Ostoliikenne
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli koskettelee ensi sijassa lääninhallitusten alaista ostoliikennettä, mutta Suomen läänit ovat lakanneet jo vuoden 2009 lopussa. Artikkelin teksti on vuodelta 2008 ja aiemmin. |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Ostoliikenne on lääninhallituksen tai kunnan ostamaa kannattamatonta joukkoliikennettä, jolla pyritään kattamaan minimiliikennepalvelut.
Joukkoliikenteen kustannukset katetaan Suomessa pääosin (noin 80 %) lipputuloilla. Jos esimerkiksi harvaanasutulla seudulla liikenne on kannattamatonta eli tulot eivät kata menoja, mutta liikenne katsotaan yhteiskunnan kannalta tärkeäksi, lääninhallitus tai kunta voivat ostaa liikennöintiä.
Yleensä ostoliikenne tarjouskilpailutetaan ja halvimman tarjouksen tehnyt ja ehdot täyttävä liikennöitsijä pääsee hoitamaan liikennöintiä. Tavoitteena on, että suurimman osan joukkoliikenteestä liikenneyhtiöt hoitavat lipputuloilla ajettavana linjaliikenteenä.
Kilpailutus ei kuitenkaan koske VR:ää, joka voi vaatia haluamansa summan liikenteen ajamisesta koska sillä on toistaiseksi monopoli raideliikenteessä. Useat VR:n vuorot ovatkin valtion (ts. liikenne- ja viestintäministeriön) maksamaa ostoliikennettä. Täysin tai melkein itsensä kannattavia reittejä ovat Helsinki–Turku ja Helsinki–Tampere–Seinäjoki. Suurimmaksi osaksi itsensä kannattava on myös Pohjanmaan rata Seinäjoelta Ouluun. Toisesta ääripäästä ovat taas vuorot Turusta Tampereelle, Lappeenrannasta Joensuuhun, Savon junat ja suuri osa paikallisjunista.
Ruotsissa ostetun lentoliikenteen kustannusten keskiarvo on 10 reitillä noin 45 euroa matkustajaa kohden.
Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö osti vuonna 2002 peruspalveluluonteista junaliikennettä 38,6 miljoonalla eurolla, josta kaukoliikennettä ostettiin 29,8 miljoonalla eurolla. Ostetussa kaukoliikenteessä tehtiin noin 4,4 miljoonaa matkaa, eli matkaa kohti ministeriön rahoitus oli alle 7 euroa.
Vuonna 2002 lääninhallitukset ostivat maaseudun peruspalvelutasoista runkoliikennettä noin 21,3 miljoonalla eurolla. Matkustajamäärä oli noin 8,5 miljoonaa, rahoitus matkustajaa kohti oli noin 2,5 euroa. Läänin rajat ylittävää busseilla ajettua pikavuoroliikennettä ei ole tarvinnut ostaa vuoden 1999 jälkeen.