Organisation Todt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Organisation Todt (OT) oli vuosina 1933–1945 natsi-Saksan hallinnon osa, laajoja rakennushankkeita toteuttava organisaatio. Todt rakensi sotilaallisia kohteita ja laitteita, infrastruktuuria ja muita Saksan valtakunnalle merkittäviä kohteita. Toiminta-alue käsitti Saksan lisäksi valloitetut alueet ja liittolaismaat. Laajimmillaan Todtilla oli palveluksessaan yli miljoona työntekijää, lisäksi käytettiin laajamittaisesti pakkotyövankeja. Suomessa järjestö toimi vuosina 1941–1944.

Organisation Todt harjoitti varsin merkittävää rakennustoimintaa sekä Saksassa että sen miehittämissä maissa.[1] Se perustettiin vuonna 1933 ja nimettiin ensimmäisen johtajansa tohtori Fritz Todtin mukaan. Samana vuonna Todt nimettiin Saksan tielaitoksen päätarkastajaksi (Generalinspektor für das deutsche Strassenwesen).[2] Sodan puhjettua hänestä tuli Luftwaffen reservinmajuri.

Valtakunnanministeri Fritz Todt maaliskuussa 1940.

Organisation Todt käytti työvoimana pääasiassa ulkomaalaisia työläisiä tai sotavankeja, mutta myös sellaisia saksalaisia sotilaita, joiden merkitys taistelijoina oli vähäinen.[1] Alun perin työväki koostui lähes yksinomaan saksalaisista työläisistä, mutta vuodesta 1939 alkaen suurehko osa heistä siirrettiin sotilasosastoihin tai varusteluteollisuuteen. Heidät korvattiin aluksi valloitettujen maiden niin sanotuilla vapaaehtoisilla työntekijöillä,[2] mutta pian yhä useammin pakolla otetuilla työläisillä.

Eduard Dietl ja valtakunnanministeri Albert Speer Rovaniemen lentokentällä talvella 1944.

Vuonna 1943 Organisation Todtin palveluksessa laskettiin olevan noin 800 000 henkilöä, joista noin neljäsosa oli saksalaisia ja kolme neljäsosaa muista maista.[2] Vuoden 1944 lopussa Organisation Todtin vahvuus oli kasvanut niin, että siihen kuului 1 360 000 henkilöä. Näistä muita kuin saksalaisia oli noin puolet, 700 000 henkilöä.[2]

OT:n työntekijän käsivarsinauha
OT:n työntekijän käsivarsinauha

Todtin organisaatio jakautui työyhtymiin (saks. Einsatzgruppe). Nämä toimivat määrätyllä maantieteellisellä alueella, esimerkiksi Skandinaviassa tai jossakin määrätyssä maassa. Työyhtymistä saatettiin erottaa suurehko, 5 000–15 000 miehen osasto, joita tällöin kutsuttiin työjoukoksi, esimerkiksi Skandinavian Einsatsgruppe Wikingistä oli erotettu Einsatz Finnland. Työjoukko jakaantui 1 000–5 000 miehen työkomppanioihin (saks. Bauleitung). Työkomppanioilla oli useita yleensä enintään 1 000:n miehen työmaita (saks. Baustelle). Kokoonpano ja vahvuudet kuitenkin vaihtelivat runsaasti.[3]

Organisation Todtiin kuuluneet työläiset majoitettiin usein sotilaallisesti järjestettyihin leireihin vastaavan leirinjohtajan (saks. Lagerführer) alaisuuteen.[4] Työläiset jaettiin yleensä 25–30 hengen ryhmiin ryhmänjohtajan (saks. Gruppenführer) johdolla, Bauleitung-komppanioihin ja OT-pataljooniin.[4]

Organisation Todtin henkilökunta oli Saksan sotilaslain alaista. He eivät osallistuneet kuitenkaan taisteluihin, eikä heille annettu taistelukoulutusta.[4] Saksalaisilla Organisation Todtin työntekijöillä oli järjestön tunnuksilla varustettu asepuku, jota ei jaettu muille työläisille.

Toimitsijoiden virka-arvot olivat epäyhtenäiset, sillä osa noudatti Wehrmachtin sotilasarvoja, kun puolestaan osa vastasi Schutzstaffelin nimikkeitä kapteeni (saks. Hauptssturmführer) tai majuri (saks. Sturmbannführer). Lisäksi oli järjestön omia virkanimikkeitä, kuten OT-mies (saks. OT-Mann), kantatyöläinen (saks. Stammarbeiter), työnjohtaja (saks. Vorarbeiter), mestari (saks. Meister), rintamanjohtaja (saks. Frontführer), ylivääpeli (saks. Haupttruppführer), rakennusjohtaja (saks. Bauleiter) ja yksikönjohtaja (saks. Einsatzleiter).[4]

1 Työnjohtaja/Vorarbeiter 2 Mestari/Meister 3 Ylimestari/Obermeister

Toiminta Saksan ulkopuolella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organisation Todt toimi myös muissa maissa. Näihin perustettiin omat paikalliset järjestönsä, kuten Einsatzgruppe Russland Nord, jonka toiminta-alue oli Latvia, Liettua ja Viro.[5] Suomessa palveli Todtin työjoukko Einsatzt Finnland, joka kuului Skandinavian (Norjan) organisaation työyhtymän Einsatzgruppe Wikingin alaisuuteen.

Toiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Einsatz Finnland perustettiin vuonna 1941. Joukko oli itsenäinen, liikkuva rakennusvirasto, jonka miesvahvuus oli noin 7 000 miestä, jotka edustivat 17 eri kansallisuutta.[6] Lisäksi käytettiin yleisesti vankityövoimaa. Suurimpia työkohteita olivat Jäniskosken voimalaitoksen teräsbetonisen pommisuojakuvun rakentaminen, Hyrynsalmen–Kuusamon kenttärata, Kolosjoen kaivoksen maanalaisen kakkossulattamon rakennustyöt sekä lukuisat sillanrakennuskohteet ja tienrakennustyöt Pohjois-Suomessa. Turvatakseen Petsamon nikkelin saannin ja Pohjois-Norjan päävaltatien puolustuksen Todt teki mittavia linnoitustöitä Lapissa ja rakensi esimerkiksi vahvat Sturmbock- ja Schutzwall-pääpuolustusasemat sekä Rovaniemen Ringwall-puolustusaseman etelästä suuntautuvaa hyökkäystä vastaan.

Albert Speer Suomessa joulukuussa 1943 (oik.)

Einsatz Finnlandin esikunta, sairaala, päävarasto, suutarin- ja räätälinverstaat, autonkorjauspajat sekä huoltokeskus sijaitsivat Rovaniemellä. Lisäksi yksikölle oli vuokrattu Rovaniemen Puusepäntehdas. Komentajana toimi yleisrintamanjohtaja (saks. Generalfrontführer) ja ylirakennusneuvos (saks. Oberbaurath) August Michahelles (1903–1985).[7] Hän oli suunnitellut muun muassa rakennushankkeena erittäin vaativan Kehlsteinstraßen, valtakunnankansleri Adolf Hitlerin Kotkanpesään johtavan noin 6,5 kilometriä pitkän vuoristotien Obersalzbergissä.[8][9] Vuosina 1939–1941 Michahelles oli toiminut Organisation Todtin rakennusjohtajana Pfalzissa, Brysselissä ja Danzigissa, kunnes hänet nimitettiin 16. lokakuuta 1941 Einsatz Finnlandin johtajaksi (saks. Einsatzleiter) Rovaniemelle.[7]

Heinäkuussa 1944 Michallesia seurasi 36-vuotias rakennusneuvos (saks. Baurath) diplomi-insinööri Fritz Autenrieth (s. 16. maaliskuuta 1908), joka oli aluksi virka-arvoltaan rintamanylijohtaja (Oberfrontführer), mutta joka ylennettiin vuonna 1944 rintamanpääjohtajaksi (Hauptfrontführer).[10]

  1. a b Lars Westerlund 2008, s. 188
  2. a b c d Lars Westerlund 2008, s.189
  3. Huttunen 1989, s. 169
  4. a b c d Lars Westerlund 2008, s.190
  5. Christian Gahlbeck
  6. Hietanen/HS 1991
  7. a b Westerlund 2008, s. 194–199
  8. Joshua 2003
  9. The Berghof - The Eagles Nest
  10. Westerlund 2008 s. 195