Nojoud Ali
Nojoud Ali (Nujood Mohammed Ali, s. 1998 Jemen) on jemeniläinen tyttö, joka nousi maailmalla otsikoihin maansa ensimmäisellä oikeustaistelulla perinteisiä jemeniläisiä järjestettyjä (lapsi)avioliittoja vastaan.
Nojoud Ali syntyi köyhään perheeseen Jemenin maaseudulla. Perheen taloudellisen tilanteen vuoksi hän joutui jättämään koulunsa kesken. Nojoudin ollessa yhdeksän tai kymmenen (lähteestä riippuen), hänen isänsä järjesti hänet naimisiin itseään kolme kertaa vanhemman miehen kanssa. Hän joutui kuitenkin heti uusien sukulaistensa pahoinpitelemäksi ja aviomiehensä raiskaamaksi. Vain kaksi kuukautta myöhemmin (2.4.2008) hän rikkoi paikallista perinnettä, karkaamalla ja hakeutumalla äitipuolensa ohjeistamana läheiselle oikeustalolle avioeroa varten. Oikeus myönsi hänelle avioeron 15.4.2008.
Avioeron jälkeen Nojoud palasi alkuperäisen perheensä luokse ja pääsi jatkamaan koulunkäyntiään syksyllä 2008 - suunnitelmissaan valmistua asianajajaksi.
Marraskuussa 2008, yhdysvaltalainen naistenlehti Glamour nimesi Nojoud Alin ja hänen asianajajansa, ihmisoikeusasiantuntija Shada Nasserin (s. 1964) Vuoden Nainen kunniajäseneksi (Women of the Year Fund Honoree). Nojoudin rohkeus sai tunnustusta erityisesti Hillary Clintonilta, joka jopa vieraili myöhemmin Jemenissä tapaamassa Nojoudia.
5. maaliskuuta 2009 Nojoudille myönnettiin Women's World Award (World Hope Award) Itävallan Wienissä. Tähän tilaisuuteen hän ei pystynyt osallistumaan, koska hänen passinsa oli takavarikoitu hänen Jemenille tuomansa negatiivisen julkisuuden myötä.
Vuonna 2013 Ali kertoi tiedotusvälineille, että hänen isänsä oli pakottanut hänet pois kotoa ja pidätti suurimman osan kustantajien maksamista rahoista. Hänen isänsä on myös järjestänyt avioliiton hänen nuoremmalle siskolleen Haifalle. Hän käytti Alin koulutukseen varatut rahat ostaakseen itselleen kaksi uutta vaimoa ja myi haaretz.comin mukaan Haifan naimisiin paljon vanhemman miehen kanssa. Alin entinen aviomies maksaa hänelle vain 30 dollaria kuukaudessa.[1]
Huffington Postin mukaan hän meni naimisiin vuonna 2014 ja hänellä on nyt kaksi tyttöä. Hänen koulutuksensa ei edistynyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Hänen perheensä on sanottu painostaneen häntä vaatimaan lisää rahaa.[2]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nojoud Ali, Delphine Minoui: Nojoud - 10 vuotta, eronnut. Juva, Gummerus, 2010. ISBN 978-951-20-8313-8 (Ranskankielinen alkuteos: Moi, Nojoud, 10 ans, divorcée, 2009)
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vuoden Nainen kunniajäsen - Women of the Year Fund Honoree (2008)
- Women's World Award (World Hope Award) (2009)