Otto Lehmuskoski
Otto Vilhelm Lehmuskoski (ent. Lindfors, 10. huhtikuuta 1894 Nurmijärvi – 3. marraskuuta 1983 Mikkeli[1]) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat itsellinen Oskar Vilhelm Lindfors ja Amanda Stråhlman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Klaudia Jouhkin kanssa.[2][3]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kävi kansakoulun ja Kurkijoen hevoshoitokoulun vuosina 1913–1914. Hän suoritti yksityisesti keskikoulun viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1921. Jääkärialiupseereille järjestetyn upseerikurssin Kadettikoulussa hän suoritti vuonna 1921 ja jalkaväkitykkikurssit Perkjärvellä vuosina 1925 ja 1926 sekä sotilashallinnollisten kurssien 1. jakson vuosina 1929–1930 ja 2. jakson vuonna 1931.[2][3]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 9. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 19. helmikuuta 1916 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin 1. eskadroonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Eräjärvellä, Kuhmalahdessa, Sääksmäellä, Pälkäneellä, Lempäälässä, Vesilahdella, missä hän haavoittui lievästi.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän palveli sisällissodan jälkeen Uudenmaan rakuunarykmentin konekiväärieskadroonassa, josta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja liittyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja hänet sijoitettiin Nurmijärven suojeluskunnan paikallispäälliköksi, josta hän siirtyi 1. marraskuuta 1919 Kurkijoen hevoshoitokoulun tallimestariksi. Hänet nimitettiin 1. huhtikuuta 1920 Hiitolan suojeluskunta-alueen päälliköksi ja 1. heinäkuuta 1921 Sortavalan suojeluskuntapiirin 4:n ja 1. huhtikuuta 1922 Viipurin suojeluskuntapiirin 11. alueen päälliköksi. Viipurin rykmenttiin hänet määrättiin vakinaiseen palvelukseen 19. syyskuuta 1923, missä hän toimi nuorempana upseerina 7. komppaniassa ja myöhemmin joukkueenjohtajana 3. Divisioonan miinanheittäjäkomppaniassa. Viipurin rykmentin nuoremmaksi upseeriksi hänet määrättiin 1. heinäkuuta 1926ja hänet sijoitettiin 8. komppaniaan. Toukokuussa vuonna 1927 hänet siirrettiin jalkaväkitykkijoukkueen johtajaksi ja 3. elokuussa 1928 rykmentin aliupseerikoulun jalkaväkitykkiupseeriksi, josta hänet siirrettiin 12. lokakuuta 1928 Tampereen rykmentin talouspäällikön apulaiseksi ja 20. maaliskuuta 1931 alkaen Vuoksen jääkäripataljoonan ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen Mikkelin sotilaspiirin talouspäälliköksi.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisotaan hän osallistui huoltopäällikkönä Jalkaväkirykmentti 37:ssä ja osallistui taisteluihin Salmissa, Syskyjärvellä, Lemetissä ja Pitkärannassa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, mutta siirrettiin 13. Divisioonan intendentiksi ja edelleen 8. Prikaatin huoltopäälliköksi. Jatkosotaan hän osallistui Savonlinnan sotilaspiirin huoltopäällikkönä, josta tehtävästä hänet siirrettiin 6. Armeijakunnan intendentiksi ja osallistui taisteluihin Aunuksessa.[3]
Sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotien jälkeen hän toimi huoltopäällikkönä Jalkaväkirykmentti 7:ssä vuoteen 1949 saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi L. Baumgartnerin metsätilan hoitajaksi Kangasniemelle, jota hän palveli vuoteen 1957 saakka.[2][3]
Luottamustehtävät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän toimi Vuoksen jääkäripataljoonan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1933. Savonlinnan Sotilasläänin kunnianeuvoston jäsenenä hän toimi vuonna 1939 ja Jalkaväkirykmentti 7:n kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1946–1948. Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsenenä hän toimi vuosina 1947–1948 ja Kangasniemen Reserviupseerikerhon perustajajäsenenä, puheenjohtajana ja kunniapuheenjohtajana hän myös hän toimi.[2][3]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
          |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.