p-Kloorianiliini
| p-Kloorianiliini | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 4-kloorianiliini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CC(=CC=C1N)Cl[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C6H6NCl |
| Moolimassa | 127,568 g/mol |
| Sulamispiste | 72,5 °C[2] |
| Kiehumispiste | 232 °C[2] |
| Tiheys | 1,429 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Veteen 3,9 g/l (20 °C)[3] |
p-Kloorianiliini eli 4-kloorianiliini (C6H6NCl) on aniliinin kloorattuihin johdannaisiin kuuluva aromaattinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa väriaineiden, lääkkeiden ja maatalouskemikaalien valmistukseen. p-Kloorianiliini on o- ja m-kloorianiliinien isomeeri.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]p-Kloorianiliini on huoneenlämpötilassa valkoista tai hieman kellertävää kiteistä ainetta. Se liukenee hieman viileään veteen ja paremmin kuumaan. Erittäin hyvin yhdiste liukenee muun muassa etanoliin, dietyylieetteriin ja asetoniin.[4][5] Yhdiste on myrkyllistä ja ärsyttää ihoa, silmiä ja hengitysteitä. Aineelle altistuminen voi johtaa methemoglobiinin muodostumiseen veressä.[3]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]p-Kloorianiliinia valmistetaan pelkistämällä p-kloorinitrobentseeniä vedyttämällä jalometallikatalyyttien tai jalometallien sulfidien ja oksidien muodostaman katalyytin läsnä ollessa.[4][5]
p-Kloorianiliinia voidaan käyttää valmistettaessa muita orgaanisia yhdisteitä. Siitä saadaan muun muassa atsovärejä, maatalouskemikaaleja kuten hyönteismyrkkyjä ja lääkeaineita.[4][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 4-Chloroaniline – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 29.8.2016.
- ↑ a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 550. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ a b p-Kloorianiliinin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 29.8.2016
- ↑ a b c Thomas Kahl, Kai-Wilfried Schröder, F. R. Lawrence, W. J. Marshall, Hartmut Höke & Rudolf Jäckh: Aniline, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 29.8.2016
- ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 353. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
- ↑ Bijan Amini & Steven Lowenkron: Aniline and Its Derivatives, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 29.8.2016