Njáll Trausti Friðbertsson
Njáll Trausti Friðbertsson | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 31. joulukuuta 1969 Reykjavík, Islanti |
Kansalaisuus | Islanti |
Poliitikko | |
Puolue | Itsenäisyyspuolue |
Asema | kansanedustaja |
Vaalipiiri | Norðausturkjördæmi |
Koulutus | kauppatieteiden kandidaatti |
Tutkinnot | Akureyrin yliopisto |
Puoliso | Guðrún Gyða Hauksdóttir |
Lapset | 2 |
Njáll Trausti Friðbertsson (s. 31. joulukuuta 1969) on islantilainen itsenäisyyspuolueen poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana Islannin parlamentissa Alþingissa vuodesta 2016 lähtien.
Njáll syntyi Reykjavíkissä. Vuosina 1990–1993 hän opiskeli lennonjohtajaksi ja on työskennellyt vuodesta 1992 lähtien lennonjohtajana Akureyrissä. Vuonna 2004 hän valmistui Akureyrin yliopistosta kauppatieteiden kandidaatiksi. Vuosina 2008–2010 hän istui KEA-sijoitusyhtiön hallituksessa. Vuosina 2011–2017 hän istui sähkö- ja vesiyhtiö Norðurorkan hallituksessa. Vuosina 2014–2016 hän toimi kaupunginvaltuutettuna Akureyrissä.[1]
Vuoden 2016 parlamenttivaaleissa Njáll valittiin Alþingiin Norðausturkjördæmi-vaalipiiristä. Vuodesta 2017 lähtien hän on toiminut Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Islannin valtuuskunnan puheenjohtajana.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ingibjörg Isaksen Æviágrip þingmanna frá 1845. Alþingi. Arkistoitu 19.12.2022. Viitattu 19.12.2022. (islanniksi)