Nostotiivistyskorkeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nostotiivistyskorkeus eli tiivistymiskorkeus on se korkeus, jossa kohoava kostea ilma tiivistyy pilvipisaroiksi. Kun ilma nousee ylöspäin, se jäähtyy adiabaattisesti, ja sen suhteellinen kosteus kasvaa. Kun on tarpeeksi kylmää, suhteellinen kosteus saavuttaa 100 %, ja alkaa syntyä pilvipisaroita. Mitä kuivempi ilma ja korkeampi lämpötila sitä ylemmäs tiivistymiskorkeus nousee. Tiivistymiskorkeuden avulla voidaan arvioida sellaisten pilvien alarajaa, jotka ovat syntyneet maanpinnalta alkaneest konvektiosta.[1] Jos kosteus tiivistyy jo maanpinnalla, on sumua.

Pinnan lähellä mitattujen lämpötilan ja kastepisten perusteella nostotiivistyskorkeus on[1]

hLCL = 125 (T - Td)
hLCL nostotiivistymiskorkeus
T Lämpötila maanpinnalla
Td Kastepiste maanpinnalla

Kun ilmakuplat nousevat tiivistymiskorkeuteen asti, niihin saattaa kuitenkin sekoittua matkan varrella kuivempaa ilmaa. Niinpä havaittu konvektiopilvien alaraja on usein hiukan ylempänä kuin kaavasta laskettu tiivistymiskorkeus.[2]

Nostotiivistyskorkeus voidaan määrittää myös graafisesti radioluotauksen avulla.[3]

Kaava ei päde pilvien alarajalle silloin, kun pilvet ovat syntyneet eri ilmamassasta kuin missä lämpötila ja kastepiste mitataan. Tällainen tilanne on usein merituulen yhteydessä.

  1. a b Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto, s. 241. (Ursan julkaisuja 107) Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2
  2. Cloud Observing System derived characteristics of convection in the convective boundary layer AMS 6th Symposium on Integrated Observing Systems
  3. Jeff Haby: Skew-T: a look at LCL The Weather Prediction