Osuusliike Voiman Lielahden myymälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osuusliike Voiman myymälärakennus Tampereella Lielahden kaupunginosassa. Kaupparakennus valmistui vuonna 1924 ja liiketoiminta lopetettiin siinä 1980-luvulla. Se on harvoja säilyneitä sata vuotta vanhoja alunperin kaupaksi rakennettuja puukiinteistöjä Tampereen alueella ja kertoo lisäksi Lielahden teollisuusyhteiskunnan synnystä.

Syyt perustamiselle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen Osuusliike Voima laajeni voimakkaasti. Yhtenä laajentumiskohteena oli Tampereen luoteispuolella sijainnut Lielahden teollisuustaajama, jonka asukkaat työskentelivät pääosin lähistön suurissa puunjalostusteollisuuslaitoksissa. Vaikka alueella toimi jo yksityiskauppiaita, osuusliikettä oli lähestytty pyynnöllä, voisiko alueelle saada myös osuusliikkeen, koska lähimmät Voiman liikkeet olivat kaukana Epilässä ja Pispalassa. Kuten tapana oli. osuuskunta järjesti ensin uusien jäsenten koemerkinnän syksyllä 1923 tarkistaakseen, olisiko liikkeellä varmasti riittävä asiakaspohja. Kun kokeilu osoittautui menestykseksi, alkoi osuuskunta käytännön toimet kaupan perustamiseksi. Osuuskunta arvioi saavansa alueelta n. 200 uutta jäsentä.[1]

Kaupan rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuusliike Voima osti 20.10.1923 tehdyllä kauppakirjalla A. Ahosen omistamasta Lintulammen palstatilasta erotettavan tontin, joka sijaitsi hyvällä liikepaikalla Lielahden keskustassa. Seinähirret saatiin entisestä Pirkkalan kylän myymälärakennuksesta, joka oli aikaisemmin ostettu Voimalle ja kuljetettu Lielahteen. Rakennustyöt teetettiin osuuskunnan laskuun. Työnjohtajana toimi kirvesmies K. Lehtinen. Myymälästä tuli kaksiosainen, eli siinä oli erikseen sekatavara- ja ruokatavaraosastot, ja lisäksi rakennettiin tarpeelliset varastotilat. Yläkertaan rakennettiin asunto myymälänhoitajalle ja myymäläapulaisille.[2]

Rakennus valmistui vuoden 1924 toukokuussa pian osuusliikkeen oman suurleipomon ja Viinikkaan pystytetyn kaupan avajaisten jälkeen. Tällöin se sai järjestysnumerokseen myymälä 31.[3]

Vuoden 1924 joulukuussa Kansan Lehti vieraili Voiman myymälöissä, ja kuvaili Lielahden myymälää seuraavasti:

Lielahdella on Voimalla sangen miellyttävä myymälä sekatavara- ja ruokatavaraosastoineen. Paikkakuntalaiset kuuluvat olevan uskollisia Voiman kannattajia, mutta nyt on siellä huono työaika, josta johtuu, että työttömyyttä on paljon. Työläisten ostokyky on siis heikko. Kaupasta kuitenkin saa mitä tarvitaan ja kyetään ostamaan. Siellä on m.m. joulukuusen koristeita, kynttilöitä, makeisia, omenia ja muita hedelmiä, kankaita, lankoja, kutomotuotteita, erilaisia taloustavaroita, mehuja, sekä kaikenlaista ruokatavaraa aina – livekalaa myöten.[4]

Kauppa toimi vuosikymmeniä samassa kiinteistössä aina 1960-luvulle saakka. Vuonna 1962 se avattiin itsepalvelumyymälänä. AInakin vuodesta 1973 se toimi E-piste -myymälänä. E-piste -myymäläketjun kaupat myivät monia elintarvikkeita alle ohjevähittäishinnan.[5] Kauppa lopetti toimintansa 1980-luvun alussa, kun lähistölle nousi tarkoitukseen sopivampia modernimpia liikerakennuksia. Vanha liiketalo jäi yksityiskäyttöön.[6]

  1. Voima : Osuusliike Voiman i.l. tiedonantoja 1923 no 4
  2. Voima : Osuusliike Voiman i.l. tiedonantoja 1923 no 4.
  3. Kansan Lehti 29.7.1924 no 174.
  4. Kansan Lehti 20.12.1924 no 296.
  5. Osuusliike Voiman vuosikertomus 1973, s. 30. Osuusliike Voima, 1974.
  6. Kestinen, Kimmo: Osuusliike Voiman myymälä m31 Lielahdessa finna.fi. 20.9.2023. finna.fi. Viitattu 20.9.2023.