Iranin vallankumouskaarti

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pasdaran)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Iranin vallankumouskaarti
سپاه پاسداران انقلاب اسلامی
Järjestön tunnus.
Järjestön tunnus.
Toiminnassa 1979–
Valtio  Iran
Puolustushaarat
Koko n. 190 000 sotilasta
Komentajat
Nykyinen komentaja Hossein Salami
Tunnettuja komentajia Mohammad Ali Jafari

Islamilainen vallankumouskaarti (pers. ‏ سپاه پاسداران انقلاب اسلامی‎, Sepāh-e Pāsdārān-e Enqelāb-e Eslāmi, ”kaartilaisten armeija”), Pāsdārān-e Enqelāb (pers. ‏پاسداران انقلاب‎), "vallankumouskaartit", Pāsdārān, ”kaartilaiset”, Iranissa myös Sepāh, ”armeija”, on Ruhollah Khomeinin vuonna 1979 perustama sotilaallinen järjestö. Vallankumouskaartin on määrä suojata Iranin islamilaista valtiojärjestystä mm. sotilaskaappauksia ja toisinajattelijoita vastaan. Niinpä Iranissa on tämä vakinaiselle armeijalle rinnakkainen sotilasorganisaatio. Vallankumouskaartilla on 190 000 sotilasta maa-, meri ja ilmavoimissaan. Kaartilla on tiedustelupalvelu ja erikoisjoukkoja, mm. Quds-joukot, joka Yhdysvaltain mielestä tukee ulkomaisia terroristeja. Kaarti kontrolloi myös Iranin strategisia ohjuksia. Vallankumouskaarti valvoo kansanmiliisi Basijia. Vallankumouskaartilla on suuria yritysomistuksia ja sen arvioidaan olevan nykyisessä vuoden 2011 Iranissa 3. suurin liikelaitos. Vahvan sosiaalisen, poliittisen, sotilaallisen ja liiketaloudellisen asemansa vallankumouskaarti on saanut Mahmud Ahmadinežadin presidenttikaudella varsinkin vuoden 2009 mielenosoitusten aikana ja sen jälkeen.

Sekä Iranin vallankumouskaarti että asevoimat ovat vuonna 1989 perustetun Iranin puolustuksen ja asevoimien logistiikan ministeriön alaisuudessa. Vallankumouskaarti oli siihen asti toiminut itsenäisesti, mutta organisaatiouudistus toi sen puolustushallinnon alaisuuteen. Iranin korkeimmalla johtajalla ajatollah Ali Khameneilla on lopullinen päätäntävalta kaikkiin turvallisuuspalveluihin. Iranissa ei ole läpinäkyvää hallintokoneista, mutta Khameneilla on valta erilaisten puolisalaisten verkostojen kautta.[1]

Ajatuspaja International Institute for Strategic Studiesin mukaan Iranin vallankumouskaartilla on noin 190 000 sotilasta, joista puolet on asevelvollisia. Maavoimat on suurin osasto, ja siihen kuuluu noin 150 000 sotilasta. Vallankumouskaartin maavoimilla on osasto jokaisessa Iranin provinssissa.[2] Provinssien joukot perustettiin 2008, mikä hajautti kaartin organisaatiota. Taustalla saattoi olla sen suurempi vaikutusvalta Iranin sisäpolitiikassa.[1]

Vallankumouskaartiin kuuluu puolisotilaallinen Basij, joka väittää pystyvänsä aseistamaan noin 600 000 vapaaehtoista.[2] Quds-joukot ovat puolestaan ulkomaiden operaatioihin keskittyvä ryhmittymä, jossa on noin 20 000 sotilasta. Sillä on läheiset suhteet Afganistanin, Irakin, Libanonin, Syyrian ja Palestiinan sotilaallisiin ryhmittymiin.[3][4]

Vallankumouskaartin merivoimissa on noin 20 000 ja ilmavoimissa 15 000 sotilasta. Merivoimat vastaavat Iranin merirajojen valvonnasta. Se vartioi muun muassa Hormuzinsalmea. Ilmavoimien vastuulla on muun muassa Iranin ohjusjoukot.[2]

Vallankumouskaartiin kuuluu myös kyberjoukot, jotka tekevät sotilastiedustelua ja teollisuusvakoilua sekä levittää propagandaa. Iranilla on lisäksi valtiollisia hakkereita, mutta vallankumouskaartin suhde näihin ei ole tiedossa.[2]

Tausta ja perustaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouskaarti perustettiin vallankumouksen jälkeen 1979 kokoamaan yhteen islamilaiselle vallankumoukselle uskolliset puolisotilaalliset joukot ja vastineeksi vakinaisille asevoimille.[1] Asevoimat oli kertonut olevansa neutraali vallankumouksen suhteen, mutta vallankumoukselliset pelkäsivät armeijan ottavan aktiivisen roolin, kuten vuoden 1953 vastavallankumouksessa, jossa Mohammad Mossadeq syrjäytettiin ja šaahi palautettiin valtaan.[5]

Ajatollah Khomeini antoi Teheranissa 5. toukokuuta 1979 määräyksen kaartin perustamisesta.[1] Se oli aluksi suoraan kaksitoistajäsenisen vallankumousneuvoston uskonoppineiden alainen ja siihen kuului noin 30 000 jäsentä.

Kehittyminen Irakin–Iranin sodan aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouskaarti kehittyi Irakin–Iranin sodan (1980–1988) aikana länsimaistyyliseksi asevoimaksi, jolla on kehittynyt komentorakenne.[2] Sodan alettua Irakin hyökkäyksellä syyskuussa 1980 Pāsdārān sai nopeasti siirrettyä joukkoja rintamalle. Sitä käytettiin aluksi kurdikapinallisia vastaan, mutta myöhemmin myös armeijan yksikköjen rinnalla rintamalla.

Iranin ensimmäinen presidentti Abolhassan Banisadr oli ristiriidoissa vallankumouskaartin kanssa, joka ei ollut poliittisessa kontrollissa. Banisadr syrjäytettiin 1981, ja hänen seuraajansa Mohammad Ali Rajai ja Ali Khamenei olivat huomattavasti suotuisampia. Khamenei myönsi kaartille huomattavasti uusia varoja.[5]

Vallankumouskaarti sai tehtäväkseen organisoida kansanmilitia Basijin. Vuonna 1985 Iranin uutistoimisto ilmoitti Basijissa olevan lähes kolme miljoonaa vapaaehtoista. Basij-joukkoja käytettiin ihmisaaltohyökkäyksissä irakilaisia vastaan.

Vallankumouskaartin ensimmäinen komentaja oli opettaja Abbas Zamani, joka oli yksi Hizbollahin perustajista 1971. Pāsdārān oli aktiivinen myös Libanonissa, ja Israelin hyökättyä maahan kesällä 1982 sillä oli noin tuhat henkeä Bekaan laaksossa. Pasdaran tuki Libanonin sisällissodassa Islamilaista Amalia, joka oli Amalin pääsuuntauksesta irronnut ryhmittymä.

Vallankumouskaartilla oli 1986 Basij-joukkojen lisäksi noin 350 000 sotilasta, jotka oli järjestetty pataljoonan kokoisiin yksiköihin, jotka toimivat itsenäisestä tai vakinaisen armeijan rinnalla. Se perusti 1986 myös pienet ilma- ja merivoimat.[1]

Poliittiseksi ja taloudelliseksi toimijaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruhollah Khomeinin kuoleman jälkeen 1989 Ali Khameneista tuli Iranin korkein johtaja. Sen jälkeen vallankumouskaartin vaikutusvalta alkoi kasvaa, vaikka Akbar Hašemi Rafsandžani presidenttikaudella 1989–1997 se pysyi poissa julkisuudesta.[5]

Vuonna 1997 presidentiksi valittiin Mohammad Khatami, jonka uudistuspyrkimykset aiheuttivat levottomuutta vallankumouskaartissa ja konservatiivisessa papistossa. Vallankumouskaarti alkoi osallistua politiikkaan, ja Khamenei perusti sille uuden tiedustelusiiven.[5]

Vuonna 2005 presidentiksi nousi entisen vallankumouskaartilainen Mahmud Ahmadinežad, jonka kaudella monia kaartin entisiä upseereja sai merkittäviä virkoja hallinnosta. Vallankumouskaarti sai myös suuria urakkasopimuksia ja mijardien dollarin lainan niiden toteuttamiseen. Ahmadinežadin uudelleenvalinta synnytti vuonna 2009 mielenosoitusaallon, jota turvallisuusministeriö ei pystynyt tukahduttaman. Khamenei määräsi tämän seurauksen vallankumouskaartin tiedustelusiiven vahvistamisen.[5]

Vuosina 2007–2019 vallankumouskaartin komentajana toimi kenraali Mohammad Ali Jafari.

Iranille asetettiin 2010-luvun alussa kovia pakotteita maan ydinohjelman takia. Pakotteet iskivät myös vallankumouskaartiin, joka kuitenkin myös hyötyi niistä.[5] Kaarti perusti monia peiteyrityksiä, joilla se pystyi kiertämään sanktioita salakuljetuksen avulla. Tämän seurauksena kaartin vaikutusvalta Iranin taloudessa kasvoi entisestään.[6]

Vallankumouskaarti kuitenkin hyväksyi 2015 Iranin ydinsopimuksen, jonka tarkoituksena on rajoittaa maan ydinohjelmaa. Yhdysvallat vetäytyi kuitenkin sopimuksesta 2018 ja otti kaartin uusien sanktioiden kohteeksi.[5] Yhdysvallat määritteli huhtikuussa 2019 vallankumouskaartin terroristijärjestöksi, joka rahoittaa ja edistää terrorismia. Yhdysvallat tappoi drone-iskussa tammikuussa 2020 kaartin Quds-joukkojen komentajan Qassem Suleimanin.[2] Se synnytti kaartin sisällä valtataisteluja, ja samalla järjestöä epävakautti myös tietovuodot ja korruptioskandaalit.[5]

  1. a b c d e Pasdaran - Islamic Revolutionary Guard Corps (IRGC) GlobalSecurity.org. 18.7.2019. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  2. a b c d e f Iran’s Revolutionary Guards 20.4.2023. Council on Foreign Relations. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  3. Quds Force Encyclopedia Britannica. 25.12.2023. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  4. What is Iran's secretive Quds Force? NBC News. 3.1.2020. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h Islamic Revolutionary Guard Corps Encyclopedia Britannica. 25.12.2023. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  6. Munqith Dagher: The Iranian Islamic Revolutionary Guard Corps (IRGC) from an Iraqi View – a Lost Role or a Bright Future? 30.7.2020. Center for Strategic & International Studies. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)