Paukkaja

Paukkaja on yksi Joensuun kylistä entisen Enon kunnan alueella Pohjois-Karjalassa, kantatien 73 ja Pielisjoen varrella. Paukkajalta on Uimaharjuun matkaa 7 kilometriä, Enon keskustaan 8 kilometriä, Joensuuhun 42 kilometriä ja Lieksaan 55 kilometriä.

Paukkajan saha

Vuonna 1906 Ilomantsin Metsäkiinteistö Oy rakensi neliraamisen höyrysahan Pielisjoen rantaan, Paukkajalle. Tätä sahaa ei koskaan ehditty käynnistää, sillä keväällä 1907, juuri edellisenä yönä, kun saha olisi pitänyt käynnistää, Ab W Gutzeit & Co osti koko yhtiön, sen mukana myös Paukkajan sahan. Paukkajan sahan uusi omistaja myi käyttämättömät koneet ja purki sahan. Jäljelle jäi vain savupiippu ja pienikokoinen halkosaha, joka työllisti vain muutaman henkilön.

Vuosina 1924–1925 samalle paikalle rakensi Enso-Gutzeit Oy:n metsäosasto yksiraamisen höyrysahan. Tällä sahalla oli tarkoitus sahata tukkeja, joita ei kokonsa takia kannattanut uittaa Kotkaan asti. Sahan hoitaja Christian Hallberg asui Marjosaaren talossa, jossa toimi myös sahan konttori. Kyseinen rakennus on edelleen nähtävissä Paukkajan Marjosaaressa. Voimaa sahaan tuottivat kaksi suurta laivan höyrykonetta, joiden pyörittämältä pääakselilta voima siirtyi hihnojen välityksellä kaikkiin sahan laitteisiin: transporttiin (kuljetin, jota pitkin tukit siirrettiin pasonkialtaasta sahaan), sahausraamiin, kanttauslaitteeseen, tasaussirkkeliin, hakkuriin ja ilmarataan.

Saman katon alla toimi myös pieni kimpisaha, jossa tuotettiin ohutta, erilaisten laatikoiden valmistukseen käytettyä lautaa. Höyrykoneiden tarvitsema vesi otettiin joesta, höyrynpaineella toimivalla pumpulla. Sahan koneistoon oli liitettynä myös sähkölaitos, joka tuotti sähköä sahalle, Marjosaareen, sahan työläisten asuintaloihin ja Paukkajan rautatieasemalle. Sähköt näihin kohteisiin vedettiin vuonna 1926.

Sahan toiminnan myötä Paukkajalle tuli uuden ajan ihmeitä: sähkö, puhelin ja auto. Paukkajan saha työllisti 113 ihmistä vuonna 1930. Työn perässa Paukkajalle muutti tuolloin niin paljon uusia asukkaita, että kylälle rakennettiin mm. koulu.

Paukkajalle tukit uitettiin pääasiassa Koitajokea pitkin. Tukit uitettiin sahan edustalle säiliöpuomin sisään, josta ne otettiin sahan pasonkialtaaseen. Pasonkialtaasta tukit syötettiin transporttiin, eli kuljettimeen, joka vei ne sahaan. Alussa sahassa oli vain yksi tavallinen raami, mutta vuoden 1930 tienoilla siihen vaihdettiin ns. tuplaraami, jolloin voitiin sahata kaksi tukkia rinnakkain. Raamin läpi mentyään laudoiksi tai lankuiksi sahattu tukki joutui kanttauslaitteeseen, jossa laudoista ja lankuista poistettiin niiden syrjissä olevat rintapalat. Seuraavaksi puutavara tasattiin määrämittaiseksi. Sen jälkeen tavara vietiin lautatarhaan varastoitavaksi.

Sahan toiminta lopetettiin vuonna 1938, jolloin koneet vietiin pois ja rakennukset jäivät autioiksi. Sahan toiminnan loputtua aiemmin sähköistämättä olleen muun kylän ohella ilman sähköä jäivät Jerikot, Paukkajan asema ja Marjosaari. Seuraavan kerran sähköä saatiin kylään vasta Pamilon voimalaitoksen valmistumisen myötä.

Jatkosodan lopulla vuonna 1944 sahaa käytettiin kaatuneiden "käsittelykeskuksena", jonne kaatuneet tuotiin rintamalta autolla tai junalla. Sahan tiloissa kaatuneet pestiin, laitettiin arkkuihin ja lähetettiin haudattavaksi kotiseutunsa multiin.

Paukkajan koulu

Sahan rakentamisen myötä Paukkaja kasvoi, minkä vaikutuksena myös kylän väkiluku kasvoi niin, että katsottiin tarpeelliseksi saada Paukkajalle oma kansakoulu. Asiasta riideltiin monia vuosia ja vasta vuonna 1929 saatiin päätös kansakoulun rakentamisesta. Koulunkäynti aloitettiin jo samana syksynä ja väliaikaisenä koulutilana käytettiin juuri valmistunutta Paukkajan työväentaloa. Antti Mielonen aloitti Enon kunnan ensimmäisen kivirakenteisen koulun rakennustyöt ratamestari Kauppisen laatimien piirustusten mukaisesti. Uuden koulun vihkiäiset pidettiin 28.9.1930. Jo vuonna 1937 koulurakennuksessa teetettiin kunnostus, jonka kustannukset olivat 39 417 mk.

Sotavuodet vaikuttivat Paukkajan koulun toimintaan. Vuonna 1939 koulutyö keskeytettiin sodan takia joulukuusta lukuvuoden loppuun asti. Sodan loppumisesta, maaliskuusta 1940 elokuulle koulu toimi sotilasmajoituksena. Vuonna 1941 alakoulua ei pidetty, sillä opettaja Maija Nuutinen oli lottana töissä rintamalla. Samana vuonna oli myös ylä- ja jatkokoulussa häiriöitä koulutarpeiden puuttumisen takia. Alakoulun toiminta keskeytyi vielä pariin otteeseen syyskuussa 1944 sotilasmajoituksen vuoksi.

Vuosina 1950–1960 jouduttiin siirtämään koululaisia Paukkajan työväentalon vuokratiloihin suurten ikäluokkien vuoksi. Vuonna 1958 koulu sai oman puhelimen.

Myöhemmin oppilasmäärä alkoi pienetä, kun nuorta väkeä ja lapsiperheitä ei saatu jäämään kylälle huonon työllisyystilanteen takia. Lopulta vuonna 1991 Paukkajan koulu lakkautettiin. Koulu oli toiminut 62 vuotta.

Kesäteatteri

Paukkajan teatterin kesän 2007 näytelmä oli Tehdas

Paukkajalla toimii aktiivinen kesäteatteri. Paukkajan Teatteri on koko toimintansa ajan ollut kansalaisopiston näytelmäryhmä: tällä hetkellä taustalla on Joensuun seudun kansalaisopisto. Kesäteatterikaudesta vastaa Paukkajan teatteriyhdistys ry. Taiteellisena johtajana on teatteriohjaaja Lauri Jänis.

Kesäteatteri sijaitsee Pielisjoen rannassa Paukkajan satamassa. Teatterin katsomo ja näyttämö on katettu. Kesäteatterin vieressä on Jokipirtin majatalo.

Tunnettuja paukkajalaisia

• Christian Hallberg, sahan isännöitsijä
• Bruno Levasto, lautatarhanhoitaja
• Maikki Koivisto, kauppias
• Selma Nupponen, kauppias
• Tuure Sahlsten, kauppias
• Irene Sarkkinen, kyläpäällikkö
• Heikki Penttinen, historiikin kirjoittaja

Katso myös

• Paukkajan seisake

Lähteet

• Heikki Penttinen: Paukkaja, kylä Pielisjoen rannalla. Paukkajan kylätoimikunta.