Penniless
Penniless | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1988– |
Tyylilaji | rock |
Kotipaikka | Nakkila, Suomi |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Lasse Alisaari, rummut |
Entiset jäsenet |
Timo Pääkkö, laulu, kitara (1988–1991) |
Levy-yhtiö |
Soit Se Silti, 2018− |
Aiheesta muualla | |
penniless.biz |
Penniless (aiemmin Penniless People of Bulgaria) on nakkilalainen rockyhtye.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Penniless People of Bulgaria perustettiin 1980-luvun loppupuolella Nakkilassa. Yhtye julkaisi silloisessa kokoonpanossaan mini-LP:n, LP:n ja kaksi singleä Poko Rekordsille. Kun yhtye ei menestynyt, laulaja Timo Pääkkö erosi yhtyeestä. Samassa yhteydessä myös levy-yhtiö sanoi sopimuksen irti. Uudeksi laulajaksi ryhtyi yhtyeen kitaristi Pekka Alisaari ja toiseksi kitaristiksi yhtyeeseen liittyi Mikko Pere. Tässä kokoonpanossa Penniless People of Bulgaria julkaisi omalla Penni Records -levymerkillään levyt Cake (1993), Mould (1994) ja Velocity (1996). Keväällä 1996 yhtye oli Euroopan-kiertueella amerikkalaisen Mucky Pupin kanssa.
Vuonna 1997 yhtye sävelsi uutta albumiaan ja mukaan liittyi kolmas Alisaaren veljes Ossi. Nimi Penniless People of Bulgaria lyhennettiin pelkäksi Pennilessiksi.
Seuraava albumi Joe (1998) sai hyvät arvostelutlähde?, mutta ei käynyt juurikaan kaupaksi. Seuraavana vuonna julkaistiin single "Beautiful vs. Cage".
Syyskuussa 1999 Penniless teki kahden viikon Saksan-kiertueen. Kiertueella yhtye sävelsi uutta musiikkia seuraavalle albumilleen, joka ilmestyi vuonna 2001. Anola-albumilta julkaistiin single "Adam’s Apple Pie", se oli Radiomafian soittolistalla 13 viikkoa. Levyltä julkaistiin myös toinen single, "Imbecile".
Seuraavina vuosina Penniless keikkaili jonkin verran ja sävelsi uutta materiaalia seuraavalle albumilleen All Good Things Come to Those Who Wait (2004). Levyn tuotti Jarkko Martikainen. Levyltä julkaistiin single "Story of a Punk" (2004).
Penniless aktivoitui jälleen vuonna 2006, jolloin he aloittivat seuraavan levynsä nauhoitukset. The Attraction ilmestyi helmikuussa 2007. Vuonna 2010 yhtye julkaisi albumin A Cab to the City, jolta julkaistiin single "Brothers" ja radioeditoituna singlenä "Panic".
Vuonna 2013 ilmestyi Rows Of Houses ja levyltä irroitettiin single "My Imaginary Friends".
2018 Penniless vaihtoi levy-yhtiötä ja siirtyi Soit Se Siltille. Samana vuonna ilmestyi X, joka oli yhtyeen 10. kokopitkä albumi.
Kokoonpanot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1988–1991
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lasse Alisaari (rummut)
- Pekka Alisaari (kitara)
- Kimmo Kurittu (basso)
- Timo Pääkkö (laulu, kitara)
1991–1997
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lasse Alisaari (rummut)
- Pekka Alisaari (laulu, kitara)
- Kimmo Kurittu (basso)
- Mikko Pere (kitara)
1997–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lasse Alisaari (rummut)
- Pekka Alisaari (laulu, kitara)
- Ossi Alisaari (laulu, kitara)
- Kimmo Kurittu (basso)
- Mikko Pere (kitara)
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sunshine Show (1990, Poko Rekords)
- Cake (1993, Penni Records)
- Mould (1994, Penni Records)
- Velocity (1996, Penni Records)
- Joe (1998, A West Side Fabrication)
- Anola (2001, A West Side Fabrication)
- All Good Things Come To Those Who Wait (2004, A West Side Fabrication)
- The Attraction (2007, A West Side Fabrication)
- A Cab To The City (2010, A West Side Fabrication)
- Rows Of Houses (2013, A West Side Fabrication)
- X (2018, Soit Se Silti)
- Ego Catastrophe (2024, Soit Se Silti)
Singlet ja EP
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Penniless People of Bulgaria (mini-lp, 1989, Poko Rekords)
- My Life Is Goin’ Down (7", 1990, Poko Rekords)
- Winterland (7", 1991, Poko Rekords)
- Motorhead (single, 1996, A West Side Fabrication)
- Velocity (single, 1996, Intercord)
- Velocity/Weightless (7"+cds, 1996, Altered Records)
- Tram (promo-single, 1998)
- Avalanche (single, 1998, A West Side Fabrication)
- Cyberhand (cd-ep, 1998, A West Side Fabrication)
- Beautiful vs. Cage (single, 1999, A West Side Fabrication)
- Adam’s Apple Pie (single, 2001, A West Side Fabrication)
- Save (promo-single, 2001, A West Side Fabrication)
- Imbecile (single, 2001, A West Side Fabrication)
- Amen (promo-single, 2004, A West Side Fabrication)
- Story of A Punk (single, 2004, A West Side Fabrication)
- Messenger (mp3, 2007, A West Side Fabrication)
- City Birds/Sadderday (mp3, 2007, A West Side Fabrication)
- Brothers (mp3, 2010, A West Side Fabrication)
- Panic (Radio edit) (mp3, 2011, A West Side Fabrication)
- My Imaginary Friends (mp3, 5.3.2013, A West Side Fabrication)
- The Great Marquis (digisingle, 2.3.2018, Soit Se Silti)
- Anthem for the Suckers (digisingle, 21.9.2018, Soit Se Silti)
- Far Away Country (digisingle, 9.11.2018, Soit Se Silti)
- Actor (20.5.2022, Soit Se Silti)
- The Ones Behind the Lobotomy (tuplasingle, biisit The Ones Behind Your Door ja Sweet Lobotomy) (digisingle, 28.7.2023, Soit Se Silti)
- 44 (digisingle, 1.12.2023, Soit Se Silti)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Penniless Myspacessa (englanniksi)