Papinristi

Ortodoksinen pappi pukeutuneena täyteen jumalanpalveluspukuun hopeisen papinristin kanssa.

Papinristi on ortodoksisten ja luterilaisten pappien käyttämä arvomerkki.

Ortodoksiset papinristit

Historiaa

Alun alkaen papinristi oli kunniamerkki, joka myönnettiin ansioituneille papeille. Näin se on yhä Kreikan kirkossa ja eräissä pienemmissä paikalliskirkoissa. Venäjällä siitä tuli kuitenkin pappien yleistunnus, kun tsaari Pietari Suuri erehtyi kerran pyytämään siunausta papin asemesta diakonilta.

Tsaari harmistui erehdyksestä ja määräsi, että papeilla olisi oltava oma erillinen tunnuksensa, jottei moista enää sattuisi.

Alkuperäinen papinristi

Tästä syystä Venäjän kirkossa papinrististä tuli Pietari Suuren aikana pappien yhteinen tunnus; tuolloin se sai oman erikoisen hahmonsa: hallitsevaksi yleismalliksi tuli kahdeksanpäinen slaavilainen risti, jonka kolmesta poikkipuusta ylin kuvaa Kristuksen pään päälle asetettua tekstiä ja alimmainen viistosti asetettu sitä tukea, johon jalat naulattiin; viisto asento kuvaa hänen oikealla puolellaan ollutta katuvaa ryöväriä, jonka puoleinen pää osoittaa ylös eli taivasta kohti, alas osoittava vasen pää taas kadotukseen joutuvaa, Kristusta herjannutta ryöväriä. Näiden papinristien yksityiskohtaiset muotoilut vaihtelevat tekijöittäin.

Yleistä papinrististä

Osa ortodoksikristityistä kantaa kaulassaan ristiä muistutuksena Kristuksen uhrista. Samasta syystä myös jumalanpalveluspuvut on koristeltu tätä aihetta käyttäen. Siispä on luontevaa, että siitä tuli myös papiston tunnus.

Tavallisille papeille ja pappismunkeille kuului (ja kuuluu edelleen) hopeinen risti, mutta, rovastit, igumenit, arkkimandriitat ja piispat voivat kantaa kultaista ristiä. Kultaisen kaularistin kanto-oikeuden voi saada ansioitunut ja pitkäkestoista papillista työtä tehnyt henkilö.

Tsaari Paavali I antoi vuonna 1797 käskykirjeen, jonka perusteella myös ansioituneet papit saivat oikeuden kantaa kultaristiä. Käytäntö vakiintui ja on edelleen voimassa; jo kauan ovat pastorin arvoiset papit saaneet kultaristin ennen rovastin arvon myöntämistä.

Suomalaiskansallisia muutoksia

Vakiomallinen Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen hyväksymä hopeinen pastorin tai pappismunkin papinristi, tässä jumalanpalveluspuvun päällä

Nykyisin Suomen ortodoksisessa kirkossa käytössä oleva merkittävin ristimalli on piispainkokouksen hyväksymä; se on normaali latinalainen risti, jonka päällä ristiinnaulitun kuva on korkokuvana. Malli otettiin käyttöön 1920-luvulla, kun Suomen ortodoksista kirkkoa suomalaistettiin; liian venäläisinä pidetyt piirteet ja tavat haluttiin poistaa routavuosien aikana sattuneiden, jonkin sinänsä pienen asian nimenomaista venäläisyyttä korostamaan pyrkineiden ylilyöntien vuoksi; tosin isä mitrarovasti Sergei Okulov piti huolen, että liioitteluun ei menty: mm. joidenkin kiihkoluterilaisten vaade, että papinristin käytöstä luovuttaisiin kokonaan "sekaannuksen" välttämiseksi, onnistuttiin torjumaan. Samoin ns. hakaristiketju jota kansallistamisen nimessä vaadittiin kaikille, jäi lopulta harvinaiseksi. Nykyään piispainkokouksen hyväksymä latinalainen ristimalli on käytännön syistä harvinainen, ja nuorella papistolla on käytössä usein kahdeksanpäinen slaavilainen risti.

Huomattavana poikkeuksena papinristien kohdalla on igumenin ja igumenian risti: se on muuten samankaltainen kuin normaali papin kultaristi, mutta sen keskikohdassa on ristin taustalla pyöreä sädekuvio. Tällaiset ristit teetettiin Konevitsan igumenille ja Lintulan igumenialle. Valamon igumenille sellaista ei teetetty, koska katsottiin hänen tunnuksenaan olevan keisari Aleksanteri I:n lahjoittama ns. timanttiristi. Vakituisesti tätä ristiä käytti viimeksi Laatokan Valamon viimeinen igumeni, isä Hariton (Harisanf Dunafejev). Hänen seuraajansa eivät katsoneet itseään arvollisiksi kantamaan tätä ristiä vaan käyttivät tavallista kultaristiä. Kaikki kolme - isä Ieronim, isä Nestor ja isä Simforian - olivat ankaria askeetteja, joiden munkkikilvoitus ei hakenut mitään kompromisseja.

Viimeinen Laatokalta tullut igumeni, isä Simforian, sanoi kysyttäessä, että hän piti tätä käytäntöä osoituksena surusta vanhan kodin menetyksestä.

Valamon timanttiristi on nykyisin omassa erityissuojatussa vitriinissään Valamon museossa. Nykyisen johtajan isä arkkimandriitta Sergein mukaan risti on liian arvokas jokapäiväiseen tai edes juhlakäyttöön.

Puuristi

Kreikan kirkossa on tapana, että Suuren paaston aikana papit käyttävät puista papinristiä. Sieltä tapa on hiljalleen levinnyt muuallekin, joskaan virallista asemaa se ei ole saavuttanut. Suomeen ensimmäiset puuristit tulivat Kreikassa käyneiden pappien mukana ja otettiin käyttöön kaikessa hiljaisuudessa.

Vuoden 2012 piispainkokous antoi ohjeen joka lopettaa käytännön: jatkossa käytettäisiin paastonaikana vain myönnettyä ristiä tai sitten ei ollenkaan.

Lahjaristi

Patriarkat ja eräät hengelliset oppilaitokset myöntävät omilla perusteillaan ns. lahjaristejä, jotka voivat olla sinetillä tai muulla heraldisella kuviolla koristettuja. Tällaisen ristin voi saada myös pastorin arvoinen pappi; mm. ekumeeniset patriarkat ovat jakaneet omia lahjaristejään ulkomaan vierailuillaan. Nimikkeellä ei ole vielä virallista statusta; se vain ilmaantui erään tutkimuksen yhteydessä tutkimuksen tekijän käyttämänä selvennysilmaisuna. Tämän tutkimuksen yhteydessä ilmeni että ahkerimmin tätä tunnustusta oli jakanut Moskovan patriarkka Pimen I.

Koruristit

Suomessa vierailleen Washingtonin arkkipiispa Hermanin piispalliset tunnukset Uspenskin katedraalissa juuri ennen palveluksen alkua; vasemmalta: panagia, koruristi, enkolpion

Koruristi on yleisortodoksinen kunnianosoitus ansioituneelle rovastille, arkkimandriitalle, igumenille tai igumenialle; mm. Lintulan luostarin edellinen johtajatar, äiti igumenia Marina, on saanut koruristin.

Koruristin muotoa ei ole määritelty millään tavoin, vaan jokainen niistä on yksilökappale.

Kaikista suomalaisista koruristeistä ehkä suurimmassa arvossa pidetään keisari Aleksanteri I:n Valamon isä igumeni Innokentille vuonna 1819 lahjoittamaa jalokivistä tehtyä ”igumeninristiä”.

Myös Valamon pitkäaikainen rippi-isä skeemapappismunkki isä Jefrem sai keisarillisilta rippilapsiltaan useitakin kallisarvoisia koruristejä, jotka onnistuttiin saamaan evakkomatkalle mukaan ja ovat Uuden Valamon museossa.

Perinteen mukaan koruristi kuuluu myös piispan jumalanpalveluspukuun; arkkipiispat pitävät sen lisäksi tai joskus asemasta enkolpionia eli Kristus-aiheista panagiaa; panagian ja enkolpionin käyttö on heidän ainoa jumalanpalveluspuvussa kannettava tunnuksensa.

Risti mukaan hautaan

Jokainen pappi saa hautaansa mukaansa papinristin; perinteen mukaan se on puinen tai sitten vanha ja kulunut hopeinen.

Perintökalleuksia

Arvokkaimmat papinristit, eritoten kultaristit, kulkevat usein perintönä sukupolvelta toiselle; esimerkiksi apulaispiispaksi valitun mutta ennen kuolemaansa vihkimättä jääneen isä katedraalirovasti Mihail Kasanskin täyskultainen kabinettiristi on nykyisin (2012) hänen tyttärenpuoleisella jälkeläisellään, joka palvelee (2007) Kuopion kirkkoherrana.

Luterilaiset papinristit

Luterilaisella kirkolla Suomessa on oma papinristinsä; se on kaulaketjussa kannettava kreikkalainen risti, jota käyttävät naispuoliset papit. Se tuli käyttöön, kun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirka avautui naisille. Naispapit voivat käyttää Vuokko Nurmesniemen suunnittelemaa naispuolisen papin juhlapukua. Siihen kuuluvaa Kalevala Koru -ristiä saa käyttää vain Nurmesniemen suunnitteleman puvun kanssa. Käyttöön se otettiin vuonna 1987. Nykyään naispapit käyttävät Kirsimari Kärkkäisen suunnittelemaa Valonsäde-virkapukumallistoa ja siihen kuuluvaa Valonsäde-ristiä. Suomessa ja Ruotsissa miespapit eivät käytä ristiä, eikä sitä mainita papin virkapuku-ohjeissa. Viron evankelis-luterilaisen kirkon papit käyttävät kaularistiä.

Luterilaiset piispat käyttävät muiden läntisten kirkkojen tapaan kaularistiä, piispanristiä. Sen historia on ei liity papinristin syntyyn ja sitä käytetään eri kirkoissa kunkin kirkon omien ohjeiden mukaan.

Lähteet

• Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto; Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15657-8.
• Laamanen, Marianne: Jumalanpalveluspuvut ortodoksisessa kirkossa. II painos; Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. Sarja B: oppimateriaali, numero 17. Joensuu 2002
• Kari Jokinen: Papinristi Suomen ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisen käytännön teologian kandidaattitutkielma, Joensuun yliopisto 2007
• Valamon luostarin museo; Uusi Valamo, Heinävesi
• apulaispiispa Arsenin kanoninen virkaan asettaminen ja piispaksi vihkiminen, TV-jumalanpalvelus, YLEn nauha-arkisto ja yksityiset kokoelmat