Niilo Suihko
Niilo Suihko (5. syyskuuta 1912 Helsinki – 8. heinäkuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen konservaattori, konservoinnin kehittäjä ja taidemaalari.[1]
Henkilöhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suihkon vanhemmat olivat lääkäri Eemil S. Suihko ja Hellin Könönen ja puoliso vuodesta 1947 sairaanhoitaja Helmi Emilia Korhonen. Suihko tuli ylioppilaaksi Turun reaalilyseosta 1931, opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1931–1934 ja 1936 sekä harjoitti konservointiopintoja taidekonservaattori Oskari Niemen yksityisateljeessa 1944–1945 ja Ateneumin taidemuseon konservaattorin Johannes Gebhardin johdolla 1946–1947. Suihko oli Suomen taideakatemian vt. konservaattori 1948–1953 ja konservaattori 1952–1971. Suomen Taideakatemian koulun materiaaliopin opettajana Suihko toimi 1948–1971. Taidemaalarina Suihko osallistui yhteisnäyttelyihin 1939, 1945, 1946 ja 1950.[1]
Suihko kehitti merkittävästi konservointimenetelmiä ja hankki ja otti käyttöön konservointia varten uusia laitteita kuten röntgenkoneen. Hän suunnitteli henkilökohtaisesti Ateneumin ensimmäisen konservointipöydän. Konservointimenetelmiin hän perehtyi myös useilla ulkomaan opintomatkoillaan ja muun muassa Pohjoismaisen konservaattoriliiton yhteistyöllä. Toimiessaan opettajana ja opetuksen kehittäjänä, samoin kuin monilla museo- ja koulutuskäynneillään Suihko jakoi konservoinnin osaamista Suomessa erittäin laajasti.[1]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Om värmbordstekniken av tavlor målade på duk, 1960
- Om röntgenbilder av parketerade tavlor, 1962
- En metod att reparera tavlor med plast, 1968
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kilpinen, Tuulikki: Suihko, Niilo (1912–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.2.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.9.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Niilo Suihko Biografiasampo.
