Olof Alfthan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olof Sigurd Alfthan (29. elokuuta 1925 Elimäki[1]29. tammikuuta 2000[2]) oli suomalainen lääkäri. Hän oli Suomen ensimmäinen varsinainen urologian professori.

Alfthanin vanhemmat olivat lääketieteen lisensiaatti Sigurd Alfthan ja Ellen Lundgren ja puoliso vuodesta 1950 Raili Marjatta Pousi.[1] Marraskuussa 1942 venäläinen vankikarkuri ampui pakomatkallaan Alfthanin isän perheen huvilatontilla, Alfthan itse sai samassa tilanteessa osuman olkapäähänsä. Alfthan kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelissä, isänsä ja isoisänsä tavoin hän opiskeli lääkäriksi ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1956 ja tohtoriksi samana vuonna. Hän pätevöityi kirurgiksi 1960 ja urologiksi 1963. Kirurgian dosentti hänestä tuli 1967 ja kirurgian apulaisprofessori 1974. Vuonna 1986 Helsingin yliopistoon perustettiin urologian professuuri, jota Alfthan hoiti ensimmäisenä vuoteen 1992 asti.[2]

Alfthan tutki erityisesti eturauhassyöpää, virtsarakon syöpää ja miehen impotenssia. Hän perusti 1979 professori K. J. Oraviston kanssa Finnprostata-tutkimusryhmän ja myöhemmin vastaavanlaisen virtsarakkosyöpää koskevan Finnbladder-ryhmän. Hän aloitti Suomessa virtsanpidätyskyvyttömyyden sekä impotenssin proteesileikkaukset. Alfthan oli perustamassa Urologista tutkimussäätiötä alan apurahojen jakamiseksi. Pohjoismaisen urologiyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi yhdeksän vuotta ja oli vielä viime elinvuosinaan kirjoittamassa Suomen urologiyhdistyksen historiikkia.[2]

  1. a b Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 15. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. a b c Urologi arvosti kansainvälisyyttä 9.2.2000. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.10.2017.