Ourvision
Ourvision on kulttuurikeskus Caisan järjestämä laulukilpailu Suomen ulkopuolelta kotoisin oleville laulajille ja yhtyeille. Jos kilpailuun osallistuva on syntynyt Suomessa, ainakin toisen hänen vanhemmistaan täytyy olla ulkomailta kotoisin. Ammattimuusikot eivät saa osallistua kilpailuun.[1]
Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2007, ja sen voitti libanonilaissyntyinen Samantha Sayegh. Vuoden 2008 kilpailun voitti 18-vuotias moldovalainen Iolanta Savva. Savva sai palkinnoksi 2500 euroa ja levytyssopimuksen; vuoden 2009 kilpailun palkintosumma on kohotettu 7000 euroon.[2]
Kilpailuun osallistuvat on aluksi jaettu maantieteellisiin ryhmiin: Aasiaan (ja Oseaniaan), Afrikkaan, Amerikkaan, Lähi-itään ja Eurooppaan. Jokaisesta ryhmästä kaksi osallistujaa pääsee laulamaan finaaliin.[2]
Vuoden 2008 finaali järjestettiin Finlandia-talossa, ja sitä oli katsomassa 1 600 henkeä.[3] Vuoden 2009 kisoihin osallistu 139 kilpailijaa, ja finaali järjestettiin 25. huhtikuuta 2009 Finlandia-talossa[4].
Voittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2007 - Samantha Sayegh (Libanon)
- 2008 - Iolanta "Lana" Savva (Moldova)
- 2009 - Lauluyhtye Suoralähetys (Romania)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ourvision: säännöt
- ↑ a b Ourvision: etusivu
- ↑ Ourvision: finaali
- ↑ Ourvision-etnoviisuissa etsitään taas parasta laulajaa, Helsingin Sanomat, 25.4.2009