Paluu Reimsiin
| Paluu Reimsiin | |
|---|---|
| Retour à Reims | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Didier Eribon |
| Kieli | ranska |
| Genre | muistelma |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Timo Torikka |
| Kustantaja | Vastapaino |
| Julkaistu | 2024 |
| Ulkoasu | kovakantinen |
| Sivumäärä | 203 |
| ISBN | 978-952-397-176-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Paluu Reimsiin (Retour à Reims) on Didier Eribonin muistelmateos vuodelta 2009. Sen on suomentanut Timo Torikka, ja suomennoksen on vuonna 2024 julkaissut Vastapaino.[1]
Eribon käy kirjassa elämänvaiheitaan läpi lähinnä sen yhteiskuntaluokan kautta, johon hän syntyi. Yliopistoaikana hän häpesi taustaansa. Alun perinkin ilmestyessään teos sai Ranskassa runsaasti huomiota, mutta julkinen huomio lisääntyi, kun Édouard Louis kertoi sen vaikuttaneen omaan tuotantoonsa. Arviossaan Parnassossa Juha-Pekka Kilpiö sanoo, että Eribon vie tässä kirjassa analyysin pitemmälle kuin Louis, ja itse asiassa hän pitääkin kirjan keskeisenä antina juuri analyysiä, sillä teos "ei häikäise kerronnallaan" vaan harhailee sekavasti sulkeisiin sisältyvine lisäselityksineen. Kaunokirjallinen teos ei silti ole, Kilpiö huomauttaa.[1]
Teoksessa kulkevat lomittain henkilökohtainen historia ja sosiologinen analyysi, ja banaalit muistot rakentuvat laajemmiksi kuvioiksi. Eribonin luokkanousu on poikkeuksellista, ja hän asettuu siten kahden maailman väliin, mistä Eribon käyttää Pierre Bourdieun termiä "haljennut habitus".[1]
Kilpiö huomauttaa, että vaikka kyse on ranskalaisesta yhteiskunnasta, siinä on suomalaisellekin tunnistettavaa: keskiluokkaisesta taustasta lähteneillä on yhteisiä muistoja ja kokemuksia, ja olettaessaan ne kaikille muillekin yhteisiksi, he eivät Eribonin mukaan ymmärrä loukkaavansa niitä, joilla ei näitä kokemuksia ole.[1] Luokkanousu aiheutti Eribonin perheessä suuria ristiriitoja, kun vanhemmat ja veljet siirtyivät äänestämään oikeistoa, eikä Eribon voinut mennä isänsä hautajaisiin, koska olisi joutunut tapaamaan veljensä.[2]
Teoksen tunnelma on alakuloinen, mutta Kilpiö löytää siitä myös "puhdistavaa vihaa" ja häpeän vastapainoksi hienostunutta iloa. Kilpiö kiittää Timo Torikkaa siitä, että tämä on löytänyt oikean sävyn, vaikka joukossa on jokunen pieni kielellinen virhe.[1]