Paperin historia
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Paperi on ohut kuitukangasmateriaali, joka on perinteisesti valmistettu jauhettujen kasvi- ja tekstiilikuitujen yhdistelmästä. Ensimmäinen paperin kaltainen kasvipohjainen kirjoitusarkki oli papyrus Egyptissä, mutta ensimmäinen oikea paperi, ensimmäinen todellinen paperinvalmistusprosessi dokumentoitiin Kiinassa itäisen Han-dynastian aikana (25–220 jKr.). Tätä sellu- ja paperitehtaiden tuottamaa kasvisose-konglomeraattiaselvennä käytettiin kirjoittamiseen, piirtämiseen ja rahaan. 800-luvulla kiinalainen paperinvalmistus levisi islamilaiseen maailmaan korvaten papyruksen. 1000-luvulla paperinvalmistus tuotiin Eurooppaan, jossa se korvasi nahkapohjaisen pergamentin ja puupaneelit. 1200-luvulle mennessä paperinvalmistusta jalostettiin Espanjassa vesipyöriä käyttävillä paperitehtailla. Myöhemmin paperinvalmistusprosessiin parannuksia tuli 1800-luvun Euroopassa puupohjaisten papereiden keksimisen myötä.
Vaikka esiasteita, kuten papyrusta Välimeren maailmassa ja amatteja esikolumbiaanisessa Amerikassa , ei pidetä todellisena paperina. [2] Myöskään todellista pergamenttia ei pidetä paperina: [a] käytetään pääasiassa kirjoittamiseen, pergamentti on voimakkaasti valmistettua eläimen nahkaa, joka on ennen paperia ja mahdollisesti papyrusta. 1900-luvulla muovin valmistuksen myötä otettiin käyttöön jonkin verran muovista "paperia", samoin kuin paperi-muovilaminaatteja, paperi-metallilaminaatteja ja papereita, joihin oli infusoitu tai päällystetty eri aineilla erityisominaisuuksien tuottamiseksi.
Esiasteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sana "paperi" on etymologisesti johdettu sanasta papyrus, muinaisen kreikan kielen sanasta Cyperus papyrus. Papyrus on paksu, paperimainen materiaali , joka on valmistettu Cyperus-papyruskasvin juuresta, jota käytettiin muinaisessa Egyptissä ja muissa Välimeren yhteiskunnissa kirjoittamiseen kauan ennen kuin paperia käytettiin Kiinassa.
Papyrus valmistetaan leikkaamalla ohuita nauhamaisia suikaleita Cyperus papyruksen sisältä ja asettamalla sitten suikaleet vierekkäin levyksi. Sitten päälle asetetaan toinen kerros, jolloin nauhat kulkevat kohtisuorassa ensimmäiseen nähden. Sitten kaksi kerrosta jauhetaan yhteen levyksi. Lopputulos on erittäin vahva, mutta sen pinta on epätasainen erityisesti nauhojen reunoilla. Rullauksissa käytettynä toistuva rullaus ja aukirullaus saa nauhat hajoamaan uudelleen, tyypillisesti pystysuoraa viivaa pitkin. Tämä vaikutus näkyy monissa muinaisissa papyrusasiakirjoissa.
Paperi eroaa papyruksesta siinä, että kasvimateriaali hajotetaan maseroimalla tai hajoamalla ennen paperin puristamista. Tämä tuottaa paljon tasaisemman pinnan, eikä materiaalissa ole luonnollista heikkoa suuntaaselvennä, joka hajoaa ajan myötä.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Paperin kotikylä, Helsingin Sanomat, 05.03.1939, nro 62, s. 35, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot