Oraakkeleiden häviämisestä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oraakkeleiden häviämisestä
Περὶ τῶν ἐκλελοιπότων χρηστηρίων
Alkuperäisteos
Kirjailija Plutarkhos
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre filosofia
Julkaistu n. 95–115
Sarja: Moralia
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Oraakkeleiden häviämisestä[1] (m.kreik. Περὶ τῶν ἐκλελοιπότων χρηστηρίων, Peri tōn ekleloipotōn khrēstēriōn; lat. De defectu oraculorum) on Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan (kirja V, 29) kuuluva tutkielma, joka käsittelee nimensä mukaisesti oraakkeli-instituutioiden taantumista Plutarkhoksen aikaan tultaessa.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plutarkhos kirjoitti ensimmäisen vuosisadan lopulla ja 100-luvun alussa. Hän toimi itse Delfoin oraakkelin pappina vuoden 93 jälkeen,[2] ja kirjoitti Delfoihin ja sen oraakkeliin liittyen myös tutkielmat Delfoissa olevasta E-kirjaimesta ja Delfoin Pythian oraakkeli ei enää ennusta runomuodossa. Tutkielman Oraakkeleiden häviämisestä arvellaan olleen näitä kahta varhaisempi, ja Plutarkhoksen on esitetty kirjoittaneen sen joskus vuoden 93 jälkeen. Tarkemmaksi ajoitukseksi on esitetty noin vuosia 95–115.[2]

Teos oli osoitettu Terentius Priscukselle. Tämän nimisiä henkilöitä oli kaksi, vanhempi ja nuorempi, mutta ei tiedetä kummasta oli kyse.[2][3] Muun muassa Eusebios Kesarealainen ja Theodoretos hyödynsivät ja lainasivat Plutarkhoksen tutkielmaa. Tekstin käsikirjoitushistoria on suhteellisen huono ja siinä on useita aukkokohtia, ja usein lainauksissa säilynyt tekstimuoto on parempi. Lampriaan tekemässä Plutarkhoksen teosten luettelossa tutkielma on numerolla 88.[4]

Sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plutarkhoksen teos on muodoltaan dialogi eli keskustelu. Se sijoittuu Delfoin Python kisoihin, jotka järjestettiin joka neljäs vuosi. Käytyä keskustelua kuvaa Plutarkhoksen veli Lamprias. Tämän lisäksi siinä esiintyvät tätä vanhempi Ammonios, joka oli toiminut Plutarkhoksen opettajana, nuorempi Herakleon Megaralainen, sekä Demetrios Tarsoslainen, Kleombrotos Spartalainen, stoalainen Filippos Prusalainen ja Didymos Planetiades. Plutarkhos itse ei esiinny kertomuksessa suoraan, mutta saattaa käyttää veljeään itsensä tilalla asemansa vuoksi.[2]

Päähenkilöt kohtaavat kisoissa, joita johti Kallistratos. Keskustelun tapahtuma-ajasta on esitetty erilaisia tulkintoja. Henkilöiden ikien perusteella keskustelu sijoittuu mitä ilmeisimmin ainakin vuosien 75 ja 95 välille. Todennäköisimpänä pidetään vuoden 83 Python kisoja. Epätodennäköisempiä vaihtoehtoja olisivat vuosien 79 ja 87 kisat.[2]

Keskustelu käsittelee sitä kysymystä, miksi oraakkelit ovat vähitellen taantuneet koko Kreikassa. Eräs vastaus on, että Kreikan väestö on aikaisempaa pienempi, joten oraakkeleille on vähemmän tarvetta kuin varhaisempina aikoina. Esimerkiksi Delfoissa oli aikaisemmin kaksi papitarta sekä kolmaskin, joka oli varalla; nyt papittaria oli vain yksi, mutta tämä riitti kaikkiin tarpeisiin.[5]

Kleombrotos esittää, että oraakkelien taantumisen syynä on se, että niistä ovat vastuussa daimonit, jotka toimivat välittäjinä jumalten ja ihmisten maailmojen välillä, eivätkä suoraan jumalat. Daimonit ovat alttiita inhimillisille intohimoille ja voivat myös kuolla. Näin on luonnollista, että daimonien taantumisesta seuraa myös oraakkelien taantuminen. Herakleon vastustaa Kleombrotoksen näkemystä siitä, että daimonit voisivat kuolla. Filippos vastaa tähän kertomalla arvoituksellisen kertomuksen Suuren Panin kuolemasta. Se on teoksen tunnetuin osa. Kertomuksen lähteenä on Epitherses. Kun merenkulkija Thamos purjehti Paksoin ohi, hän kuuli nimeään huudettavan saarelta kolme kertaa. Kun hän vastasi, hänelle annettiin käsky, että kun hän pääsee Palodeehen, hänen tulee huutaa: ”Suuri Pan on kuollut!”. Thamoksen huudettua uutisen Palodeen ohi purjehdittaessa, rannalta kuului kauhea valitushuuto. Tieto tapahtumasta levisi ympäri valtakunnan, ja kun keisari Tiberius kuuli siitä, hän etsi Thamoksen käsiinsä saadakseen ensikäden tietoa tapahtumista. Kaikki kysyivät, kuka tämä Pan oli. Hovin oppineet päättelivät, että tämä oli Hermeen ja Penelopen poika.[5][6]

Kaikki keskustelussa esille tuleva ei liity suoraan aiheeseen. Keskustelussa käsitellään muun muassa vuosien lyhenemistä; maailmojen lukumäärää; tähtitiedettä ja geometriaa; sekä Britanniaan ja Lähi-itään liittyviä seikkoja. Delfoihin liittyen mainitaan myös se, kuinka eräs paimen löysi sattumalta kalliossa olleen halkeaman, jonka höyryillä oli erikoisia ominaisuuksia.[4][5]

Tulkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkielmaa on luonnehdittu varhaiseksi yritykseksi sovitella yhteen tiedettä ja uskontoa.[4] Aiheen käsittelyä on kuitenkin kuvattu ristiriitaiseksi ja tunnustelevaksi, ja tehtyjä johtopäätöksiä epätyydyttäviksi.[2] Eusebios käytti kertomusta Panin kuolemasta esimerkkinä pakanajumalien turhuudesta. Myöhemmät kristilliset apologeetit esittivät, että Pan kuoli Tiberiuksen aikana samaan aikaan kun Jeesus ristiinnaulittiin; samalla kristinusko korvasi pakanuuden.[6][7][8] Nykyisin kohta on tulkittu muun muassa niin, että se soveltaisi Platonin Faidrosta (274c–275d).[6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sironen, Erkki & Vesterinen, Sampo: Liite Plutarkhoksen kirjallinen jäämistö, teoksessa Plutarkhos: Hellien tunteiden kirja, s. 191-193. (Suomentaneet ja selityksin varustaneet Erkki Sironen ja Sampo Vesterinen. Jälkisanat Erkki Sironen. Olympos-sarja) Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3274-9
  2. ↑ a b c d e f g Ogilvie, R. M.: The Date of the "De Defectu Oraculorum". Phoenix, Summer, 1967, 21. vsk, nro 2, s. 108–119. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Plutarkhos: Oraakkeleiden häviämisestä 1.
  4. ↑ a b c The Obsolescence of Oracles: Loeb Edition Introduction LacusCurtius. Viitattu 22.3.2021.
  5. ↑ a b c Plutarkhos: Oraakkeleiden häviämisestä 1–52.
  6. ↑ a b c Dušanić, Slobodan: Plato and Plutarch's Fictional Techniques: The Death of the Great Pan. Rheinisches Museum für Philologie, 1996, Neue Folge, 139. vsk, nro 3/4, s. 276–294. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Eusebios Kesarealainen: Praeparatio evangelica 5.17.
  8. ↑ The Death of Pan and Related Motifs Late Antique Folklore. Viitattu 22.3.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännöksiä ja tekstilaitoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Plutarch: The Obsolescence of Oracles. Teoksessa Plutarch: Moralia. (Volume V: Isis and Osiris. The E at Delphi. The Oracles at Delphi No Longer Given in Verse. The Obsolescence of Oracles. Translated by Frank Cole Babbitt. Loeb Classical Library 306) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1936. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oraakkeleiden_häviämisestä&oldid=22800818”