Nuera
Nuera | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1989–2003 |
Tyylilaji | Rap |
Kotipaikka | Tampere |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet | |
Levy-yhtiö |
Open Records, 1997–2003 |
Nuera oli suomalainen rap-yhtye, jonka muodostivat MC:t Dream (Petri Laurila) ja Skem (Henry Kaprali). He ovat myös osa Tampereen Lielahdesta tulevaa Liepo-ryhmää.
Nuera julkaisi monia underground-kasetteja 1990-luvun aikana sekä muutaman kokopitkän albumin levy-yhtiö Open Recordsin kautta. Nueran kappaleita julkaistiin myös Open Recordsin kokoelmalevyillä.[1]
Skem ja Dream juonsivat yhdessä DJ K2:n kanssa YleX:llä viikoittaista 100% -radio-ohjelmaa vuosina 2003 ja 2004. Ohjelmassa soitettiin uutta ja vanhaa hiphoppia ja Rhythm and bluesia.
Skem ja Dream tekevät yhä musiikkia, mutta eivät enää nimellä Nuera. Skem on keskittynyt musiikin tuottamiseen ja muutti New Yorkiin saadakseen musiikkiaan paremmin esille. Hän pyörittää myös levy-yhtiötään Turnin' Recordsia. Dream siirtyi soolouralle ja vaihtoi nimensä Travis Bicleksi. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa nimeltä Committed keväällä 2007. Levyn julkaisi Turnin' Records ja sillä kuultiin myös Skemin tuotantoa.[2]
Dream tekee tällä hetkellä musiikkia nimellä Petri Nygård.
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit ja EP:t
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nuera DEMO (1992)
- Nuera tape (1992)
- Nuera Underground Tape (1993)
- Breakfast (1994)
- Nuera EP (1996)
- Honesty (2000)
- Own World (2003)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Videot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Upsteps Reprise (2003)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mikkonen, Jani: Riimi riimistä – Suomalaisen hiphopmusiikin nousu ja uho. Otava, 2004. ISBN 951-1-19361-9
- www.turnin-records.com (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mikkonen s. 109
- ↑ http://www.turnin-records.com (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rytmi.com - Nuera: Omassa maailmassa (Arkistoitu – Internet Archive)