Ohaguro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mustavalkokuva kimonoon pukeutuneesta naisesta, joka on polvistunut kameran eteen. Hänen suunsa on hieman raollaan paljastaen mustat hampaat.
Japanilainen nainen, jolla on mustatut hampaat. Kuva vuodelta 1868.

Ohaguro (jap. お歯黒, suom. mustat hampaat), japaniksi myös tesshoo, dashigane ja okane,[1] on muinainen japanilainen kauneudenhoitokeino, jossa hampaat maalataan mustalla vahalla. Tapa poistui Japanissa muodista Meiji-kaudella, mutta hampaiden mustaamista on Japanin lisäksi harjoitettu ja harjoitetaan jossain määrin edelleen muualla Aasiassa ja Madagaskarilla.

Miehensä takkia napittava kimonoon pukeutunut nainen, jonka hymy paljastaa mustatut hampaat. Hampaiden musta maali on paikoin levinnyt, joten valkoiset hampaat paljastuvat laikuissa.
Kuvan naisella on mustatut hampaat. Kuva vuodelta 1919.

Hampaat maalattiin mustiksi muun muassa siksi, koska japanilaiset pitivät tapaa kauniin näköisenä.[2]

Ohaguroon käytettäviä välineitä museossa.

Hammasvaha tai -maali koostui enimmäkseen ferroasetaatista tai -sulfaatista sekä kasvipohjaisesta tanniinista. Ferroasetaattia syntyy, kun rautalastusia liuotetaan etikkaan[3]. Yhdessä ne muodostivat mustan seoksen. Kauneushyötyjen lisäksi japanilaiset uskoivat, että hampaiden mustaaminen auttoi estämään hammaskariesta.[4] Sittemmin joissain tutkimuksissa on tosiaan esitetty, että vahan sisältämällä ferroasetaatilla olisi ollut myös tiettyjä hammasterveydellisiä hyötyjä.[3] Ohagurosta innoittuneena Osakan yliopistossa professorina toiminut Reiichi Yamaga kehitti hopeadiamiinifluoridin, joka on edelleen käytössä karieksen hoidossa.[5]

Vanhin kirjallinen maininta ohagurosta on peräisin 200-luvun loppupuolelta.[4] Ensimmäisenä hampaitaan alkoivat mustata keisariperheen jäsenet.[3] Nara-kaudella eli vuosina 710-784 keisarillisessa hovissa vallalla olivat kiinalaisen kulttuurin tavat. Tuolloin miehet luopuivat hampaidensa mustaamisesta, mutta ainakaan naimisissa olevat naiset eivät.[1]

Heian-kaudella vuosien 794–1192 välillä aatelismiehet ja samurait innostuivat taas mustaamaan hampaitaan. Esimerkiksi Genjin tarinassa on jo useita viittauksia tapaan.[2] 1100-lukuun mennessä tapa oli jälleen laajamittaisesti hovin miesten suosiossa. Heian-kaudella lapset alkoivat maalata hampaita murrosiässä.[1] Etenkin Edo-kauden aikana eli 1600–1800-luvuilla tapa levisi koko maahan. Samoihin aikoihin ohaguroa alettiin pitämään naimisissa olevan naisen merkkinä.[2]

Miesten keskuudessa ohaguro meni muodista ilmeisesti jo Muromachi-kauden aikoihin eli 1500-luvun loppupuoliskolla, mutta naiset jatkoivat hampaiden mustaamista vielä 1800-luvun loppupuolella.[2] Samoihin aikoihin eli Meiji-kaudella japanilaiset omaksuivat uusia länsimaalaisia tapoja. Vuonna 1868 keisari ilmoitti, että ohaguro ei enää ollut pakollista aatelisille. Vuonna 1870 annettiin toinen keisarillinen määräys, joka kielsi hampaiden mustauksen miehiltä.[1] Naisten keskuudessa tapa kuitenkin jatkui. Vasta kun keisarinna Shōken esiintyi julkisesti valkoisin hampain, tapa alkoi mennä muodista naistenkin keskuudessa. Ainakin vuonna 1873 keisarinna teki selväksi, että hän oli luopunut tavasta[1]. Sen myötä alkoi levitä ajatus siitä, että hampaiden mustaaminen olisi vanhanaikaista ja jopa sivistymätöntä.[2] Lähes sata vuotta keisarinnan ulostulon jälkeenkin jotkin syrjäseutujen maalaisnaiset tosin jatkoivat ohaguron harjoittamista.[1]

Nykyään jotkut maikot maalaavat hampaansa mustiksi niihin aikoihin, kun ovat valmistumassa geishakoulutuksesta. Riippuu maikosta, montako päivää hän haluaa ylläpitää mustaa vahakerrosta. Harvemmat maikot pitävät sitä koko sakkō-valmistujaiskautensa ajan.[6]

Ohaguroon on yhdistetty monenlaisia merkityksiä. Ennen vanhaan japanilaisilla naisilla oli tapana käyttää valkoista pohjameikkiä samaan tapaan kuin esimerkiksi maikot ja geishat nykyään tekevät. Ainakin Heian-kaudella naisten muotiin kuului myös nyppiä kulmakarvat pois. Jun’ichirō Tanizaki esittää vuonna 1933 julkaistussa teoksessaan Varjojen ylistys, että naimisissa olevat naiset värjäsivät hampaansa mustiksi korostaakseen ympäröivää valkoista meikkiä. Toisaalta yhdistettynä nypittyihin kulmakarvoihin ja kotien hämärään valaistukseen mustat hampaat auttoivat pitämään kasvot ilmeettömämpinä tai ilmeet vaikeammin tulkittavina. Vuonna 1994 julkaistussa lähteessä puolestaan mainitaan, että naimisissa olevan naisen käyttämä musta väri olisi kuvastanut myös sitä, että hän oli tottelevainen ja uskollinen miestään kohtaan, sillä mustaa ei voi värjätä. Myös samuraiden keskuudessa ohaguro merkitsi uskollisuutta yhdelle isännälle.[2]

Angus Trumblen mukaan ohaguron alkuperä olisi buddhalaisuudesta peräisin olevassa ajattelutavassa, jonka mukaan valkoiset hampaat näyttävät eläimellisiltä, ja ne on siksi syytä maalata mustalla värillä.[3]

Erään teorian mukaan mustat hampaat olisivat olleet alkujaan statussymboli siksi, koska niiden väri muistutti ihmisiä mädäntyneistä hampaista. Vain rikkailla oli varaa syödä sokerisia herkkuja, jotka mädättivät hampaita.[3]

  1. a b c d e f Smith, Christine A.: So Tasteful: A Note About Iron-Gall Ink. The Book and Paper Group Annual, 2003, 22. vsk. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b c d e f Fukagawa, Masahiko: Tooth Color in Japan: A Cultural Study. The Journal of Cosmetic Dentistry, 2002, 18. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c d e Diaconu, Diana ym.: Religious and Spiritual Concepts in Dental Practices in Ancient Orient. International Journal of Medical Dentistry, 2014, 18. vsk, nro 4. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. a b Chai, Hollis Haotian ym.: Knowledge, Practices and Attitudes towards Silver Diamine Fluoride Therapy among Dentists in Japan: A Mixed Methods Study. International Journal of Environmental Research and Public Health, 2022, 19. vsk, nro 14. PubMed:35886557 doi:10.3390/ijerph19148705 ISSN 1660-4601 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  5. Gao, Sherry Shiqian ym.: Global Oral Health Policies and Guidelines: Using Silver Diamine Fluoride for Caries Control. Frontiers in Oral Health, 2021, 2. vsk. PubMed:35048029 doi:10.3389/froh.2021.685557 ISSN 2673-4842 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  6. Komomo: A Geishas Journey : My Life As a Kyoto Apprentice, s. 96–104. Tokio: Kodansha International, 2008. ISBN 978-4-7700-3067-2. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]