Olli Soinio
| Olli Soinio | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. marraskuuta 1948 Helsinki |
| Kuollut | 29. marraskuuta 2018 (70 vuotta) Porvoo |
| Ammatti | Elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Kuutamosonaatti (1988) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Olli Pekka Soinio (27. marraskuuta 1948 Helsinki – 29. marraskuuta 2018 Porvoo)[1][2] oli suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, äänittäjä ja leikkaaja. Hänen ohjaustöistään tunnetuin on kauhuelokuva Kuutamosonaatti (1988).[2]
Äänittäjänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soinio valmistui ohjaajaksi Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja TV-linjalta. Hän aloitti uransa äänittäjänä 1970-luvun puolivälissä muun muassa Ere Kokkosen Viu-hah hah-tajassa 1974, Professori Uuno D. G. Turhapurossa 1975 ja Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Jouluksi kotiin 1975 sekä Runoilijassa ja muusassa 1978.
Ohjaajana ja käsikirjoittajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soinio toimi 1970- ja 1980-lukujen taitteessa yhtenä käsikirjoittajana Matti Kassilan elokuvassa Natalia (1979), Risto Jarvan vakiokuvaajan Antti Peipon ainoaksi jääneessä pitkässä elokuvateatterielokuvassa Ihmemies (1979) sekä suomalais-unkarilaisessa yhteistyöelokuvassa Tullivapaa avioliitto (1980).
Vuonna 1982 valmistui Soinion ensimmäinen oma elokuvaohjaus. Aidankaatajat eli heidän jälkeensä vedenpaisumus on tragikoominen tarina kolmesta syöpää sairastavasta vanhasta miehestä, jotka karkaavat hoitolaitoksesta toteuttamaan elämänsä viimeisiä toiveitaan. Pääosissa ovat Erkki Pajala, Martti Kainulainen ja Topi Tuomainen. Elokuva sai osakseen kohtuullisen vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta.
Soinion toinen ohjaus Kuutamosonaatti (1988) on kauhukomediana harvinainen suomalaisen elokuvan aluevaltaus. Se on makaaberi tarina Suomen syrjäseudulla asuvasta Kyyrölän perheestä. Soli Labbart näyttelee uskonnollista ja tiukkaa äitiä, jolla oli kaksi poikaa. Heistä toinen, Sulo (Mikko Kivinen), on hyväntahtoinen, kielellisesti ja mielellisesti jälkeenjäänyt jättiläinen, joka elää eristäytynyttä elämää suljetussa kellarissa. Kari Sorvali puolestaan näyttelee toista veljestä, omien sairaiden seksuaalisten viettiensä vallassa toimivaa miestä, joka ryhtyy ahdistelemaan naapurimökkiin muuttanutta valokuvamallia (Tiina Björkman). Soinio sai elokuvasta Elokuvataiteen valtionpalkinnon, jonka perusteena oli "uusi aluevaltaus"[3]. Soinio teki elokuvalle myös jatko-osan Kuutamosonaatti II: Kadunlakaisijat (1991).
Soinion kolmas ohjaustyö Rölli – hirmuisia kertomuksia (1991) oli Allu Tuppuraisen luomaan Rölli-hahmoon perustuva lastenelokuva. Se on tarina Röllimetsään saapuvista roskaajista, joita vastaan Rölli yhdessä Maahiskeijun (Sari Mällinen) ja metsän muiden eläimien sekä keijukaisten kanssa ryhtyy taisteluun. Soinion kädenjälki näkyy elokuvassa jo Kuutamosonaatista tutussa visuaalisessa näyttävyydessä ja ajoittaisissa kauhuelementeissä, joiden vuoksi Rölli – hirmuisia kertomuksia ei sovellu muiden Rölli-elokuvien tapaan aivan pienimmille lapsille.
Rölli-elokuva jäi Soinion viimeiseksi pitkäksi elokuvateatterielokuvaksi. Sen jälkeen hän ohjasi elokuvia etupäässä televisioon. Yötuuli (1991) sijoittuu nimeltä mainitsemattoman ympäristökatastrofin jälkeiseen Suomeen. Pako punaisten päämajasta (2000) on Suomen sisällissotaan sijoittuva tarina punapäällikkö Ali Aaltosesta.
Viimeisenä elokuvanaan Soinio käsikirjoitti Jörn Donnerin ohjaustyön Kuulustelu (2009), joka kertoo jatkosodan aikana vangitusta desantista ja vakoojasta Kerttu Nuortevasta. Elokuva oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen Jussipalkintoon.[4]
Leikkaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvaohjaajan uransa ohessa Soinio on toiminut myös ansioituneena leikkaajana muiden ohjaajien elokuvissa. Hän on leikannut muun muassa Päivi Hartzellin elokuvan Lumikuningatar (1986) yhdessä Anne Lakasen kanssa, Lauri Törhösen elokuvan Insiders (1989) ja Rauni Mollbergin elokuvat Tuntematon sotilas (1985) ja Paratiisin lapset (1994). Tuntemattomasta sotilaasta Soinio sai valtion elokuvapalkinnon.
Suomen elokuvasäätiö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soinio toimi Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojana vuosina 2001–2007.[4] Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke 2013.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia
- http://www.vselokuvakeskus.net/ollisoinio.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.widerscreen.fi/2006/3/suomalainen_kauhuelokuva_osa_2.htm
- http://www.widerscreen.fi/2006/3/suomalainen_kauhuelokuva_osa_2.htm
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Soinio, Olli (Arkistoitu – Internet Archive), Opettajamatrikkeli 1973-2003, Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 5.6.2016.
- ↑ a b Kauhufilmiklassikko Kuutamosonaatin ohjaaja Olli Soinio kuollut – "Suuri persoona on poissa", sanoo veli Yle Uutiset. 3.12.2018. Yleisradio. Viitattu 3.12.2018.
- ↑ Valtio jakoi tukea laatuelokuville nakoislehti.hs.fi. Viitattu 16.1.2024.
- ↑ a b Arto Halonen: Olli Soinion muistokirjoitus Helsingin Sanomat 8.12.2018. Viitattu 25.11.2021.
- ↑ Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Arkistoitu 29.6.2013. Viitattu 26.6.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Olli Soinio Elonetissä.
- Kuutamosonaatin ohjaaja Olli Soinio täyttää tänään 70 vuotta Niko Jutila, Elokuvauutiset.fi, 27.11.2018.
| Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt |
|---|
