Pekka Piekäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Martti Piekäinen (30. joulukuuta 1945 – 25. joulukuuta 2004)[1] oli suomalainen hopea- ja kelloseppä, joka toimi vuosina 1971–1989 turkulaisen Auran Kultaseppä Oy:n pääsuunnittelijana. Hän tuli tunnetuksi muun muassa hopeisista korukelloista, joita valmistettiin Turussa yhteistyössä sveitsiläisten kellotehtaiden kanssa. Myöhemmin hän perusti saman alan yrityksen PlatinOro Oy. Hänet palkittiin vuonna 1980 taideteollisuuden valtionpalkinnolla.[2][3][4]

Pekka Piekäisen isä oli kelloseppämestari Martti Piekäinen (1911–1978), jonka liike on toiminut vuodesta 1939 Helsingin Töölössä[5]. Poika oli isänsä opissa ja valmistui Kelloseppäkoulusta vuonna 1965.[4]

Uransa alussa Piekäinen suunnitteli koruja Kaunis Korulle, Viikinniemelle sekä tanskalaiselle Viggo Wollnylle. Vuonna 1971 hän aloitti Auran Kultaseppä Oy:n pääsuunnittelijana. Hän suunnitteli yhtiölle monenlaisia hopeisia käyttöesineitä ja koruja. Niistä kansainvälisesti maineikkaimmiksi nousivat sveitsiläisille Omega-, Tissot- ja Lanco-yhtiöille tehdyt hopeiset kellonkuoret, joista valmistettuja korukelloja myytiin 1970-luvun puolivälissä eri puolilla maailmaa noin 35 000 kappaletta vuodessa.[6][4] Piekäinen teki koruja muun muassa prinsessa Dianalle, ja hänen sanotaan olleen ainoa pohjoismaalainen suunnittelija, jonka koruja myytiin Tiffany-liikkeissä. J. A. Tarkiainen Oy:lle Pekka Piekäinen suunnitteli hopeaesineistön nimeltä JAT-Collection. Ornamon järjestämässä teetarjoiluun liittyvien esineiden suunnittelukilpailussa voiton vei Piekäisen hopeinen teepussin puristin.[2][7][8]

Kun Auran Kultaseppä Oy myytiin vuonna 1989 Hopeakeskukselle (nyk. Kultakeskus), Piekäinen jäi pois yrityksestä ja perusti Annakaisa Laakson kanssa oman yrityksen PlatinOro Oy:n Piikkiöön. Vuonna 1996 se muutti Turkuun, jossa se yhä toimii.[4][9]

Vuonna 1975 Piekäisen tuotannosta tehtiin näyttely Helsingin Finnish Design Centeriin. Näyttelyssä oli koruja ja kelloja sekä kodin hopeaesineitä.[4] Vuonna 1980 Piekäinen sai taideteollisuuden valtionpalkinnon.[3] Vuonna 2002 hänet valittiin vuoden kultasepäksi.[5]

Pekka Piekäinen kuoli vuonna 2004.[9][4]

Piekäisen suunnittelemia muistomerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Perniön Veteraanikivi, 1985, Salo.[10]
    Perniön Veteraanikivi, 1985, Salo.[10]
  • Petun runonlaulajien muistomerkki, 1989, Särkisalo, Salo.[11]
    Petun runonlaulajien muistomerkki, 1989, Särkisalo, Salo.[11]
  • Särkisalon Veteraanikivi, 1992, Salo.[12]
    Särkisalon Veteraanikivi, 1992, Salo.[12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Pekka Martti Piekäinen BillionGraves. Viitattu 29.7.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b Tietoa meistä PlatinOro Oy. Viitattu 16.4.2018.
  3. ↑ a b Valtio palkitsi kaupunkikuvan vaalijat. Helsingin Sanomat, 18.6.1980, s. 23.
  4. ↑ a b c d e f Joona Vuorenpää: Piekäisen 70-luvun design-kellot ovat tämän päivän keräilykelloja Kellomies-sivusto. 2.6.2013. Arkistoitu 17.4.2018. Viitattu 16.4.2018.
  5. ↑ a b Historiaa Kello- ja kultaliike Piekäinen Oy. Arkistoitu 17.4.2018. Viitattu 16.4.2018.
  6. ↑ Hopeanäyttely 11.23.09.1975. Kultaseppien lehti 7/1975, s. 170.
  7. ↑ Pekka Piekäinen Vuoden kultaseppä 2002 PlatinOro Oy. Viitattu 17.4.2018 =.
  8. ↑ Jaakko Selin: Roinan määrä harmittaa kultaseppää Helsingin Sanomat. 27.10.2002. Viitattu 17.4.2018. (Tilaajille.)
  9. ↑ a b Liisa Enkvist: Katoavaa kimallusta Turun Sanomat. 17.5.2008. Viitattu 16.4.2018.
  10. ↑ Tuomisto 1998: 317
  11. ↑ Petun runonlaulajien muistomerkki Visitsalo. 25.10.2021. Viitattu 9.10.2024.
  12. ↑ Tuomisto 1998: 318

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pekka_Piekäinen&oldid=22695136”