Nikolai Pogodin
Nikolai Fjodorovitš Pogodin (ven. Никола́й Фёдорович Пого́дин, oikea sukunimi Stukalov, Стука́лов; 16. marraskuuta 1900 nykyisen Donetskin alueen Gundorovskajan kylä – 19. syyskuuta 1962 Moskova) oli neuvostovenäläinen näytelmäkirjailija.
Nikolai Pogodin syntyi talonpoikaisperheeseen. Hän työskenteli vuodesta 1920 lähtien paikallislehtien toimittajana[1][2] ja vuosina 1922–1932 Pravdan kirjeenvaihtajana[3].
Pogodin oli aikansa tunnetuimpia neuvostoliittolaisia näytelmäkirjailijoita. Hänen näytelmiensä aiheet liittyvät maan ajankohtaisiin tapahtumiin. Niistä ensimmäinen oli ensimmäisen viisivuotiskauden rakennustyötä kuvaava Temp (”Vauhti”, 1929), jossa ei ole yksittäisiä sankareita tai koko näytelmän läpäisevää juonta. Perinteisempää psykologista lähestymistapaa edustaa Aristokraatteja (Aristokraty, 1934), jonka aiheena on rikollisten ”uudelleenkasvatus” Vienanmeren–Itämeren kanavan vankileirillä. Lenin-aiheinen Kiväärimies (Tšelovek s ružjom, 1937) sai Stalin-palkinnon vuonna 1941. Se muodostaa yhdessä näytelmien Kremlin tornikello (Kremljovskije kuranty, 1940) ja Tretja patetitšeskaja (”Kolmas pateettinen”, 1958) kanssa trilogian, joka sai Lenin-palkinnon vuonna 1959. Kirjailija osallistui näytelmillään muun muassa Stalinin henkilönpalvontaan, 1940-luvun lopun ”kosmopolitismin” vastaiseen kampanjaan sekä Stalinin kuolemaa seuranneeseen kulttuurielämän vapautumiseen.[1][2] Hän laati myös käsikirjoituksia elokuviin, joista Ivan Pyrjevin ohjaama Kubanin kasakat (Kubanskije kazaki, 1950) sai Stalin-palkinnon[4].
Pogodin toimi Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen jäsenenä sen perustamisesta aina kuolemaansa saakka[1]. Vuosina 1951–1960 hän työskenteli Teatr-lehden päätoimittajana. Kirjailija on palkittu kahdella Leninin kunniamerkillä. Vuonna 1949 hänelle myönnettiin VSFNT:n ansioituneen taiteilijan arvonimi.[3]
Suomennettuja teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kremlin tornikello. Suom. R. R. Ryynänen. YLE: Radion kuunnelma- ja erikoistoimitus, 1946 (moniste).
- Aristokraatteja. Suom. Jussi Tiinus, sov. Leo Apo. YLE: Radion kuunnelma- ja erikoistoimitus, 1950 (moniste).
- Kiväärimies. Suom. Uljas Vikström. Punalippu 4/1957.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 606–607. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
- ↑ a b Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 14.8.2013. (venäjäksi)
- ↑ a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 20, s. 88. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1975.
- ↑ Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 325. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
