Pekka Sassi

Pekka Sassi (s. 1969) on suomalainen mediataiteilija, jonka tuotanto koostuu kokeellisista ääni- ja videoteoksista, lyhytelokuvista, installaatioista ja musiikista.

Pekka Sassi opiskeli Kuvataideakatemiassa ja valmistui kuvataiteen maisteriksi tila-aikataiteen laitokselta vuonna 2000. Hän on opiskellut myös Taidekoulu Maassa ja Slade School of Fine Artissa. Sassi sai valtion kuvataidetoimikunnan kolmevuotisen apurahan vuonna 2007 ja yksivuotisen vuosina 2016 ja 2017. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin kolmivuotinen apuraha. Sassi on taiteilijayhdistys Muu ry:n jäsen. Pekka Sassin puoliso on videotaiteilija Elena Näsänen.

Tuotanto

Pekka Sassia on pidetty yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kokeellisen elokuvan ja mediataiteen tekijöistä. Sassi on lähes poikkeuksetta itse vastannut tyypillisesti lyhyiden ääni- ja videoteostensa käsikirjoituksesta, ohjauksesta, kuvauksesta, animaatiosta ja leikkauksesta, samoin äänisuunnittelusta, musiikista ja äänityksestä. Hän on myös toteuttanut musiikin, äänisuunnittelun ja videoita osaksi muiden taiteilijoiden töitä ja esiintynyt kitaristina.

Sassin tuotantoa on luonnehdittu laaja-alaiseksi mutta omasta linjasta kiinni pitäväksi. Ääni- ja videoteokset ovat rakenteeltaan ”yksinkertaisia ja kirkkaita”. Sassin työtavassa on nähty bricolagen ja kollaasin piirteitä. Hän kerää jatkuvasti materiaalia ja yhdistää löytämäänsä ja itse tuottamaansa kuvaa ja ääntä. Sassin tuotantoon sisältyy sekä ääniteoksia että kuvaa ja ääntä yhdistäviä videoita; näissäkin ääni on usein keskeisin osa. Tyypillisesti niukan kuvamateriaalin muokkaamiseen Sassi käyttää perustekniikoita: leikkausta, häivytystä, kirkkauden ja kontrastin säätöä. Kuva- ja äänimateriaali yhdistyy abstraktiksi teokseksi, joskus tarinaksi.

Pienimuotoisia tarinoita

Pekka Sassin tarinalliset teokset ovat monimuotoisia ja leikkaavat erilaisia teemoja.

”Sassi ei varsinaisesti kuvaa maailmaa, vaan rakentaa pirstaleisista kuvista peruskertomuksia, joita hän samalla kommentoi – vakavasti ja toisinaan hartaastikin, usein kuitenkin pienen salaivan siivittämänä.”

Ääni-installaatiossa Abgeschrieben (2004) mustat seinät ja tyhjät vitriinit edustavat luonnonhistoriallista museota, jossa on käynnissä inventaario: ääni lukee sanakirjasta saksankielisiä sanoja ja toinen ääni toteaa jokaisen jälkeen ”abgeschrieben”, poistettu. Virhe luetteloinnissa kohdentaa tarinan peruskysymykseen: katoavatko esineet tai asiat, kun niihin viittaavat käsitteet poistetaan?

Kokeellisten Kolja-videoiden teemoja ovat väkivalta, uskonto ja kommunikaatio: ”metafyysinen huligaani” Kolja kumppaneineen kohtaa jumalan (Kolja ja minä, 2006), kuoleman (Bad news from heaven, 2007) ja eräänlaisen perhehelvetin (Sisäinen lähiö, 2009). Sarjaan linkittyvä dystooppinen lyhytelokuva Kaiken jälkeen (2014) kuvaa maailmaa, jossa raakuus ja epäinhimillisyys ovat arkistuneetSassin tuotannossa poikkeuksellisen pitkä teos on valmistunut Suomen Elokuvasäätiön tuella ja esitetty YLEn Uusi Kino -sarjassa.

Sassin teosten taustalla on usein mediasta tuttuja elementtejä. Lännenelokuvan Twin Peaks-sarjaan risteyttävässä teoksessa It’s all around us now, Frank (2006) kaksi miestä kohtaa tuntemattoman uhan.

”Sassin liikkuvat kuvat toimivat kuin moderni runous tai jazz-musiikki: ne leikittelevät olemassaolevilla, tunnistettavilla rakenteilla ja genreilla – ja samanaikaisesti rakentavat jotain uutta intuitiivisella otteella.”

Kauhuelokuvasta tuttuja kuva- ja ääniefektejä hyödyntävä The Dead House (2003) on kuvattu nukkekodissa ja tekijän sanoin ”vain leikkii olevansa elokuva”. Kolja-sarjan Sisäisen lähiön (2009) kuvailmaisu on sitä vastoin abstraktia ja kauhu eskaloituu ääniraidan muokatun puheen kautta.

Abstraktia liikkuvaa kuvaa

Sassin tuotannon toinen keskeinen juonne on optista, kineettistä ja konstruktivistista taidetta lähenevää abstraktia liikkuvaa kuvaa. Videossa Seven (2006) yhteys on julkilausuttu: teos on mukaelma Perttu Näsäsen kineettisestä maalaussarjasta 1960-luvulta.

”Pekka Sassi rakentaa mielekkäällä tavalla siltaa kokeilevan modernismin ja nykytaiteen välille. Hän on tietyllä tavalla formalisti, jonka juuret on palautettavissa kokeellisen elokuvan varhaisvaiheisiin aina viime vuosisadan alkuun, mutta samalla hän on nykyaikaan ja sen teemoihin reagoiva tekijä, joka kasaa aineistoaan kaikesta tarjolla olevasta ähkystä.”

Sassi muokkaa ja yhdistelee yksinkertaisia, joskus sattumanvaraisia aineksia jotka hän poimii lähiympäristöstä. Pahvimukin läpi kuvattu valo muuttuu uudeksi planeetaksi (Void, 2004), veden yllä räpyttelevän linnun lento kiertyy galaksiksi (Bird, 2004) ja keittiön tiskialtaan viemärissä sykkii musta aukko (Schwarzschild Radius, 2004).

Uusimmissa videoinstallaatioissaan Sassi on keskittynyt värin, valon ja äänen vuoropuheluun. Minimalistis-konstrukivistisessa videoinstallaatiossa Colours (2016) katsoja astuu keskelle seinien laajuisia vaihtuvia väripintoja. Väritaideteoksen voi nähdä sekä liikkuvana kuvana että maalauksena. Sassin sanoin: ”Tutkin teoksessani sitä mitä tapahtuu, kun abstraktin maalauksen tarkasteluun otetaan mukaan aika rajaamalla ja rytmittämällä kuvia liikkuvan kuvan keinoin.”

Videoteoksessa Moving Colours (2020) väripinnat liikkuvat ja muuttuvat hitaasti. Vastaväreinä näkyvien jälkikuvien vuoksi kuvan pintaa tai sen todellista väriä on vaikea määrittää. Installaatioon kuuluu myös äänitausta ja videosta poimittuja still-kuvia.

Näyttelyitä ja festivaaleja

Pekka Sassin teoksia on esitetty hiljattain esimerkiksi Stuttgartin elokuvafestivaalilla (2017) sekä Kasselin (2017) ja Kanskin (2016) videofestivaaleilla. Useaan otteeseen hänen töitään on ollut esillä Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla, Rotterdamin ja Splitin elokuvafestivaaleilla, samoin Osnabrückin EMAF-festivaaleilla.

Sassin teoksia on ollut mukana suomalaisen taiteen esittelyissä ulkomailla – esimerkiksi kokeellisen musiikin näyttely Madridissa 2017, mediataiteen esittely Soulissa 2016 ja nykytaiteen esittely Madridin ARCO-taidemessuilla 2014.

Sassin teoksia on esitetty tiuhaan kotimaisissa mediataiteen tapahtumissa – esimerkiksi Avanto, AAVE ja AV-arkin View. Vuoden 2018 Tampereen biennale -musiikkitapahtumassa Sassin teoksia oli esillä kahden gallerian äänitaidenäyttelyissä.

Sassi oli mukana suomalaisen sähköisen taiteen historiaa luotaavan VILKE-kokoelman ensiesittelyssä Keravan taidemuseossa vuonna 2013. Tampereen lyhytelokuvafestivaalilla vuonna 2014 esitettiin osana AV-arkin 25-vuotisjuhlaohjelmaa retrospektiivi ”Viestejä Pekka Sassilta”, johon sisältyi 18 kokeellista ääni- ja videoteosta vuosilta 1999–2009. Festivaalilla sai myös ensiesityksensä Sassin lyhytelokuva Kaiken jälkeen (2014).

Palkintoja

Pekka Sassi sai Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnon vuonna 1995, Tampereen elokuvafestivaalilla erikoispalkinnon ”vuoden lupauksena” vuonna 2000 ja mediataiteen AVEK-palkinnon vuonna 2006. Vuonna 2010 Sassin teos “Sisäinen lähiö” sai Osnabrückin EMAF-festivaalin pääpalkinnon.

Vuonna 2020 Pekka Sassi sai Maire Gullichsenin nykytaidepalkinnon. Palkintolautakunta totesi valitsemisperusteissaan:

”Sassi on monipuolinen taiteilija, joka on yli kahdenkymmenen vuoden ajan tehnyt taidetta avantgarden hengessä. Hänen taiteensa keskiössä ovat kokeellinen liikkuva kuva ja ääni. Sassilla on taito kiteyttää havaintonsa vähäeleisiksi fragmenteiksi täynnä aavistuksia ajan ja merkitysten kerrostumista.”

Teoksia kokoelmissa

Pekka Sassin videoteokset Pass (2014) ja The Duplicate (2001) sisältyvät valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan. Kokeellinen lyhytelokuva The Duplicate koostuu kahtena päällekkäisenä ylhäältä alas ja alhaalta ylös liukuvasta kuvasta.

Kiasman kokoelmaan sisältyvä ääni-installaatio ”Yksinäinen talo mäen päällä” (2009) koostuu CD:lle äänitetystä musiikista sekä kuuntelemiseen tarvittavista kalusteista ja laitteista. Sassi on vastannut kuunnelmanomaisen ”autotallioopperan” sävellyksestä, sanoituksesta, laulusta ja kaikkien instrumenttien soittamisesta.

Sassin installaatiot “Tarinoita valosta” (2000) ja ”Parveke” (2002) ovat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmassa. Parvekkeen puhuttua kertomusta tuhoisasta yhdyskuntasuunnittelusta tukee kuvamateriaali. Installaatiossa "Tarinoita valosta" (2000) katsoja astuu elokuvalavastuksen kaltaiseen olohuoneeseen kuuntelemaan äänitettyjä tarinoita, joissa lomittuvat avaruus, ihmisten ja planeettojen väliset etäisyydet, herooinen matkustaminen ja kaipuu kotiin. Kokonaisuus sai alkunsa kirpputorilta löydetystä neuvostoliittolaisesta vinyylilevystä, jolle on tallennettu kosmonautti Juri Gagarinin puhetta. Aineiston innoittamassa teoksessa 12-IV 1961 Gagarin soittaa avaruudesta äidilleen. Installaatio luotiin uudelleen Helsingin taidemuseon näyttelyyn vuonna 2002.

Valtion taideteostoimikunnan Pekka Sassilta tilaama videoinstallaatio Kolmas väri (2021) on sijoitettu Opetushallituksen tiloihin Helsingissä. Hissiaulan vastakkaisille seinille heijastetut videoprojisoinnit koostuvat ”abstrakteista väritapahtumista, joissa pelkistetyt, yksinkertaiset muodot liukuvat hitaasti arkaaissävytteisen äänimaiseman tahdissa ilman alkua tai loppua”.

Aiheesta muualla

• Pekka Sassi, taiteilija ja teoksia AV-arkissa.
• Pekka Sassi Elonetissa.