Ovi jolta ei ole paluuta
Ovi jolta ei ole paluuta (ransk Porte de Non-Retour) myös Portti jolta ei ole paluuta tai Point of no Return[1] on muistomerkki Ouidahissa, Beninissä. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta etelään niin sanotun Orjareitin päätepisteessä.
Monumenttikokonaisuus on avoimella hiekkarannalla paikalla, josta orjia kuljetettiin laivoihin.[2] Betonista ja pronssista koostuva teos on muistomerkki orjuutetuille afrikkalaisille, jotka vietiin Ouidahin orjasatamasta Amerikkoihin.
Vuosina 1992-1996 valmistuneen kokonaisuuden rahoittivat Unesco ja Beninin valtio.[3] Monumentin paljasti vuonna 1995 Beninin presidentti Nicéphore Soglo.[4]
Tekijät ja osat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muistomerkin toteuttivat arkkitehti Yves Ahouen-Gnimon yhdessä kuvanveistäjien kanssa. Fortuné Bandeira teki portaalirakenteen pylväät ja friisin, joiden terakottareliefeissä on kuvattu orjia.
Yves Kpede teki kaksi muuta betonista tehtyä, maalattua hahmoa, jotka kuvaavat Egunguneja.
Portaalin molemmilla sivuilla on Dominque Kouasin tummat, hapetettua pronssia olevat teokset.[5]
Tulkintaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monumentin kaksipuolinen pääosa on kuvaus orjuutettujen mielentilasta lähdön hetkellä. Ensimmäinen osa suuntautuu valtamereen, kohti laivaa, joka odottaa orjia viemään heitä tuntemattomaan maahan. Toinen puoli suuntautuu kylään. Se keskellä on puu, jonka orjat muistavat osana synnyinkyläänsä tai kaupunkiaan. Molemmat puolet kuvittavat muistoja ja näyttävät, miten muisti pitää elossa joitakin muistikuvia huolimatta ajasta tai etäisyydestä.
Monumentin toinen osa on kaksi betonivalosta, jotka ovat Egungun hahmoja. Ne muistuttavat esi-isien läsnäolosta paikalla.
Metalliset ihmishahmot toisiinsa kahlehdittuina kuvaavat orjuuden todellisia olosuhteita.[6]
Merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monumentti symbolisoi sitä tilaa ja maisemaa, jossa miljoonat afrikkalaiset astuivat eurooppalaisiin laivoihin, eivätkä koskaan palanneet Afrikkaan. Monumentista on tullut Beninin turistiteollisuuden vaikuttava ikoni ja hallitseva symboli, joka vetoaa ihmisiin koko maassa ja on kansallisylpeyden merkki.
Vuosittain 10. tammikuuta monumentin aluetta käytetään Kansallisen vodoun-päivän Festival vodounin alueena, jossa tuhannet beniniläiset ja ulkomaiset matkailijat kokoontuvat kunnioittaakseen sekä paikallisia henkiä, että niitä miljoonia ihmisiä, jotka kuolivat Atlantin orjakaupan aikana.[3]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Näkymä muistomerkiltä meren suuntaan. -
Yleiskuva teoskokonaisuudesta. -
Fortuné Bandiera, portiikin yläfriisi. -
Yves Kpede, Egungun-aiheinen veistos. -
Yves Kpede, Egungun veistos. -
Dominique Kouas, lännenpuolenen veistos, 1995. -
Dominique Kouas, idänpuoleinen veistos, 1995.
.jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Houngnikpo, Mathurin C. ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 290. The Scarecrow Press, 2013.
- ↑ Vaikka Benininlahden rannikolla sanotaan olleen "orjasatamia", orjakaupan aikaan ei ollut varsinaisia satamalaitureita. Orjat kuljetettiin rannasta afrikkalaisveneillä orjalaivoihin, jotka oli ankkuroitu muutaman kilometrin päähän rannasta.
- ↑ a b Silverman, Helaine: Contested Cultural Heritage: Religion, Nationalism, Erasure, and Exclusion in a Global World, s. 217, 218. Springer Science & Business Media, 2010. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.1.2019). (englanniksi)
- ↑ La Porte Du Non Retour – The Door of No Return Unseen Benin. Viitattu 12.1.2019.
- ↑ Désir, Dòwòti: Goud kase goud: Conjuring Memory in Spaces of the AfroAtlantic: Conjuring Memory in the Spaces of the AfroAtlantic books.google.co.uk. 2014. Viitattu 12.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Haehnel, Birgit ja Ulz, Melanie: Slavery in Art and Literature: Approaches to Trauma, Memory and Visuality. Frank & Timme GmbH, 2010. ISBN 978-3-86596-243-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 12.1.2019). (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Akhtar, Saima ja Colmenares, David H.: The Slaving Port of Ouidah and Monumental Discourse around the Atlantic Perimeter Art Histories and Aesthetic Practices. 27.1.2016. Medium. Viitattu 12.1.2019. (englanniksi)
- Ana Lucia Arauio, Public Memory of Slavery, Cambria Press, 2010 ISBN 978-1-60497-717-1