Odessan eläintarha
Odessan eläintarha | |
---|---|
Sijainti | Odessa, Ukraina |
Perustettu | 1922 |
Eläinlajeja | 231 |
Eläimiä | 1754 |
Organisaatio | |
Jäsenyydet | Ei eläintarhajärjestöjen jäsenyyttä |
Odessan eläintarha (ukr. Одеський зоопарк) on Odessassa Ukrainassa sijaitseva eläintarha, jonka perusti Henre Beizert vuonna 1922.[1]
Odessan eläintarha sijaitsi alun perin Vorontsovin palatsin alapuutarhassa lähellä Odessan satamaa. Nykyiseen paikkaan eläintarha siirrettiin vuonna 1937. Toisessa maailmansodassa Odessan eläintarha suljettiin miehityksen ajaksi lokakuusta 1941 huhtikuuhun 1944. Eläimiä ei pystytty evakuoimaan, mutta Henre Beizert onnistui organisoimaan niiden ruokkimisen. 12. huhtikuuta 1944 Odessan eläintarha avattiin yleisölle uudelleen.[1]
Vuonna 1987 Odessan eläintarhaan avattiin akvaterraario. Vuonna 2013 Odessan kaupunginvaltuusto hyväksyi eläintarhan kehitys- ja jälleenrakennusohjelman nimeltään Zoopark-100. 1. tammikuuta 2022 Odessan eläintarhassa oli 1 754 eläinyksilöä, ja eläinlajeja oli edustettuina 231. Siellä oli myös Ukrainan eläintarhoista eniten petolintuja. Osa Odessan eläintarhassa edustetuista lajeista kuuluu Punaiseen kirjaan.[1]