Nuijakuukunen
| Nuijakuukunen | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Elinvoimainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Lycoperdaceae |
| Suku: | Tuhkelot Lycoperdon |
| Laji: | excipuliforme |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Nuijakuukunen (Lycoperdon excipuliforme, vanh. Calvatia excipuliformis) on tuhkeloiden (Lycoperdon) sukuun kuuluva sienilaji. Itiöemät ovat muodoltaan nuijamaisia, pituudeltaan 7–20 senttimetriä ja leveydeltään 4–8 senttimetriä. Yläosa on leveä ja pallomainen ja jalkaosa kapea. Nuoret itiöemät ovat vaaleanharmaita ja niiden pinta on pienten piikkien peittämä. Vanhetessaan ne muuttuvat ruskehtaviksi tai tummiksi, ja pinnalla olevat piikit irtoavat. Itiöiden kypsyttyä itiöemä hajoaa. Nuijakuukusta tavataan lähes koko Suomessa heinäkuusta lokakuuhun. Se kasvaa teiden varsilla, puistoissa, nurmikoilla, lehtimetsissä, avoimissa havumetsissä, metsänreunoilla joutomailla ja laitumilla. Nuoret ja vaaleat sienet ovat syötäviä.[2] Nuijakuukunen ei ole kovin satoisa, ja sitä tavataan yksittäin tai muutaman itiöemän ryhmässä.[3][4] Laji on luokiteltu Suomessa elinvoimaiseksi.[5]
Nuijakuukunen muistuttaa känsätuhkeloa, ryhmätuhkeloa ja nurmimaamunaa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Viitattu 15.9.2020.
- ↑ Phillips, Roger: WSOY Suuri Sienikirja, s. 247. (suomeksi toim. Lasse Kosonen) WSOY, 1981, suom. 1992. ISBN 951-0-17255-3
- ↑ Korhonen, Jarkko & Penkkimäki, Pirjo: Suuri suomalainen sienikirja, s. 244. Readme.fi, 2018. ISBN 978-952-321-727-0
- ↑ a b Nuijakuukunen Luontoportti. Viitattu 15.9.2020.
- ↑ Salo, Pentti & Niemelä, Tuomo & Salo, Ulla: Suomen sieniopas, s. 419. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3