Nikolai Romanov (urheilujohtaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nikolai Nikolajevitš Romanov (ven. Николай Николаевич Романов; 9. elokuuta 191327. syyskuuta 1993 Moskova, Venäjä) oli neuvostoliittolainen urheilujohtaja.

Romanov nousi urheilujohdon tehtäviin Nuorisoliiton johtotehtävistä, jossa hän oli vuosina 1938–1945. Sen jälkeen hänestä tuli Yleisliittolaisen liikuntakulttuuri- ja urheilukomitean puheenjohtaja ensin vuodesta 1945 toukokuuhun 1948, sen jälkeen varapuheenjohtaja 1948–1953 ja uudelleen puheenjohtaja 1953–1962.

Toisen maailmansodan jälkeen Romanov tuli suomalaisille tutuksi ja TUL:n silloinen varapuheenjohtaja Yrjö Enne tapasi hänet muutaman kerran. Toukokuussa 1946 Enne toimitti Romanoville Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) puheenjohtajan Sigfrid Edströmin kirjeen, joka mahdollisti Neuvostoliiton osallistumisen Oslossa kesällä 1946 järjestettyihin yleisurheilun EM-kisoihin. Jatkotapaamisissa neuvoteltiin muun muassa TUL:n ja Neuvostoliiton välisten urheilusuhteiden järjestämisestä.[1]

Romanovin tavoitteena oli viedä Neuvostoliitto mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan. Sen saavuttamiseksi hän oli mukana liittämässä Neuvostoliittoa kansainvälisiin lajiliittoihin. Vuoden 1948 Lontoon kesäolympialaiset olivat myös Romanovin urheilujohtajatoiminnan tähtäimessä. Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin mielipide siitä, että Neuvostoliiton pitää olla kisoissa ykkösmaa, johti siihen, että Neuvostoliitto ei osallistunut vielä vuoden 1948 olympialaisiin.

Vuoden 1948 alussa Stalinin lähimpiin kuuluva politbyroon jäsen Andrei Ždanov aloitti ždanovilaisuudeksi kutsutun kampanjan ”läntistä nöyristelyä ja rappiota” vastaan. Romanov oli raportoinut vuoden 1947 lopulla urheiluyhteistyötä läntisten porvarillisten maiden kanssa myönteiseen sävyyn. Tämä johti siihen, että Romanov korvattiin tiukempaa linjaa edustaneella ja vähäisempää kansainvälistä yhteistyötä kannattaneella Arkadi Appolonovilla. Romanov sai kuitenkin Yleisliittolaisen liikuntakulttuuri- ja urheilukomitean varapuheenjohtajan aseman. Vaikka Ždanov kuoli varsin pian Romanovin syrjäyttämisen jälkeen elokuussa 1948, Neuvostoliiton eristäytymistä leimannut urheilupolitiikka ei muuttunut aivan heti.

Tultaessa olympiavuoteen 1952 Neuvostoliiton osallistumiskysymys olympialaisiin nousi jälleen pinnalle. Romanov oli näissä keskusteluissa keskeisesti mukana. Poliittisella puolella politbyroota edustivat Mihail Suslov ja Georgi Malenkov. Romanovkin oli tässä vaiheessa vielä vastaan, koska poliittiset perusteet osallistumattomuudelle olivat edelleen voimassa. Neuvostoliitto oli tosin syksyllä 1951 perustanut oman olympiakomitean, mutta osallistuminen olympialaisiin säilyi pitkään avoimena. Oslon talviolympialaisiin helmikuussa 1952 Neuvostoliitto osallistui vain lähettämällä tarkkailijavaltuuskunnan. Helsingin kesäolympialaisiin sitä vastoin Neuvostoliitto tuli ensimmäisen kerran mukaan. Romanov oli keskeinen henkilö, joka sai Suslovin ja Malenkovin tukemana olympialaisiin valmistautuville urheilijoille erityisoikeuksia olympialaisiin valmentautumista varten.

Neuvostoliiton urheilutoiminnan avautuminen johti siihen, että Romanov sai takaisin asemansa Neuvostoliiton urheilujohdon ykkösmiehenä eli liikuntakulttuuri- ja urheilukomitean puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän olikin aina vuoteen 1962. Neuvostoliiton liityttyä olympialiikkeeseen Romanov toimi maansa olympiajoukkueen johtajana vuosien 1952 ja 1956 kesä- ja talvikisoissa.

  1. Seppo Hentilä: Suomen Työläisurheilun Historia II, s. 90. (TUL:n ja Neuvostoliiton urheilusuhteiden avautuminen) Hämeenlinna: Karisto, 1984. ISBN 951-23-2160-2

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]