Novyi Svet
Novyi Svet (ven. Но́вый Свет) on taajama ja maalaiskunta Leningradin alueen Hatsinan piirissä Venäjällä. Taajama sijaitsee 4,5 kilometriä Hatsinasta kaakkoon. Taajamassa on asukkaita 5 500 henkeä (vuonna 2007) ja kunnassa 7 500 (vuonna 2005).
Taajaman paikalla ovat sijainneet inkerinsuomalaisten asuttama Saamustin (ven. Большое Замостье, Bolšoje Zamostje) ja venäläinen Zahlaminkan (ven. Захламинка) kylät. Vuonna 1969 tänne ryhdyttiin rakentamaan Neuvostoliiton suurinta, 200 000 pään sikalaa. Parhaimmillaan se tuotti 20 000 tonnia sianlihaa vuodessa.[1]
Novyi Svetin taajaman lisäksi kuntaan kuuluvat seuraavat asutuskeskukset: kylät Korhosi (ven. Коргузи, Korguzi), Pustoška (ven. Пустошка), Rahkola (ven. Малое Замостье, Maloje Zamostje), Saapru (ven. Сабры, Sabry); taajamat Prigorodnyi (ven. Пригородный) ja Torfjanoje (ven. Торфяное). Ennen toista maailmansotaa seudun suomalaiskylät kuuluivat Hatsinan ja Venjoen seurakuntiin.
Nykyään Novyi Svetin sikalan omistaa OAO ”Rosagroregion”, joka pyrkii järjestämään uudelleen 1990-luvulla romahtaneen tuotannon.[2] Suurin osa kunnan asukkaista käy työssä Hatsinassa tai Pietarissa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Novyi Svetin kunnan sivusto noviy-svet-gtn.narod.ru. Viitattu 12.8.2008. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Artikkel Sankt-Peterburgskije vedomosti -lehdessä spbvedomosti.ru. 31.5.2007. Viitattu 12.8.2008. (venäjäksi)
- ↑ Novyi Svetin kunnan sivusto noviy-svet-gtn.narod.ru. Viitattu 12.8.2008. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Novyi Svetin kunnan sivusto (venäjäksi)