O. V. Itkonen
Otto Vilhelm (O. V.) Itkonen (13. tammikuuta 1889 Kuopio – 2. helmikuuta 1967 Rovaniemi[1]) oli suomalainen kirjailija, joka työskenteli elämänsä aikana myös työnjohtajana, kielenkääntäjänä, kalastajana, kullankaivajana ja helmenpyytäjänä.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itkosen vanhemmat olivat sähkölaitoksen johtaja Otto Itkonen ja Vilhelmiina Itkonen. Hän kävi oppikoulua Helsingissä ja Pietarissa.[2]
Muurmannin legioonassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen sisällissodan alkaessa Itkonen toimi Helsingissä puutavaraliikkeen työnjohtajana. Liikkeen työntekijät liittyivät punakaartiin ja suosittelivat Itkosta kansanvaltuuskunnan vallankumousoikeuden sihteeriksi. Tässä tehtävässä Itkonen toimi 10. huhtikuuta saakka, jolloin oikeuden istunnot lopetettiin saksalaisten joukkojen lähetyessä kaupunkia. Itkonen pakeni Helsingistä 11. huhtikuuta venäläisellä risteilijällä Pietariin. Pietarissa Itkonen hankki itselleen ja tovereilleen matkustusluvat Arkangeliin. Toukokuun lopulla 1918 Itkonen sai Arkangelissa vapautettua 12 punapakolaista, joita epäiltiin vakoilijoiksi. Kansankomissaari Kedrovin määräyksestä hän kokosi 36 suomalaisen punapakolaisen joukon, johon myös vankina olleet 12 miestä liittyivät, ja matkusti laivalla heidän kanssaan Kantalahteen. Täällä he liittyivät Knäsössä ja Santamäessä oleskelleiden suomalaisten muodostamaan Muurmannin legioonaan joka oli Murmanskissa maihinnousseiden liittoutuneiden alaisuudessa. Sopimuksen mukaan joukkoa sai käyttää vain saksalaisia ja Suomen valkoisia vastaan.[2]
Maaliskuussa 1919 Itkonen matkusti Muurmanskiin ja osallistui siellä Suomen konsulina toimineen Eero Lampion kanssa suomalaisten valkoisten sotavankien vapauttamiseen. Hän pääsi samalla myös Muurmanskin Suomen konsulaatin palvelukseen konsulaatin sihteeriksi. Eero Lampion poistuttua Muurmanskista 6. marraskuuta paikalliset valkoiset venäläiset valtasivat konsulaatin 9. joulukuuta 1919 ja vangitsivat Itkosen. Konsulaatin emännöitsijänä toiminut Irene Karjalainen pääsi pakenemaan erämaiden halki Suomeen mukanaan konsulaatin papereita. Itkonen oli vankina Kuolavuonon rannalla sijainneessa Drovenoin vankilassa, jossa hän sairastui keripukkiin ja espanjantautiin. Hän pääsi vapaaksi, kun punaiset valtasivat vankilan.[2][3]
Petsamon valtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itkonen liittyi mukaan suomalaisista muodostettuun suksijoukkoon, joka kasvoi lopulta 179 miehen vahvuiseksi. K. M. Walleniuksen johtama suomalainen retkikunta oli saapunut Petsamoon helmikuussa 1920, ja maaliskuussa 1920 neuvostojoukot ryhtyivät valmistelemaan hyökkäystä Petsamoon karkottaakseen retkikunnan sieltä. Suomalainen suksijoukko, jonka mukana Itkonen oli välskärinä, lähti Kuolan kautta Petsamoon 17. maaliskuuta. He saapuivat 22. maaliskuuta Moskovan kylään, jossa käytiin lyhyt tulitaistelu suomalaisen partion kanssa. Walleniuksen retkikunta joutui vetäytymään Yläluostarilta ensin Salmijärvelle, ja lopulta retkikunta palasi Suomen puolelle Virtaniemeen 4. huhtikuuta.[2]
Pako takaisin Suomeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Petsamon valtauksen jälkeen Itkonen vangittiin ja hänet vietiin laivalla Muurmanskiin. Häntä syytettiin yhteydenpidosta Suomen valkoisiin sekä aikeista liittää Petsamo ja Karjala Suomeen. Muurmanskista Itkonen vietiin junalla Kantalahteen, jossa hän oli kolmen viikon ajan tavaravaunussa vangittuna 35 valkoisen venäläisen upseerin kanssa. Heidät siirrettiin Vienan Kemin vankilaan 25. huhtikuuta 1920. Kehnoissa vankilaoloissa Itkonen sairastui kuumeeseen ja punatautiin, ja hänet siirrettiin kesäkuun alussa 1920 vankilan sairasosastolle. Itkonen pääsi pakenemaan sairaalasta 1. heinäkuuta 1920 kahden muun vangin kanssa. He onnistuivat matkaamaan Vienan Karjalan halki ja saapuivat Suomen puolelle Kuhmon Kalliojoen rajavartiostoon 16. heinäkuuta. Etsivän Keskuspoliisin Kajaanin osaston vt. päällikkö Urho Kekkonen kuulusteli Itkosta Kajaanissa, ja hän antoi runsaasti tietoja Muurmannin alueen ja Neuvosto-Venäjän oloista suomalaisille viranomaisille ja selvisi ilman tuomiota Suomessa. 1930-luvulla K. M. Wallenius haastatteli Itkosta kootessaan materiaalia kirjaansa Yli Lapin rajojen varten, ja tällöin Itkonen kertoi olleensa vielä 1921–1922 työssä Pohjois-Norjan Suomen konsulaatissa ja olleensa myös Eero Lampion toverina metsästysretkillä Vuoreijassa. Itkonen kirjoitti kokemuksistaan kolme kirjaa Muurmannin suomalainen legioona (Kansanvalta 1927), Maanpakolaisen muistelmat (WSOY 1928) ja Sankareita, sotavankeja ja seikkailijoita (WSOY 1929).[2]
Vuonna 1932 Itkonen käänsi Johannes Messeniuksen riimikronikan esihistorialliset osat suomeksi ja julkaisi ne omakustanteena. Käännökseen liittyi myös Itkosen kirjoitus Onko Messeniuksen Suomen riimi-kronikalla historiallista arvoa?. Itkosen mukaan suomalaiset historiantutkijat eivät antaneet juurikaan arvoa Messeniuksen kronikalle, ja osa heistä oli jopa vastustanut sen julkaisemista. Itkosen mukaan tämä oli jatkoa vuosisataiselle ruotsalaiselle ajattelulle, jonka mukaan suomalaisilla ei ollut mitään omaa valtiollista varhaishistoriaa ja Messeniuksen kronikan tiedot suomalaisista kuninkaista eivät voineet pitää paikkaansa.[4]
Kullankaivajana Tankavaarassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itkonen saapui vuonna 1936 etsimään kultaa Tankavaarasta, josta Niilo Hirvasvuopio oli tehnyt 1934 tuottoisan kultalöydön. Hän teki syyskuussa 1936 valtauksen Lauttaojalta läheltä Hirvasvuopion valtauksia. Saksalaisen arkkitehti Werner Thieden edustajana toiminut asianajaja Jarl Uggla oli kuitenkin jättänyt samoihin aikoihin valtausilmoituksen samasta alueesta, ja tästä kehkeytyi useita vuosia kestänyt riita Thieden ja Itkosen sekä tämän liikekumppanin helsinkiläisen kauppiaan Erik Mattsonin välillä. Riita ratkesi vasta kesällä 1939, kun Thiede menetti valtauksensa kaivoslain niin sanotun bulvaanipykälän nojalla ja joutui poistumaan Suomesta. Vuonna 1944 Thiede palasi Tankavaaraan rakentamaan saksalaisten puolustuslinjaa, ja kun saksalaiset vetäytyivät Tankavaarasta Lapin sodan aikana Thiede miinoitti perusteellisesti Itkosen Tankavaaralla sijainneet valtaukset. Itkonen oli muuttanut kesällä 1939 Helsingistä Sodankylään, ja vuonna 1942 hän muutti Inarin Virtaniemeen kalastajaksi. Itkonen osti kaloja muiltakin Inarijärven kalastajilta ja myi ne hyvällä voitolla Saksan armeijalle.[2]
Itkonen perusti keväällä kullankaivuuta varten 1944 Lapin Mineraali Oy:n, johon hän sai mukaan rahoittajiksi rovaniemeläisiä liike- ja virkamiehiä. Hän aloitti yhtiön nimissä kullankaivuun Tankavaarassa kesällä 1945, ja yhtiö oli toiminnassa pari vuotta. Tämän jälkeen Itkonen kaivoi kultaa omissa nimissään ainakin kesällä 1948 ja 1949. Itkonen tutki myös Mäkärärovan ja Varpupään malmiesiintymiä ja rakensi Varpupäähän Mutterikämpän nimellä tunnetun rakennuksen, joka myöhemmin siirrettiin Tankavaaran kultamuseon ensimmäiseksi museorakennukseksi.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Muurmannin suomalainen legioona. Kansanvalta, Helsinki 1927
- Maanpakolaisen muistelmia. WSOY 1928
- Sankareita, sotavankeja, seikkailijoita. WSOY 1929
- Johannes Messenius: Suomen Riimi-Kronikka. Esihistoriallinen osa, suomentanut ja kustantanut O. V. Itkonen. Helsinki 1932
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kirjailijat tietokanta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kultahippu.fi: O.V. Itkonen (luettu 25.3.2008) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Helsingin kaupunginkirjasto aihepakettiarkisto: Kirjoja menneisyyden ja myyttien Lapista (luettu 30.4.2009)[vanhentunut linkki]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Seppo J. Partasen saaman tiedon mukaan Itkonen olisi kuollut Rovaniemellä vuonna 1972.
- ↑ a b c d e f g Seppo J. Partanen: O. V. Itkosen uskomaton elämä: Vallankumouksen vankiloista ja palatseista Tankavaaran kultapuroille, kultahippu.fi
- ↑ Suomen konsulaatti Muurmanilla hävitetty, Iltalehti, 5.1.1920, nro 3, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Mikko Piippo: Kirja-arvostelu kirjasta Johannes Messenius, Suomen riimikronikka. Toimittaneet ja suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 913. Helsinki: SKS 2004; Mirator, joulukuu 2004
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valkoisten ja punaisten venäläisten vankina Vienan-Karjalassa. Suomen Muurmannissa olleen konsulaatin kuriiri kertoo vaiheistaan, Iltalehti, 3.8.1920, nro 176, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- K. E. Primus-Nyman, "Muurmannin Suomalainen Legioona." O. V. Itkosen mielenkiintoinen kirja Suomen "punaisista jääkäreistä", Suomen Sosialidemokraatti, 9.4.1927, nro 82, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- "Muurmannin Suomalainen Legioona"-kirjan synty, Pohjolan Työmies, 21.4.1927, nro 45, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- "Muurmannin Suomalainen Legiona". Hiukan jälkiarvostelua, Suomen Sosialidemokraatti, 11.5.1927, nro 107, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- O. V. Itkonen : Kuvia Inarin lapista, Työväen kalenteri, 1.1.1928, nro 21, s. 117, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Valaanpyytäjiä. Kirjoittanut O. V. Itkonen, Työväenopisto : Työväenopistojen liiton (johon kuuluu työväen-, kansalais- ja vapaaopistoja) pyrintöjen äänenkannattaja, 1.11.1929, nro 8-9, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kun Niku nauroi. Kirjoittanut O. V. Itkonen, Nykyaika, 15.11.1927, nro 11, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kommunismin suhde perheeseen. Kirj. O. V. Itkonen, Laatokka, 16.9.1930, nro 104, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kommunismin suhde perheeseen II. Kirj. O. V. Itkonen, Laatokka, 18.9.1930, nro 105, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- O. V. Itkonen : Puolen miljoonan arvosta suomalaisia helmiä Pariisissa, Suomen Kuvalehti, 27.10.1934, nro 44, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
