Paolo Giorza

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paolo Giorza

Paolo Giorza (11. marraskuuta 1832 Milano5. toukokuuta? 1914 Seattle) oli italialainen säveltäjä ja kapellimestari.[1][2]

Giorza sai varhaisimman musiikkikasvatukseltaan isältään, muusikko-kuvataiteilija Luigi Giorzalta. Lisäksi hän opiskeli kontrapunktia La Croixin johdolla.[2] Giorza tuli tunnetuksi kevyen musiikin ja baletin säveltäjänä. Hänen tuotantoonsa kuuluu yli 70 balettia.[1] Giorza teki yhteistyötä monien 1800-luvun jälkipuoliskon maineikkaimpiin kuuluneiden koreografien, kuten Luigi Manzottin kanssa. Hänen ensimmäiset balettinsa ovat vuodelta 1853. Suuren suosion hänen sävellyksistään sai isänmaallinen laulu "La bella Gigogin", joka esitettiin ensimmäisen kerran 31. joulukuuta 1858. Vuonna 1860 La Scalassa kantaesitettiin Giorzan ooppera Corrado, Console di Milano (libretto: Luigi Gualtieri), mutta vastaanotto oli kielteinen. Giorzan tuotantoon kuuluu myös toinen ooppera, Alba Barozzi (libretto: Antonio Ghislanzoni), joka jäi kuitenkin esittämättä. Hän sävelsi myös jonkin verran hengellistä musiikkia.[2]

Vuonna 1863 Giorza kutsuttiin Lontooseen säveltämään musiikkia Viktoriaa varten. Sieltä hän lähti Pariisiin, josta hän palasi Italiaan vuonna 1866. Giorza sai Giuseppe Garibaldilta henkilökohtaisen kiitoskirjeen vapaushenkisen musiikin säveltämisestä.[2] Myöhemmällä urallaan hän työskenteli muun muassa oopperakapellimestarina Pohjois-Amerikassa.[1] Giorza suuntasi vuonna 1867 pitkille kiertueille Meksikoon, Kuubaan ja Yhdysvaltoihin. Vuonna 1879 hän lähti Australiaan, jossa pääsi Sydney International Exhibitionin musiikkijohtajaksi. Hän sävelsi tapahtumaa varten kantaatin. Giorza palasi Italiaan, mutta jakoi 1890-luvun alusta lähtien aikansa Italian ja Yhdysvaltain välillä. Viimeisinä vuosinaan hän asui pysyvästi Yhdysvalloissa, jossa hän työskenteli urkujensoiton yksityisopettajana. Giorza kuoli köyhyydessä Seattlessa.[2]

  1. a b c Nicolas Slonimsky, Laura Kuhn, Dennis McIntire, Giorza, Paolo Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, viitattu 19.3.2024 (englanniksi)
  2. a b c d e Nadia Carnevale, Giorza, Paolo Treccani, viitattu 19.3.2024 (italiaksi)