateenan kasvavaa valtaa. Sotaan johtaneita tapahtumia oli monia. Korintti valitti liittolaiselleen Spartalle siitä, että Ateena oli sekaantunut sen ja Kerkyran (nykyinen Korfu) väliseen kiistaan. Kerkyra oli Korintin entinen kolonia, ja sillä oli vuonna 435 eaa. alkanut kiista oman koloniansa Epidamnoksen (nykyinen Durrës Albaniassa) kanssa. Korinttilaiset puuttuivat kiistaan epidamnoslaisia avustaen. Ateena antoi vuorostaan tukensa Kerkyralle. Koska Kerkyralla oli tuolloin eräs kreikkalaisen maailman suurimmista laivastoista, oli Korintti huolissaan siitä, että Ateenan ja Kerkyran laivastot olisivat yhdessä liian vaikea vastus voitettavaksi.[3]

Vuonna 433 eaa. ateenalaisten ja kerkyralaisten laivastot kukistivat korinttilaiset Sybotan taistelussa ja estivät Korinttia hyökkäämästä Kerkyraa vastaan. Samoihin aikoihin Ateena alkoi piirittää nykyisellä Chalkidikín niemimaalla sijainnutta Poteidaian siirtokuntaa. Poteidaia oli aikoinaan Korintin perustama, vaikka se tuolloin oli osa Ateenan liittoa. Ateenalaiset pelkäsivät, että Poteidaia kapinoisi ja vetäisi mukaansa muitakin kaupunkeja, ja vaativat muun muassa, että poteidaialaiset hajottaisivat kaupunkinsa muurit. Tähän poteidaialaiset eivät kuitenkaan voineet suostua. Ateenalaiset päättivät, että Poteidaia oli pakko pakottaa suostumaan Ateenan vaatimuksiin. Vuonna 432 eaa. ateenalaiset aloittivat Poteidaian piirityksen. Sybotan taistelun ja Poteidaian kiistan jälkeen Korintti yritti saada liittolaisiaan ja erityisesti Spartaa julistamaan sodan Ateenalle. Spartalaiset olivat kuitenkin haluttomia aloittamaan sodan näiden tapahtumien vuoksi.[4]

Vuoden 433 eaa. lopulla Ateena asetti myös Spartan liittolaisen Megaran kauppasaartoon, koska megaralaiset olivat viljelleet Demeterille pyhitettyä maata. Todellisuudessa kauppasaarto oli varmaankin kosto siitä, että Megara oli lähettänyt laivoja Korintin avuksi Kerkyraa vastaan. Ateena olisi myös halunnut Megaran eroavan liitostaan Spartan kanssa. Megara sijaitsi nimittäin Attikan länsiosassa, ja peloponnesolainen armeija saattoi helposti hyökätä Ateenan kimppuun sen kautta. Megaralaiset valittivat tietysti Ateenan käytöksestä Spartalle. Myös Ateenan lähellä oleva Aiginan saaren asukkaat valittivat Spartalle, että ateenalaiset olivat riistäneet saarelta itsemääräämisoikeuden asettamalla saarelle oman varuskuntansa.[1]

Kuultuaan megaralaisten valitukset spartalaiset lähettivät lähettiläitä Ateenaan vaatimaan, että Ateena lopettaisi Megaran kauppasaarron. Perikles vastusti tätä, koska Ateena ja Sparta olivat aikaisemmin sopineet, että kaikki kiistat ratkaistaisiin välityksen avulla. Spartalaiset taas eivät voineet suostua tähän ja aloittivat sodan Ateenaa ja sen liittolaisia vastaan. Thukydides väittää että Megaran kauppasaarto oli vain sopiva tekosyy aloittaa sota, ja että todellisuudessa syynä oli Spartan pelko Ateenan kasvavasta mahdista.[5]

Sodan alkuhetkenä pidetään maaliskuuta 431 eaa., kun 300 thebalaista yritti vallata Plataiain yllätyshyökkäyksellä. Plataiain hallitsema alue sijaitsi Theban ja Megaran välissä, ja se esti thebalaisia pääsemästä liittolaistensa luokse. Theba ja Plataiai olivat tietysti vanhoja vihollisia, ja thebalaiset olivat kauan haaveilleet Plataiain valloituksesta. Eräs plataiailainen petturi päästi thebalaiset sotilaat kaupunkiinsa, mutta yllättyneet platailaiset saivat vangittua kaikki hyökkääjät ja raivoissaan tappoivat heidät kaikki. Thebalaisten kavala yllätyshyökkäys ja plataiailaisten raaka sotavankien teloittaminen oli vastaan sitä käsitystä, joka kreikkalaisilla tuolloin oli sodankäynnistä.[6]

Peloponnesolaissota voidaan jakaa eri vaiheisiin:

  • Arkhidamoksen sota (431–421 eaa.)
  • Nikiaan rauha (421–414 eaa.)
    • Argoksen ja Ateenan liitto (419–418 eaa.)
    • Sisilian sotaretki (415–413 eaa.)
  • Dekeleian tai Joonian sota (|413–404 eaa.)
Aigospotamin taisteluSyrakusa taisteluPyloksen taisteluSybotan taisteluKyzikoksen taisteluMantineian taisteluNaupaktoksen taisteluAmfipoliin taisteluPotidaian taisteluArgoksen liittoSisilian sotaretkiJoonian sotaNikiaan rauhaArkhidamoksen sota

Arkhidamoksen sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Attika peloponnesolaissodan aikaan.

Ateenan ja Spartan suunnitelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan alkuvaiheessa Ateenan vaikutusvaltaisen poliitikon Perikleen suunnitelma oli evakuoida Attikan maaseudun asukkaat Ateenaa ja sen satamakaupunkia Pireusta ympäröineiden, nykyisin Themistokleen muureina tunnettujen kaupunginmuurien suojaan. Karja taas lähetettäisiin Euboian saarelle. Perikleen suunnitelman mukaan Sparta ei pystyisi millään kukistamaan Ateenaa. Spartan strategia oli hyökätä kuningas Arkhidamos II:n johdolla Ateenaa ympäröivään Attikaan ja pakottaa ateenalaiset ratkaisevaan taisteluun. Vaikka spartalaiset hävittivät Ateenan ympäristöä sodan ensimmäisenä vuonna, ei itse kaupungille koitunut suurempaa kärsimystä, koska sitä pystyttiin huoltamaan meriteitse. Spartan sotajoukot pystyisivät pitämään hallussaan Attikaa vain lyhyen ajan, ennen kuin heidän ruokavaransa loppuisivat.[7]

Perikleen suunnitelma ei kuitenkaan ollut kaikkien ateenalaisten mieleen. Kun spartalaiset ryöstivät Attikan maaseutua, alkoivat eräät ateenalaiset, joista muuan Kleon oli äänekkäin, syyttää Periklestä pelkuruudesta. Spartalaiset eivät kuitenkaan pystyneet tekemään mitään pysyvää vahinkoa. Arkhidamos oli myös ollut alkujaan sotaa vastaan ja toivoi, että koko kiista saataisiin vielä selvitettyä neuvotteluilla. Perikleen strategian mukaan Ateena voittaisi, jos se välttelisi suurempia taisteluja.[7]

Ateena oli ennen sotaa saanut haltuunsa Naupaktoksen, joka sijaitsi Korintin lahden pohjoispuolella. Ateenalaiset olivat asuttaneet sinne Spartalle vihamielisiä messenialaisia ja saattoivat sieltä estää Korintin yhteydet länteen päin. Ateenalaiset päättivät tehdä juuri näin ja lähettivät Formionin kahdenkymmenen laivan kanssa Naupaktokseen. Korintti ja Sparta lähettivät liittolaistensa kanssa Brasidaan ja Knemoksen johtaman laivaston kukistamaan Formionia, mutta tämä kukisti peloponnesolaisten paljon suuremman laivaston Naupaktoksen taistelussa vuonna 429 eaa.[8]

Rutto iskee Ateenaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 430 eaa. kesällä Ateenaan levisi rutto. Thukydideen mukaan rutto levisi Egyptistä aluksi Ateenan satamakaupunkiin Pireukseen. Sieltä se levisi itse Ateenaan, jossa suurin osa Attikan asukkaista oli sullottuna muurien sisään spartalaisia paossa. Tällaisissa olosuhteissa ruton oli varmaankin helppo levitä ateenalaisten keskuudessa. Kun ateenalaiset lähettivät lisäjoukkoja Poteidaian piiritykseen, levisi rutto myös piirittäjien joukossa. Rutto ei iskenyt yhtä rajusti muualle Kreikkaan. Kulkutauti tappoi kolmasosan Ateenan asukkaista, mukaan lukien Perikleen ja hänen poikansa. Rutto oli suuri isku Ateenalle, joka menetti merkittävän osan miesvoimastaan.[9]

Seuraavana vuonna spartalaiset alkoivat piirittää Plataiaita, Theban painostuksesta ja ehkä siksi, että he eivät halunneet hyökätä ruton riivaamaan Attikaan. Plataiailaiset lähettivät naisensa ja lapsensa evakkoon Ateenaan ja jättivät itse kaupunkiin vain 400 sotilasta, jotka pystyivät helposti puolustamaan kaupunkia ylivoimaisia vihollisjoukkoja vastaan.

Vuonna 428 eaa. Ateenan liittolainen Mytilene Lesboksen saarella alkoi kapinoida, ja pian koko saari Methymnaa lukuun ottamatta oli asettunut Mytilenen taakse. Ateenalaiset lähettivät heti 40 laivaa kukistamaan kapinalliset. Samalla mytileneläiset pyysivät apua Spartalta, joka päätti lähettää omista ja liittolaistensa laivoista koostuvan laivaston Mytilenen avuksi. Samalla spartalaiset päättivät tehdä uuden hyökkäyksen Attikaan. Laivastoa ei kuitenkaan saatu valmiiksi samana vuonna. Ateenalaiset eivät myöskään saaneet Lesbosta kukistettua, mutta saivat Mytilenen saarrettua maalta ja mereltä. Mytileneläiset pitivät pintansa koska uskoivat spartalaisten pian tulevan heidän avukseen.[10]

Vuoden 427 eaa. kesällä Spartan laivasto Alkidaan johdolla lähti matkaan Lesbosta kohti. Alkidas sai kuitenkin pian kuulla, että Mytilene oli antautunut ateenalaisille. Samana kesänä antautuivat myös Plataiain kaupunkia puolustaneet plataiailaiset. Spartalaiset tuomitsivat heidät kaikki kuolemaan. Ateenalaiset päättivät myös tuomita Mytilenen asukkaat kuolemaan, mutta he katuivat päätöstään jo seuraavana päivänä. Pikavauhtia Mytileneen lähetetty laiva pääsi perille juuri ennen kuin tuomio ehdittiin panna käytäntöön.[11]

Perikleen kuoleman myötä Ateena oli menettänyt selvän johtohahmonsa. Uutta sotaisampaa linjaa alkoi ajaa Perikleen suurin vastustaja Kleon. Ateenan strategia muuttui tämän jälkeen paljon aggressiivisemmaksi, ja vuonna 427 eaa. ateenalainen strategi Nikias valtasi Minoan saaren, jolta saattoi saartaa Megaran sataman.[12]

Imperiumin vastaisku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuulu filosofi Sokrates otti osaa muun muassa Poteidaian taisteluun, jossa hänen kerrotaan pelastaneen ystävänsä Alkibiadeen hengen.
Antiikin Khalkidiken alue ympäristöineen.

Ateenalaiset tekivät sodan aikana useita hyökkäyksiä Peloponnesokselle mereltä, mutta nämä eivät olleet tähän asti tuottaneet Spartalle suurempaa vahinkoa. Demostheneen suunnitelman mukaan ateenalaiset linnoittivat pienen Pyloksen niemen Peloponnesoksella vuonna 425 eaa. Tarkoituksena oli tehdä Pyloksesta tukikohta, josta tehtäisiin sotaretkiä Spartaa vastaan ja jonne spartalaisten valtaan kyllästyneet helootit saattaisivat paeta. Spartalaiset linnoittivat vuorostaan viereisen Sfakterian saaren, mutta he jäivät saarelle loukkuun sen jälkeen, kun paikalle saapunut ateenalainen laivasto kukisti spartalaisten laivaston Pyloksen taistelussa. Demosthenes ja Kleon kukistivat jäljelle jääneet spartalaiset Sfakterian taistelussa ja ottivat vangiksi 292 spartalaista sotilasta. Sotavangit kuljetettiin Ateenaan, jossa heidät uhattiin teloittaa, jos Sparta vielä hyökkäisi Attikaan.[13]

Pyloksen ja Sfakterian voittojen jälkeen ateenalaisten into kasvoi, ja he päättivät hyökätä Spartan liittolaisia vastaan. Ensimmäiseksi kohteeksi otettiin Megara, jossa demokraatit olivat valmiita syöksemään vallasta kaupungin oligarkkisen johdon. Ateenalaisten hyökkäys epäonnistui, kun spartalainen sotapäällikkö Brasidas saapui yllättäen paikalle armeijan kanssa. Vuonna 424 eaa. ateenalaiset tekivät hyökkäyksen Boiotiaan, jossa he aikoivat linnoittaa Delionin temppelin. Ateenalaisten tarkoitus oli katkaista Spartan ja sen boiotialaisten liittolaisten välinen maayhteys. Ateenan joukot ja Theban johtamat boiotialaiset ottivat yhteen Delionin taistelussa. Ateenalaiset hävisivät tämän taistelun, joka on tunnettu siitä että filosofi Sokrates otti osaa siihen.[14]

Samaan aikaan Delionin taistelun kanssa Brasidas johti liittolaisista ja helooteista koostuvan armeijan Thessalian läpi Traakiaan. Brasidas sai tukea Makedonian kuninkaalta Perdikkas II:lta. Traakiassa hän valtasi Ateenan kolonian Amfipoliin, jolle kuului monta hopeakaivosta. Muutama muu lähiseudun kaupunki kapinoi myös ja asettui Spartan puolelle. Lähistöllä ollut ateenalaisen laivaston komentaja Thukydides lähetettiin estämään Amfipoliin valtaus, mutta hän ei ehtinyt pelastamaan kaupunkia. Tästä hyvästä hänet karkotettiin Ateenasta, ja hän kierteli Kreikkaa ennen kuin alkoi kirjoittaa peloponnesolaissotaa käsittelevää kirjaa. Pian Amfipoliin valtauksen jälkeen sodan rasittamat Ateena ja Sparta solmivat rauhan vuodeksi. Heti rauhansopimuksen päätyttyä ateenalaiset lähettivät Kleonin johdolla armeijan valtaamaan takaisin Amfipoliin. Brasidas sai kuitenkin ateenalaiset yllätettyä ja kukisti heidät Amfipoliin taistelussa. Kleon ja Brasidas kuolivat kummatkin taistelussa. Sodan jatkamista kannattaneet ateenalaiset menettivät Kleonin myötä johtohahmonsa, ja rauhaa haluavien oli helppo taivutella muut hyväksymään rauhansopimus Spartan kanssa. Spartalaiset olivat jo Sfakterian tappion jälkeen olleet valmiita jonkinlaiseen rauhaan.[15]

Nikiaan rauha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Nikiaan rauha

Ateenan ja Spartan välille vuonna 421 eaa. solmittua rauhaa kutsutaan Nikiaan rauhaksi Ateenan silloisen johtohahmon ja rauhansopimuksen suurimman puolestapuhujan Nikiaan mukaan. Rauhansopimuksen mukaan Spartan tuli luovuttaa takaisin Amfipolis Ateenalle. Spartan kannalta tärkeintä oli se, että Ateenan hallussa olleet spartalaiset sotavangit luovutettiin takaisin. Ateenan tuli vuorostaan luovuttaa takaisin Sfakteria ja Pylos. Plataiain ateenalaiset luovuttivat Theballe. Thebalaiset pelkäsivät kuitenkin, että ilman Spartan uhkaa tulisi Ateena pian hyökkäämään heidän kimppuunsa. Ateena sai vuorostaan pitää Megaran satamakaupungin Nisaian. Rauhansopimus raivostutti Spartan liittolaisia, jotka tunsivat itsensä petetyiksi. Boiotia, Megara, Korintti ja Elis eivät suostuneet hyväksymään sopimusta ollenkaan.[16][17]

Koska spartalaiset eivät pystyneet saamaan liittolaisiaan hyväksymään Nikiaan rauhaa, päättivät he yrittää solmia liiton Ateenan kanssa. Pian rauhansopimuksen hyväksymisen jälkeen Ateena ja Sparta sopivat vielä yhteisestä puolustusliitosta viideksikymmeneksi vuodeksi. Ateenan tuli myös avustaa Spartaa, jos helootit kapinoisivat.[17][16]

Argoksen ja Ateenan liitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhasta ei tullut pitkäikäinen, koska kummankaan osapuolen mielestä sotaa ei ollut saatu ratkaistua. Etenkin Spartan liittolaiset olivat tyytymättömiä rauhaan. Ateenassa sotaa kannattavien johtoon nousi nyt Perikleen veljenpoika Alkibiades, joka aikoi saada Spartan kukistettua ilman sotaa.[18]

Spartasta riippumaton Argos, yksi Peloponnesoksen suurimmista kaupungeista, liittoutui Mantineian kanssa ja yritti saada Spartan liittolaiset nousemaan kapinaan Spartaa vastaan. Argos oli demokratia kuten Ateenakin, ja heidät nähtiin luonnollisina Ateenan liittolaisina. Myös demokraattinen Elis meni mukaan Argoksen liittoon. Alkibiadeen sai Ateenan liittoutumaan Argoksen kanssa ja sai näin kolme liittolaista Spartan kotikentällä, Peloponnesoksella. Samalla se sai katkaistua maayhteyden Spartan ja sen tärkeimpien liittolaisten Korintin ja Theban välillä. Sparta yritti kaikin keinoin estää Argoksen liiton syntymisen, mutta epäonnistui. Vaikka ateenalaiset olivatkin jo rikkoneet Nikiaan rauhaa, ei kukaan kuitenkaan halunnut palata ennen rauhaa edeltäneeseen tilanteeseen.[18]

Vuonna 419 eaa. Argos uhkasi vallata pienen Epidauroksen kaupungin. Spartalaiset joukot olivat kahdesti valmiita hyökkäämään Argosta vastaan, mutta enteet olivat heistä huonot, ja he kääntyivät takaisin kotiin. Sparta sai kuitenkin avustettua Epidaurousta lähettämällä sinne salaa 300 sotilasta. Ateenalaiset puolestaan miehittivät uudelleen Pyloksen. Vuonna 418 eaa. spartalaiset hyökkäsivät liittolaistensa kanssa Argosta vastaan nuoren kuninkaansa Agis II:n johdolla. Spartalaiset saivatkin Argoksen joukot täysin yllätettyä. Agis sopi kuitenkin argoslaisten kanssa aselevon, vaikka hänen joukoillaan olikin taktisesti erittäin hyvät asemat. Agiksen päätös olla hyökkäämättä aiheutti kiukkua Spartassa. Agista syytettiin pelkuruudesta, ja hänet oltiin vähällä syrjäyttää.[19]

Argoslaisetkaan eivät olleet tyytyväisiä tapahtuneeseen. Liittolaistensa kanssa he valtasivat Orkhomenoksen ja alkoivat pian hyökätä Tegean kaupunkia vastaan. Jos Argos olisi saanut vallattua Tegean, olisi se pystynyt estämään kulkuyhteydet Spartan ja spartalaisille tärkeän Messenian välillä. Agiksen oli taas marssittava Argosta ja sen liittolaisia vastaan. Ateenalaisten päätettäväksi jäi, auttaako uusia liittolaisiaan vai pitääkö kiinni Spartan kanssa tekemästään rauhansopimuksesta. Ateenalaiset valitsivat uudet demokraattiset liittolaisensa. Joukot kohtasivat Mantineian kaupungin luona. Agiksen johtamat spartalaiset löivät Argoksen ja Ateenan joukot Mantineian taistelussa, joka oli peloponnesolaissodan suurin taistelu. Spartalaisten kukistettua vastustajansa he saivat taas miltei koko Peloponnesoksen valtaansa. Spartalaiset antoivat Ateenan joukkojen vetäytyä pois taistelun jälkeen ilman suurempia tappioita. Argoksen kanssa Sparta solmi viisikymmenvuotisen rauhan. Spartan tukemat oligarkit yrittivät kaapata vallan Argoksessa, mutta vuoteen 417 eaa. mennessä demokraatit saivat kaupungin takaisin valtaansa.[20][21]

Meloksen valtaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 416 eaa. ateenalaiset aloittivat Meloksen piirityksen. Melos oli ainut Aigeianmeren saarista, joka ei ollut Ateenan liittolainen. Se olikin alkujaan doorialaisten asuttama, ja se oli ehkä tukenut Spartaa sodan alkuvuosina. Melos vallattiin, ja se koki saman kohtelun kun Skione, kaikki miespuoliset asukkaat tapettiin. Naiset ja lapset myytiin orjuuteen.[22]

Sisilian sotaretki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sisilian sotaretki
Sisilia peloponnesolaissodan aikaan.

Ateenalaiset päättävät lähettää laivaston Sisiliaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 415 eaa. ateenalaiset saivat avunpyynnön sisilialaiselta liittolaiseltaan Segestalta (myös Egesta). Segestalaiset halusivat Ateenalta apua naapurikaupunkiaan Selinusta vastaan. He lähettivät myös rahaa, jolla saattoi varustaa 60 laivaa kuukauden ajaksi. Ateena oli jo aikaisemmin sodan aikana lähettänyt pienempiä laivastoja Sisiliaan avustamaan siellä olevia liittolaisiaan. Päävastustajana Sisiliassa Ateenalla oli Syrakusa, joka oli Korintin vanha kolonia. Nikias vastusti koko laivaston lähettämistä ja yritti kaikin keinon estää laivaston lähtemisen. Nikiaan mielestä Ateenan ei pitäisi sekaantua uuteen kaukaiseen sotaan samalla, kun todellista vihollista, Spartaa, ei ollut vielä kukistettu. Nikias huomasi kuitenkin pian, etteivät hänen sanansa purreet ateenalaisiin. Lopulta hän päätti vaihtaa taktiikkaa ja alkoi väittää, että lähetettävän retkikunnan pitäisi olla paljon isompi, jos haluttiin, että se saavuttaisi jotain. Nikias esitti, että lähetettäisiin 100 laivaa ja yli 5 000 sotilasta. Hän uskoi, että ateenalaiset eivät uskaltaisi lähettää näin suurta laivastoa vaan peruisivat koko suunnitelman. Nikiaan kauhistukseksi ateenalaiset suostuivat hänen ehdotukseensa ja päättivät myös, että Alkibiades, Nikias ja eräs Lamakhos lähetettäisiin johtamaan laivastoa.[23]

Vähän ennen kuin laivasto oli valmis lähtemään, tapahtui Ateenassa ihmisiä järkyttänyt teko. Joku häpäisi kaupungissa olleet Hermes-jumalan patsaat. Hermes oli matkamiesten jumala, ja häpäisijät halusivat ilmeisesti aiheuttaa vahinkoa tulevalle Sisilian retkelle. Samalla esitettiin myös syytöksiä siitä, että Alkibiades olisi ottanut osaa Eleusiin mysteereitä parodioiviin menoihin. Alkibiadeen poliittiset viholliset syyttivät häntä myös Hermeen häpäisemisestä. Alkibiades vastasi syytöksiin sanomalla olevansa heti valmis oikeudenkäyntiin. Hänen vastustajansa halusivat kuitenkin aloittaa oikeudenkäynnin vasta sen jälkeen kun laivasto oli lähtenyt, koska tiesivät Alkibiadeen olevan suosittu sotilaiden keskuudessa. Lopulta laivasto lähti Sisiliaan, mutta Ateenassa jatkettiin syyllisten etsimistä. Pian päätettiin muuttaa lakia niin, että Ateenan kansalaisia saataisiin kiduttaa todisteiden hankkimisen jouduttamiseksi. Eräät syytetyistä valitsivat maanpaon, joitain myös teloitettiin.[24]

Laivasto saapuu Sisiliaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto purjehti aluksi Kerkyralle, jossa sen oli määrä tavata liittolaisten lähettämät laivastot. Yhteensä laivoja oli 134. Kerkyrasta laivasto jatkoi matkaa Etelä-Italiaan. Italiassa ateenalaisilla oli vaikeuksia saada liittolaisia, ehkä siksi että nämä pelästyivät nähdessään Ateenan valtavan laivaston. Selvästi ateenalaisten tarkoitus ei ollut enää vain auttaa liittolaisiaan, vaan vallata koko Sisilia. Samalla ateenalaiset saivat tietää, että Segestalla ei ollutkaan varaa maksaa lupaamaansa summaa. Nikias ehdotti, että laivasto purjehtisi Sisilian rannikkoa pitkin näyttäen muille Ateenan mahdin palatakseen tämän jälkeen kotiin. Alkibiades taas halusi, että ateenalaiset yrittäisivät saada aikaan kapinoita sisilialaisten keskuudessa ja samalla hyökkäisivät Syrakusaa ja Selinusta vastaan. Laivasto jatkoi matkaansa Ateenan liittolaisen Katanen luokse. Laivaston ollessa Katanessa saapui viesti, joka määräsi Alkibiadeen palaamaan Ateenaan oikeudenkäyntiä varten. Alkibiades pääsi kuitenkin matkalla Ateenaan pakenemaan ja hakeutui suojaan Spartaan, jossa hän yritti saada spartalaiset lähettämään oman retkikuntansa Sisiliaan. Ateenassa Alkibiades tuomittiin poissa ollessaan kuolemaan.[25]

Ennen ateenalaisen laivaston saapumista Syrakusassa pelättiin, että laivasto oli suunnattu heitä vastaan. Syrakusalainen sotapäällikkö Hermokrates ehdotti, että Syrakusa pyytäisi apua muilta Sisilian kaupungeilta Ateenaa vastaan. Hän ehdotti myös, että hankittaisiin apua Karthagolta, Syrakusan vanhalta viholliselta.[25]

Ateenalaiset joukot laskeutuivat maihin Syrakusan lähistölle. Heitä vastaan lähetetty syrakusalaisten armeija oli yhtä suuri kuin ateenalaisten, mutta syrakusalaisilla oli paljon enemmän ratsuväkeä. Tästä huolimatta ateenalaiset ja heidän liittolaisensa kukistivat vastustajansa. Syrakusalainen ratsuväki sai kuitenkin suojattua oman armeijansa vetäytymisen kaupungin muurien suojaan. Ateenalaiset palasivat tämän jälkeen Kataneen talven yli.[25]

Syrakusan piiritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Spartalaista sotilasta esittävä patsas 400-luvulta eaa. Patsas esittää luultavasti Thermopylain sankaria Leonidasta.

Hermokrateksen johdolla Syrakusa uudisti armeijaansa, jonka johtoon tuli nyt kolme sotapäällikköä: Hermokrates itse, Herakleides ja Sikanos. Syrakusa lähetti myös avunpyynnön Korinttiin ja Spartaan. Spartassa Alkibiades neuvoi spartalaisia lähettämään oman retkikuntansa Sisiliaan ja myös linnoittamaan Ateenan lähellä sijaitsevan Dekeleian. Spartalaiset päättivät lähettää Gylippoksen Sisiliaan, tosin vain neljän laivan kanssa.[26]

Vuoden 414 eaa. keväällä ateenalaiset kävivät taas toimeen: he alkoivat rakentaa muuria Syrakusan ympärille. Heidän laivastonsa taas esti pääsyn kaupunkiin mereltä käsin. Syrakusalaiset rakensivat vuorostaan omia "vastamuureja", joiden tarkoitus oli estää ateenalaisten aikeet. Lamakhos, joka oli yksi ateenalaisten päälliköistä, kuoli eräässä kahakassa, jossa syrakusalaiset yrittivät vallata erään ateenalaisen muurinpätkän. Ateenalaisten johtoon jäi nyt ainoastaan Nikias, joka ei alkujaankaan ollut uskonut sotaretken onnistumiseen.[27][28]

Pian tämän jälkeen Gylippos nousi maihin Himerassa ja keräsi kokoon armeijan, joka koostui etupäässä Ateenaa vastustavista sisilialaisista. Gylippos marssi Syrakusaan, jossa hän löi ateenalaiset ja rakennutti oman vastamuurin, joka katkaisi ateenalaisten saartorenkaan.[27][28]

Nikias luuli, että tapahtuneen jälkeen Syrakusan valtaaminen olisi mahdotonta. Hän lähetti Ateenaan viestin, jossa hän pyysi että ateenalaiset joko kutsuisivat takaisin koko retkikunnan tai lähettäisivät lisäjoukkoja. Ateenalaiset päättivät lähettää lisäjoukkoja Pyloksen sankarin Demostheneen ja Eurymedonin johdolla. Uuteen laivastoon kuului 5 000 sotilasta ja 73 laivaa. Heti päästyään perille Demosthenes päätti hyökätä vihollisen kimppuun ja vallata tämän rakentamat muurit. Demostheneen johtama yöllinen hyökkäys epäonnistui, ja ateenalaiset kärsivät suuria tappioita. Demosthenes ja Eurymedon päättivät, että ateenalaisten tilanne oli nyt toivoton ja heidän olisi pakko perääntyä. He saivat taivuteltua Nikiaan antamaan käskyn, että retkikunta palaisi Ateenaan. Lähtöä edeltäneenä yönä tapahtui kuitenkin kuunpimennys, joka pelästytti ateenalaiset niin pahasti että Nikias perui päätöksensä. Syrakusalaiset näkivät nyt tilaisuutensa ja hyökkäsivät ateenalaisten laivaston kimppuun. Laivastoa johtanut Eurymedon kuoli Syrakusan suuressa satamassa käydyssä taistelussa.[27][28]

Taistelun jälkeen syrakusalaiset alkoivat piirittää ateenalaisia mereltä käsin sitomalla yhteen laivoja. 9. syyskuuta ateenalaiset päättivät hyökätä vihollisen piiritysrengasta vastaan, mutta tämäkin hyökkäys epäonnistui. Tämän jälkeen ateenalaisten moraali romahti täydellisesti. Ainoaksi mahdollisuudeksi nähtiin perääntyminen maitse johonkin ateenalaisille ystävälliseen kaupunkiin. Ateenalaisten armeija marssi kahdeksan päivää syrakusalaisen ratsuväen koko ajan seuratessa heidän kintereillään. Syrakusalaiset hyökkäsivät aina pienenkin tilaisuuden tullessa ateenalaisia vastaan. Lopulta Demostheneen ja Nikiaan johtamat joukot joutuivat erilleen. Kun Demostheneen joukot joutuivat saarretuksi, päätti hän antautua. Nikiaan johtamat joukot jäivät pian loukkuun erään joen rannalle, kun he janoisina ryntäsivät sinne juomaan. Syrakusalaiset teloittivat Demostheneen ja Nikiaan, vaikka Gylippos olisikin halunnut viedä heidät vankeina Spartaan. Vangeiksi jääneet ateenalaiset ja heidän liittolaisensa, joita oli noin 7 000, sullottiin hylätylle kivilouhokselle, jossa suurin osa myös menehtyi.[27][28]

Joonia Peloponnesolaissodan aikaan.

Vuonna 413 eaa. Sparta ilmoitti aloittavansa sodan uudelleen. Ateenalaisen luopion Alikibiadeen neuvoa noudattaen spartalaiset linnoittivat Ateenan lähellä olevan Dekeleian kaupungin, joka sijaintinsa ansiosta esti ateenalaisia kuljettamasta elintarvikkeita maateitse. Ateenaa oli huollettava tämän jälkeen kokonaan meritse. Aikaisemmat spartalaiset hyökkäykset Attikaan olivat kestäneet vain lyhyen ajan, mutta nyt spartalaiset saattoivat estää ateenalaisia maanviljelijöitä palaamasta tiloilleen vuoden ympäri. Lisäksi Ateena kärsi rahapulasta ja se oli menettänyt suurimman osan parhaista merimiehistään Sisiliassa. Sparta pystyi myös estämään Ateenalle elintärkeät viljakuljetukset Sisiliasta ja Egyptistä. Viljaa tuli nyt Ateenaan vain Hellespontoksen kautta Krimiltä. Samalla Sparta sai avunpyyntöjä Ateenan alamaisilta Jooniasta. Euboialla, Khioksella ja Lesboksella Ateenan valtaan tyytymättömät ryhmät alkoivat myös kapinoida.[29]

Myös persialaisilta maaherroilta eli satraapeilta Tissafernes ja Farnabazos saapui lähettiläitä spartalaisten luokse. Tissafernes hallitsi Persian vallan alla olevaa Kaariaa sekä Lyydiaa. Farnabazos puolestaan hallitsi Hellespontoksen Fryygiaa. Satraapit toivoivat, että Ateena kukistuisi ja että Joonian kreikkalaiskaupungit jälleen joutuisivat Persian vallan alle.[30]

Spartalaiset päättivät auttaa khioslaisia, koska heillä oli vielä oma laivasto. Samalla he päättivät ottaa vastaan apua Tissaferneeltä. Spartalaiset lähettivät oman laivaston, joka koostui lakonialaisista ja liittolaisten laivoista. Kun spartalaisten laivasto oli matkalla Aigeianmerelle, joutui se ateenalaisen laivaston hyökkäyksen kohteeksi. Spartalaiset hakeutuivat suojaan erääseen hylättyyn satamaan, jonne ateenalaiset saartoivat heidät. Yllättävä vastoinkäyminen sai spartalaiset melkein luopumaan aikeistaan avustaa joonialaisia. Alkibiades sai kuitenkin spartalaiset ylipuhuttua lähettämään hänet ja viisi laivaa yllyttämään joonialaisia kapinoimaan, ennen kuin tieto spartalaisten tappiosta kiiri heidän korviinsa. Päästyään perille Jooniaan Alkibiades yllytti khioslaiset avoimeen kapinaan Ateenaa vastaan. Pian myös Miletos, Mytilene, Efesos, Lesbos ja useat muut kaupungit nousivat kapinaan.[30]

Ateenassa kapinoita pidettiin niin tärkeinä, että päätettiin ottaa käyttöön ne sata laivaa, jotka sodan alussa oli varattu juuri tällaista tilannetta varten. Ateenasta kapinoita kukistamaan lähetettiin pieni (46 laivaa) käsittänyt laivasto. Ateenalaiset saivat Mytilenen vallattua yllätyshyökkäyksellä. Myös lesboslaiset kapinalliset saatiin pian kukistettua. Tämän jälkeen ateenalaiset saartoivat Khioksen ja kukistivat heidän armeijansa maalla. Khioslaiset pakenivat kaupunkiensa suojaan. Ateenalaiset lähettivät vielä toisen laivaston, jonka avulla he saivat turvattua Samoksen, josta tuli Ateenan tärkein tukikohta Aigeianmerellä. Kun paikalle saapui spartalainen laivasto, johon kuului myös sisilialaisia laivoja, ei ateenalaisten päällikkö uskaltanut käydä taisteluun. Vuoden 411 eaa. kevääseen asti ateenalaisten ja spartalaisten laivastot välttivät taistelua.[30]

Vallankaappaus Ateenassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 411 eaa. Alkibiades jätti spartalaiset ja hakeutui persialaisen satraappi Tissaferneen luo. Spartan kuningas Agis oli kuulemma saanut tietää, että Alkibiades oli saanut hänen vaimonsa raskaaksi. Alkibiades pääsi helposti Tissaferneen suosioon, ja pian ateenalaiset saivatkin ehdotuksen siitä, että persialaiset alkaisivatkin tukea heitä spartalaisten sijaan. Alkibiadeen tavoitteena oli päästä palaamaan Ateenaan niin voimakkaassa asemassa, etteivät hänen vihamiehensä pystyisi kajoamaan häneen. Persialaisten ehdotukseen sisältyi myös vaatimus siitä, että Ateenan oli luovuttava demokratiasta ja siirryttävä oligarkkiseen hallitusmuotoon. Ateenassa oligarkian kannattajat päättivät kaapata vallan ja perustivat neljäsataa oligarkkia käsittäneen ryhmän, joka aikoi hallita Ateenaa. He peittelivät vallankaappauksen sillä, että todellinen valta pian aiottiin siirtää niin sanotuille "viidelletuhannelle". Nämä olivat kansalaisia, jotka olivat kyllin rikkaita varustamaan itsensä hopliitiksi. Näin ollen Ateenan kansalaisista suurin osa, joka toimi etupäässä soutajina laivastossa, ei saisi enää ottaa osaa lainsäädäntöön ja valtion virkoihin.[31]

Demokratian kannattajat nousivat kuitenkin pian oligarkkeja vastaan. Oligarkit olivat jo pyytäneet spartalaisia avukseen, mutta heidät kukistettiin ennen kuin spartalaiset ennättivät sekaantua tilanteeseen. Valta Ateenassa siirrettiin aluksi viidelletuhannelle, mutta jonkin ajan päästä palattiin takaisin demokratiaan. Samaan aikaan Alkibiades saapui Samoksella olleen ateenalaisen laivaston luokse, jossa sotilaat äänestivät hänet yhdeksi päälliköistään.[32]

Sota Hellespontoksella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Trieeri eli kolmisoutu oli yleisin laivatyyppi peloponnesolaissodan aikaan.

Spartalaiset päättivät käyttää hyväkseen Ateenan sekasortoista tilannetta lähettämällä pienen armeijan Hellespontokselle Miletoksesta. Hellespontoksen rannalla sijainneet Abydos ja Lampsakos kapinoivat heti ateenalaisia vastaan. Ateenalainen laivasto, joka lähetettiin apuun Samokselta, sai vallattua Lampsakoksen takaisin, mutta pian myös Byzantion, Kyzikos ja Khalkedon liittyivät kapinaan. Hellespontoksessa käydyssä Kynosseman taistelussa spartalainen laivasto oli vähällä lyödä ateenalaiset, mutta ateenalaisen Thrasybuloksen toiminta pelasti tilanteen. Täpärän voittonsa jälkeen ateenalaiset valtasivat takaisin Kyzikoksen.[33]

Suurempi isku ateenalaisille oli se, kun spartalainen laivasto hyökkäsi Euboiaan. Spartalaiset hyökkäsivät apuun lähetetyn ateenalaisen laivaston kimppuun sen rantauduttua, ja he saivat vallattua 22 laivaa.[34]

Vuoden 410 eaa. keväällä spartalaisilla oli ateenalaisia suurempi laivasto Hellespontoksella. Ateenalaiset joutuivat rahapulan takia pienentämään laivastoaan, ja laivoja tarvittiin myös muualla pitämässä kapinamielisiä kurissa. Spartalaisen laivaston päällikkö Mindaros päätti yhteistyössä Farnabazoksen kanssa hyökätä Kyzikosta vastaan. Ateenalaiset lähettivät laivaston Alkibiadeksen, Therameneksen ja Thrasybuloksen johdolla hyökkäämään Kyzikosta vastaan. Kyzikoksen taistelussa ateenalaiset saivat tuhottua spartalaisen laivaston perusteellisesti. Tämän jälkeen ateenalaiset valtasivat Bysantin ja pakottivat Khalkedonin maksamaan veroa. Vuonna 409 eaa. ainoastaan Abydos oli enää spartalaisten käsissä. Samana vuonna Karthago teki hyökkäyksen Sisiliaan, minkä takia spartalaisten liittolaisina sotineet sisilialaiset laivat palasivat kotiin.[34]

Spartalaiset olivat Kyzikoksen jälkeen valmiita rauhantekoon. Ateenalaisille rauhanehdot eivät kuitenkaan olleet mieluisia, ja he torjuivat Spartan ehdotuksen. Ateenalaiset lähettivät myös lähettiläitä Persian kuninkaalle, mutta pian he saivat tietää, että kuningas oli jo päättänyt jatkaa spartalaisten tukemista.[34]

Alkibiadeen paluu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 407 eaa. kesällä Alkibiades pääsi jälleen palaamaan Ateenaan. Hänet otettiin vastaan sankarina ja hänet valittiin johtamaan laivastoa, jonka tehtäväksi tuli kukistaa Vähässä-Aasiassa vielä olleet spartalaisjoukot. Spartalaisen laivastoa johtamaan oli lähetetty navarkki Lysandros, jolla oli vahvat kytkökset Spartan kuninkaallisiin. Lysandros löysi myös yhteistyökumppanin Tissaferneen tilalle lähetetystä uudesta satraapista, Kyyroksesta, joka oli Persian kuninkaan Dareios II:n nuorempi poika. Kyyros lupasi maksaa spartalaisten soutajien palkat ja Lysandroksen toiveesta jopa korotti palkkoja entisestään. Tämän ansiosta spartalaisten oli helppo löytää kokeneita soutajia laivoihinsa. Soutajia jopa karkasi Ateenan laivastosta liittyäkseen spartalaisiin, ja pian ateenalaisilla oli jopa pula soutajista.[35]

Alkibiadeen saavuttua Jooniaan hän teki kohtalokkaan virheen. Alkibiades jätti laivaston kokemattoman Antiokhoksen huostaan, samalla kun hän itse lähti toimittamaan erästä tehtävää. Päästyään yksin suuren laivaston johtoon Antiokhos päätti hyökätä spartalaista laivastoa vastaan. Lysandroksen johtamat spartalaiset löivät ateenalaiset Notionin taistelussa. Alkibiadeen oli tämän jälkeen jälleen paettava ateenalaisten parista, tällä kertaa lopullisesti. Alkibiadeen seuraajiksi ateenalaiset lähettivät kahdeksan uutta päällikköä.[36]

Vuonna 406 eaa. Lysandroksen seuraajaksi lähetettiin uusi navarkki Kallikratidas. Spartan lakien mukaan navarkki sai toimia virassaan vain vuoden ajan kerrallaan. Kallikratidas halusi heti näyttää olevansa Lysandroksen veroinen, mutta ateenalaiset kukistivat hänet Arginusain taistelussa, jossa spartalaiset menettivät 70 laivaa. Voiton jälkeen ateenalaisia johtaneet kahdeksan päällikköä jättivät kuolleet ja haaksirikkoutuneet ateenalaiset meren armoille. Kun Ateenassa saatiin kuulla tapahtuneesta, nostettiin heti syyte kaikkia kahdeksaan vastaan. Päälliköt puolustivat itseään sillä, että taistelun jälkeen oli alkanut myrsky, joka oli estänyt heitä pelastamasta kaikkia meren armoille joutuneita. Kuusi päällikköä teloitettiin, mukaan lukien Perikleen poika. Kaksi pääsi pakenemaan, mutta heidät tuomittiin maanpakoon poissa olleina. Ateenalaiset katuivat pian teloituksia, mutta tehty oli tehty. Ateena oli yhdellä iskulla menettänyt suurimman osan kokeneimmista laivaston komentajistaan.[37]

Ateenalainen tetradrakhman raha 400-luvulta eaa.

Ateenan piiritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 405 eaa. Lysandros nimitettiin Spartan laivaston varajohtajaksi, todellisuudessa hän oli kuitenkin laivaston todellinen päällikkö. Kyyroksen avustuksella hän varusti uudelleen spartalaisen laivaston ja suuntasi sen kanssa Hellespontokselle. Aigospotamoin taistelussa Lysandros tuhosi ateenalaisten laivaston.[38]

Aigospotamoin voiton jälkeen spartalaiset alkoivat piirittää Ateenaa. Toinen Spartan kuninkaista, Pausanias, saapui Peloponnesokselta armeijan kanssa, samalla kun Agis hyökkäsi Dekeleiasta. Lysandros puolestaan saartoi Ateenan satamakaupungin Pireuksen. Vuoden 404 eaa. keväällä Ateena antautui.[39][40]

Sodan seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenan antauduttua Deloksen meriliitto hajotettiin virallisesti. Ateena pakotettiin mukaan Peloponnesolaisliitoon, ja Ateenan johtoon nousi kolmekymmentä oligarkkia. Spartalaiset hajottivat myös niin sanotut Pitkät muurit Ateenan ja Pireuksen välillä. Spartan liittolainen Theba olisi halunnut, että Ateena tuhottaisiin, mutta tähän spartalaiset eivät suostuneet.[41]

Ateenan demokratian paluu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenan demokraatit löysivät kuitenkin uuden johtajan Thrasybuloksesta. Hän kokosi pienen armeijan, jolla hän valtasi Fylen linnoituksen Attikan ja Boiotian rajalla. Ateenan kolmekymmentä hallitsijaa yrittivät lähettää Thrasybulosta vastaan oman armeijan, joka ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi. Oligarkkien ainoa vaihtoehto oli pyytää spartalainen armeija apuun. Vuoden 404 eaa. lopulla demokraatit valtasivat Pireuksen ja pystyivät helposti pitämään sen, koska pitkät muurit oli hajotettu. Demokraattien ja oligarkkien välinen sisällissota jatkui vuoden 403 eaa. syyskuuhun asti. Tuolloin Spartan kuningas Pausanias puuttui asiaan ja palautti demokratian Ateenaan. Oligarkit saivat luvan asettua asumaan Eleusiin ja saivat jonkin ajan päästä palata Ateenaan.[42]

Sparta ja Persia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenan antauduttua Sparta sekaantui Persian sisäisiin kiistoihin. Spartalaisia auttanut Kyyros nuorempi kapinoi veljeään Artakserkses II:ta vastaan, ja eräs spartalainen Klearkhos johti kreikkalaisia palkkasotilaita niin sanotun Kyyroksen sotaretken aikana. Kyyroksen kukistuttua Spartan uusi kuningas Agesilaos valtasi Persialle kuuluvia alueita Vähässä-Aasiassa. Tämän jälkeen persialaiset alkoivat tukea Ateenaa, joka rakennutti uudelleen pitkät muurinsa, ja vuonna 395 eaa. muut kreikkalaiset kaupunkivaltiot aloittivat niin sanotun Korintin sodan Spartaa vastaan. Tämä sota loppui Antalkidaan rauhaan, jonka rauhanehdot Persian kuningas oli sanellut. Kreikan sisäiset sodat olivat vain vahvistaneet Persiaa, joka sai vallattua takaisin Joonian kaupungit.[42]

Historialliset lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Thukydidestä esittävä patsas. Hänet tunnetaan parhaiten teoksesta Peloponnesolaissota.

Ateenalaisen historioitsijan Thukydideksen Peloponnesolaissota on tärkein lähteemme peloponnesolaissodasta. Thukydides käsittelee tapahtumia aina vuoteen 411 eaa. asti. Sodan lopusta kirjoitti Ksenofon Hellenikassaan. Komediakirjailija Aristofanes kirjoitti suurimman osan teoksistaan sodan aikana, ja hän viittaa sotaan useassa niistä. Aristoteleen koulukunnan tutkielma Ateenan valtiomuoto antaa myös lisätietoja sodasta. Roomalaiskaudella eläneiden Diodoros Sisilialaisen ja Plutarkhoksen teokset antavat myös lisätietoja peloponnesolaissodasta, koska he käyttivät lähteitä, jotka ovat myöhemmin kadonneet. Diodoroksen maailmanhistorian osat 12 ja 13 käsittelevät sotaa. Plutarkhoksen kirjoitusten joukossa peloponnesolaissotaan liittyvät Perikleen, Alkibiadeen, Lysandroksen ja Nikiaan elämäkerrat.[43]

Myös monet muut antiikin kirjailijat kirjoittivat peloponnesolaissodasta. Muun muassa Eforos käsitteli sotaa maailmanhistoriassaan. Tämä teos on hävinnyt, mutta Diodoros käytti sitä lähteenään. Myös Theopompos kirjoitti oman Hellenikan, joka alkoi vuodesta 411 eaa. Tämäkin teos on hävinnyt, ja tiedämme sen sisällöstä vain Diodoroksen ansiosta.[44]

Aristofanes kirjoitti useita komedioita sodan aikana. Useat niistä ottavat kantaa sotaa vastaan ja vitsailevat ateenalaisten poliitikkojen kustannuksella. Akharnalaiset-komediassa, joka esitettiin vuonna 425 eaa., sotaan väsynyt maanviljelijä Dikaiopolis solmii spartalaisten kanssa oman rauhansopimuksensa. Vuonna 411 eaa. kirjoitetussa Lysistratessa Ateenan naiset taas menevät seksilakkoon saadakseen miehensä lopettamaan sodan. Vuonna 424 eaa. esitetty Ritarit on Aristofaneen hyökkäys Kleonia vastaan. Ritareissa esiintyy hahmo nimeltä Demos ("kansa"), joka omistaa kaksi orjaa: "Nikiaan" ja "Demostheneen". Orjat valittavat Demoksen holhoojan "Paflogonialaisen" (Kleon) käytöksestä Demosta kohtaan.[44]

  1. a b Kagan 2003, s. 7–12
  2. a b Kagan 2003, s. 3–6
  3. Kagan 2003, s. 25–29
  4. Kagan 2003, s. 30–35
  5. Kagan 2003, s. 39–40
  6. Kagan 2003, s. 64–65
  7. a b Jona Lendering: Archidamian War Livius.org. Arkistoitu 1.7.2007. Viitattu 1. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  8. Kagan 2003, s. 66–75
  9. Kagan 2003, s. 78
  10. Kagan 2003, s. 100–104
  11. Kagan 2003, s. 105–109
  12. Kagan 2003, s. 103–109
  13. Kagan 2003, s. 137–150
  14. Kagan 2003, s. 157–167
  15. Kagan 2003, s. 171–187
  16. a b Kagan 2003, s. 191
  17. a b Jona Lendering: The Peace of Nicias Livius.org. Arkistoitu 18.2.2010. Viitattu 1. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  18. a b Kagan 2003, s. 195–210
  19. Kagan 2003, s. 218
  20. Kagan 2003, s. 228–241
  21. Jona Lendering: Thucydides on the Battle of Mantinea Livius.org. Arkistoitu 15.6.2007. Viitattu 1. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  22. Kagan 2003, s. 247
  23. Kagan 2003, s. 251–262
  24. Kagan 2003, s. 262–264
  25. a b c Kagan 2003, s. 265
  26. Kagan 2003, s. 275–279
  27. a b c d Kagan 2003, s. 298–321
  28. a b c d Jona Lendering: Sicilian expedition Livius.org. Viitattu 1. kesäkuuta 2007.
  29. Kagan 2003, s. 325–333
  30. a b c Kagan 2003, s. 341–358
  31. Kagan 2003, s. 361–379
  32. Kagan 2003, s. 381–400
  33. Kagan 2003, s. 402–403
  34. a b c Kagan 2003, s. 415–424
  35. Kagan 2003, s. 427–441
  36. Kagan 2003, s. 442
  37. Kagan 2003, s. 443–446
  38. Kagan 2003, s. 467–471
  39. Kagan 2003, s. 476
  40. Jona Lendering: Xenophon on the fall of Athens Livius.org. Arkistoitu 12.9.2012. Viitattu 1. kesäkuuta 2007.
  41. Kagan 2003, s. 478–484
  42. a b Kagan 2003, s. 485–490
  43. Jona Lendering: Peloponnesian War Livius.org. Arkistoitu 13.2.2010. Viitattu 1. kesäkuuta 2007. (englanniksi)
  44. a b Kagan 2003, s. 491–494

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]