Pöyliön mylly
Pöyliön mylly on Rovaniemellä, Pöyliöjärven pohjoispuolella sijaitseva vesimylly. Se on alun perin rakennettu 1600-luvulla kotitarvemyllyksi, ja lupa teolliseen myllytoimintaan haettiin vuonna 1852. Myllyn omistajina ovat aikanaan olleet useat Lapin teollisuuden historian merkkihenkilöt, kuten Anders Kurth, Hugo R. Sandberg ja Jarl Sundqvist. Mylly paloi vuonna 1944, mutta rekonstruoitiin alkuperäiseen asuunsa Lapin sodan jälkeen. Nykyisin mylly toimii vesi- ja sähkövoimalla. Myllyä pidetään Rovaniemen vanhimpana teollisuusrakennuksena.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Antti Kurtti (Tornioon muutettuaan käytti nimeä Anders Kurth) osti Pöyliön myllyn vuonna 1879 ja haki Rovaniemen käräjillä 21.3.1879 § 225:n kohdalla lupaa myllytullin eli jauhatusmaksun korottamiseen, mihin suostuttiin sillä ehdolla, että hän rakentaa myllylle ympäri vuoden kuljettavan tien. KO:n ptk:ssa on m.m.merkinnät ruotsiksi:
- Kauppias Anders Kurth Tornion kaupungista
- että hän nyttemmin omistaa Pöyliön tullijauhomyllyn Korkalon kylässä
Hän osti myllyn Erkki Laurinpoika Oinas eli Kiviniemeltä (tai luultavammin tämän jälkeläisiltä), joka oli rakentanut myllyn teolliseksi laitokseksi 1852 ja saanut luvan Pöyliöjärven säännöstelyyn ja tullimyllyyn Oulun kuvernööriltä 5. toukokuuta 1855.
Anders Kurthin jälkeläisiltä Pöyliön mylly siirtyi metsäpäällikkö Hugo Rikhard Sandbergille vuonna 1904. Iso-Samperin tytär asessorska Ingeborg Sjöblom puolestaan myi myllyn vuonna 1939 Kemiyhtiön metsäpäällikölle Jarl Julius Sundquistille. Sundquistin jälkeläisiltä myllykartanon osti varatuomari Tuomo Pekkala[1] 19. kesäkuuta 1972. Mylly jauhoi viimeisen virallisen kerran 8.12.1975. Vielä toukokuussa 1976 kuitenkin jauhettiin ilman korvausta isännille kylvöpäätösten jälkeisiä jäännösviljoja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Mykkänen, Matti: Pöyliön myllylle uusia laiduntajia 9.7.2009. Yleisradio. Viitattu 15.12.2019.