Ondřej Pažout
Ondřej Pažout | |
---|---|
Pažout kuvassa oikealla. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. heinäkuuta 1998 |
Kansalaisuus | Tšekki |
Uran tiedot | |
Pituus | 180 cm[1] |
Paino | 70 kg[1] |
Laji | Yhdistetty |
Ondřej Pažout (s. 1. heinäkuuta 1998[1] [2]) on tšekkiläinen yhdistetyn hiihtäjä.
Hän kilpaili vuoden 2018 talviolympialaisissa Pyeongchangissa[3] sijoittuen parhaimmillaan seitsemänneksi joukkuekilpailussa.[4] Yksilökilpailuissa hänen sijoituksensa olivat 34. normaalimäen kilpailussa[5] ja 37. suurmäen kilpailussa.[6]
Pažout saavutti nuorten olympialaisissa 2016 pronssia henkilökohtaisessa kilpailussa. Hän voitti nuorten maailmanmestaruuden normaalimäen ja 10 kilometrin hiihdon kilpailussa 2018 sekä sai joukkuekilpailussa pronssia 2017. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli normaalimäen Gundersen-kilpailussa kolmastoista.[2]
Pažout kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2016. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti oltuaan 27:s Rukalla saman vuoden marraskuussa. Parhaimmillaan hän on sijoittunut 23:nneksi Seefeldissä tammikuussa 2021.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Ondřej Pažout www.sport.de: Heimspiel Medien. Viitattu 1.12.2018. (saksaksi)
- ↑ a b c Ondřej Pažout Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
- ↑ ONDREJ PAZOUT olympic.org: Kansainvälinen olympiakomitea. Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Results fis-ski.com: FIS. Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Individual Gundersen Normal Hill/10km www.olympic.org: Kansainvälinen olympiakomitea. Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Individual Gundersen Large Hill/10km www.olympic.org: Kansainvälinen olympiakomitea. Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)