Nikolai Maškevitš
Nikolai Akimovitš Maškevitš (ven. Николай Акимович Машкевич; 1874–?)[1] oli venäläinen tutkintatuomari, joka johti vuosina 1916–1917 Suomen jääkäriliikkeeseen kohdistunutta viranomaistutkintaa.
Maškevitš valmistui vuonna 1897 Novorossijskin yliopistosta. Hän työskenteli vuosina 1910–1917 Pietarin oikeuspiirin tutkintatuomarina ja sai valtioneuvoksen arvonimen.[1] Hän oli virkansa puolesta yhtenä tutkijana maailmanlaajuista huomiota herättäneessä niin sanotussa Beilisin jutussa, jossa juutalaista Mendel Beilisiä syytettiin kyseenalaisten aihetodisteiden perusteella koulupojan sieppauksesta ja rituaalimurhasta. Maškevitš nimitettiin päätutkijaksi, kun Beilisin tapausta alettiin selvittää toiseen kertaan kesällä 1912. Kuulustelujen ohella hän yritti selvittää juttua muun muassa kemiallisten tutkimusten avulla.[2] Tutkimusten puolueellisuudesta huolimatta oikeus totesi lopulta Beilisin syyttömäksi.
Kun Suomessa jo pitemmän aikaa jatkunut jääkärivärväys paljastui venäläisille viranomaisille ja nämä käsittivät jutun laajuuden talvella 1915–1916, Suomen santarmihallituksen päällikkö Aleksandr Jeremin pyysi tammikuussa 1916 jutun tutkinnan keskittämistä yksiin käsiin. Venäjän oikeusministeri Aleksandr Hvostovin suosituksesta tutkinnan johto annettiin Maškevitšille, joka saapui Suomeen helmikuun alussa 1916. Kaikki Suomen viranomaiset määrättiin avustamaan häntä. Useiden suomalaisten kalterijääkärien muistelmissa kuulusteluja Špalernajan tutkintavankilassa johtanut Maškevitš esitettiin pelottavana ja joskus lähes paholaismaisena hahmona, mutta hänen taitavuutensa jääkärisalaliiton selvittämisessä ja pätevyytensä laintuntijana on myöhemmin saanut suomalaisilta myös tunnustusta. Vangittujen jääkärivärvärien oikeudenkäynnit alkoivat joulukuussa 1916, ja päätodistusaineistona olivat Maškevitšin keräämät tiedot ja tunnustukset. Prosessi keskeytyi vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen seurauksena, kun väkijoukko vapautti Špalernajan vangit ja tuhosi pääosan asiakirjoista.[3]
Kirjailija Aleksandr Solženitsynin mukaan Maškevitš olisi pakotettu eroamaan pian helmikuun vallankumouksen jälkeen samalla kun useita muitakin Beilisin oikeudenkäyntiin liittyneitä juutalaisvastaisina pidettyjä korkeita virkamiehiä syrjäytettiin ja vangittiin.[4] Maškevitšin vaiheista vallankumouksen jälkeen ei ole tietoja, mutta suomalaisten keskuudessa liikkuneiden huhujen mukaan hän olisi paennut ulkomaille, mahdollisesti Ranskaan.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matti Lackman: Nikolai A. Maškevitš – kiistanalainen tutkintatuomari, s. 93–119 teoksessa Sotahistoriallinen aikakauskirja 32. Suomen Sotahistoriallinen Seura & Sotamuseo, Helsinki 2012.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pavel Jelisejevitš Štšegolev: Падение царского режима, osa 7, henkilöhakemisto (1927) (venäjäksi) Вики Чтение. Viitattu 17.10.2017.
- ↑ Georgi Zamyslovski: The Murder of Andrei Yushchinsky (alkuteos Убийство Андрюши Ющинского, 1917), mm. s. 9, 91, 92, 164, 473. Google Books (englanniksi)
- ↑ Lackman 2012, s. 93–99, 109–110.
- ↑ Aleksandr Solženitsyn: 200 Years Together – Russo-Jewish History (Arkistoitu – Internet Archive), s. 101 (englanniksi) (alkuteos Двести лет вместе, 2002). Bible Believers.
- ↑ Lackman 2012, s. 112–113.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oiva Turpeinen: Keisarillisen Venäjän viranomaisten suhtautuminen jääkäriliikkeeseen. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja nro 7, Helsinki 1980.