Norman Gary
Norman Gary on omituisesta elämäntavastaan tunnetuksi tullut yhdysvaltalainen biologi ja muusikko. Hänestä tuli Kalifornian yliopiston professori vuonna 1962; akateemista uraa jatkui aina vuoteen 1994.
Viidestä lapsesta vanhimpana kasvanut Gary kiinnostui jo varhain biologian asioista. Hän aloitti kouluiässä musiikkiharrastuksensa ja opiskeli itsenäisesti klarinetinsoittoa. Hän valmistui Floridan Ocala High Schoolista vuonna 1951.
Pitkään hyönteisten käyttäytymistä tutkinut Gary elää mehiläisten parveillessa hänen ympärillään. Hän on esiintynyt mehiläistensä kanssa klarinetistina omassa dixieland-yhtyeessään The Beez Kneezissä, jonka kanssa hän on levyttänytkin.
Gary on nähty useissa elokuvissa. Hän on mehiläisineen päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan ja Ripleyn kummallisuuksien joukkoon.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elämäkertatietoja (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Norman Gary Internet Movie Databasessa. (englanniksi)