Pekka Nuorteva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Olavi Nuorteva (24. marraskuuta 1926 Helsinki – 15. huhtikuuta 2022[1] Helsinki) oli biologi, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuortevasta tuli vuonna 1955 Helsingin yliopiston hyönteistieteen dosentti vuonna 1958 Eläinmuseon museonhoitaja,[3] ja vuonna 1974 Helsingin yliopiston ensimmäinen ympäristönsuojelun professori. Hän jäi virasta eläkkeelle 1993. Nuorteva oli pitkän linjan ympäristönsuojelija ja muun muassa toimi vuodesta 1967 vuoteen 1970 Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen (vuodesta 1969 Suomen luonnonsuojeluliitto) puheenjohtajana.[4] Hän vastusti tiukasti niin metsien typpilannoitusta, ydinvoiman rakentamista kuin geenimanipulaatiotakin, jota hän on luonnehtinut ”gigaluokan ympäristöongelmaksi”.

Nuorteva oli myös pasifisti. Hän esitti useaan otteeseen julkisuudessa ajatuksen asevelvollisuusjärjestelmän uudistamisesta luonnonsuojelun hyväksi. Nuorteva näki jo 1970-luvulla siviilipalvelusjärjestelmässä voimavaran luonnonsuojelutyöhön ja pestasi siviilipalvelusmiehiä omalle laitokselleen Helsingin yliopistoon.

”Luonnonsuojelu on laajentumassa ihmisen suojeluksi”, Nuorteva kirjoitti Suomen Luonto -lehdessä vuonna 1967 ja jatkoi: ”On selvää, ettei luonnonsuojelutoiminta voi tässä tilanteessa keskittyä pelkästään luonnonsuojelualueiden muodostamiseen tai yksittäisten eläin- ja kasvilajien suojelemiseen. Luonnonsuojelun on entistä tehokkaammin laajennettava toimintansa käsittämään ihmisen itsensä suojelemisen kaikilta niiltä vaaroilta, jotka liittyvät luonnonvarojen väärinkäyttöön tai luonnon saastuttamiseen jätteillä.” Yliopisto-lehdessä vuonna 2000 Nuorteva suositteli ”esi-isiemme” malliin eli paikallistuotantoon palaamista.

Nuorteva kirjoitti lukuisia teoksia, muun muassa oppikirjoja, osan niistä yhdessä puolisonsa, filosofian maisteri Sirkka-Liisa Nuortevan kanssa. Hän julkaisi yli viisisataa tieteellistä kirjoitusta alan lehdissä.

Nuorteva sai useita palkintoja ja muita tunnustuksia. Niistä yksi on Aleksis Kiven Seuran myöntämä Eskon puumerkki 1984.[5] Palkinnon perusteluissa Nuortevaa luonnehdittiin yhdeksi ”suomalaisen ympäristönsuojelun ensimmäisistä periaatteistaan tinkimättömistä tiedemiesedustajista”.

Pekka Nuortevan isä oli pakinoitsija Olli eli Väinö Nuorteva ja hänen lapsensa ovat Liisa Nuorteva, Jussi Nuorteva ja Eeva-Maria Tiusanen (o.s. Nuorteva).[2]

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen eläinkuvasto I-II (1955–1957)
  • Eläimiä värikuvina (1956, uusitut painokset 1973, 1986)
  • Eläintiede (Sirkka-Liisa Nuortevan kanssa 1966)
  • Eläinoppi I-II (L.Lehtosen ja P.Seiskarin kanssa 1968–1969)
  • Luonnonsuojelu (Sirkka-Liisa Nuortevan kanssa 1973)
  • Elohopea Suomen luonnossa ja hallintokoneistossa (1976)
  • Elohopeasade (Jouko Soverin kanssa 1979)
  • Ekologinen elämäntapa (1991)
  • Historialliset perspektiivit ympäristönsuojelussa (1992)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ympäristön­suojelun professori Pekka Nuorteva on kuollut Ilta-Sanomat. 15.4.2022. Viitattu 15.4.2022.
  2. ↑ a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 495. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
  3. ↑ Facta, osa 6, s.v. ”Nuorteva, Pekka”. (7. painos.) Helsinki 1976. ISBN 951-0-01486-9
  4. ↑ Poutanen, Terho: Puheenjohtajat kautta aikain Suomen Luonnonsuojeluliiton verkkosivut/Luonnonsuojelija 4/98. 27.4.1998/päivitetty 12.4.2005. Arkistoitu 28.10.2007. Viitattu 15.11.2007. suomi
  5. ↑ Eskon puumerkin saajat Aleksis Kiven Seura. Viitattu 12.10.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Leino-Kaukiainen, Pirkko: ”Nuorteva, Pekka (1926–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 207–208. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pekka_Nuorteva&oldid=21574181”