Nick Cohen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nick Cohen (s. 1961 Stockport) on brittiläinen journalisti, kirjailija ja poliittinen kommentaattori.

Cohen on kirjoittanut neljä kirjaa: kirjoituskokoelma Cruel Britannia: Reports on the Sinister and the Preposterous (1999), Uusi Työväenpuolue -projektia kritisoiva Pretty Straight Guys (2003), What's Left? (2007), jossa hän kuvaa, miten "liberaali" vasemmisto muuttui 2000-luvun äärioikeiston tukijaksi[1] ja Waiting for the Etonians: Reports from the Sickbed of Liberal England (2009).

What's Left? oli Britannian johtavan poliittisen kirjallisuuden palkinnon finalisti vuonna 2008.[2]

Cohenin katsotaan kuuluvan George Orwellin[3] ja Albert Camus'n kirjallisen perinnön jatkajiin. Aiemmin hän oli jyrkkä USA:n ulkopolitiikan kriitikko, vielä vuoden 2002 alussa hän puolusti antiamerikkalaisuutta,[4] mutta marraskuussa 2002 hän kääntyi tukemaan hyökkäystä Irakiin ja tuomitsi vasemmiston antiamerikkalaisuuden[4] ja kyvyttömyyden islamismin edessä.

Hänen mukaansa vasemmisto on "kääntynyt oikealle" sen tukiessaan islamisteja eli "teokraatteja ja fasisteja", siis "rotuvähemmistöjen, sekularistien, naisten, homojen ja ammattiliittojen sortajia".[5]

Vuonna 2010 Cohen sanoi äänestävänsä työväenpuoluetta[6] mutta vaalien jälkeen hän tuki liberaalidemokraattien ja konservatiivien yhteishallitusta ja sen säästölinjaa.[7]

Vuonna 2006 on oli Euston Manifeston ensimmäinen allekirjoittaja. Manifesti ehdottaa uutta poliittista linjausta, jossa vasemmisto vastustaa terrorismia ja antiamerikkalaisuutta.[4]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cohenin isän isovanhemmat pakenivat tsaarin Venäjältä juutalaisvainoja. Heidän pojastaan tuli kommunisti. Cohen itse on ateisti.[8][9] Hän kasvoi Manchesterissä[10] ja opiskeli Oxfordissa filosofiaa, politiikkaa ja taloustiedettä ("PPE"). Journalistina hän aloitti Birmingham Post and Mail -lehdessä ja sitten siirtyi arvostettuun The Independent -lehteen.

Britannian politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cohen on muun muassa puolustanut kansalaisvapauksia ja sosiaalista liikkuvuutta parantavaa peruskoulua (grammar schools)[11][12] sekä vastustanut yksityisen sektorin kasvavaa roolia julkisten palveluiden tuotannossa.

Cohen on aiemmin ollut työväenpuolueen jäsen mutta on nykyään sitoutumaton.[13] Lontoon pormestarinvaaleissa hän äänesti liberaalidemokraattia, arvostellen työväenpuolueen "punaista" Ken Livingstonea mm. läheisyydestä Hugo Chavezin kanssa. Hänen mukaansa työväenpuolueen täytyy hallituskautensa jälkeen käydä läpi "stalinismista puhdistautumisen" prosessi.[14]

Alan Johnson, Eve Garrard, Nick Cohen, Shalom Lappin ja Norman Geras Lontoossa Euston Manifesto -julistuksen julkaisutilaisuudessa. Heidän mukaansa antisionismi "on edennyt pisteeseen, jossa vasemmistojärjestöt tekevät yhteistyötä avoimen antisemiittisten puhujien ja järjestöjen kanssa." [15]

Näkemyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cohenin mukaan on harhaanjohtavaa kutsua äärioikeistoksi niitä nationalistisia tahoja, jotka käytännössä ajavat samantapaista valtiota kuin Aljaksandr Lukašenkan tai Hugo Chavezin kaltaiset sosialistit. Cohen myös syyttää konservatiiveja yhteistyöstä edellisten tahojen kanssa ja vasemmistoa yhteistyöstä islamistien kaltaisten homoseksuaaleja ja juutalaisia vihaavien rasistien ja autoritaristien kanssa. Hänen mielestään relevantimpi jakolinja kulkee liberaalidemokraattien ja autoritaristien välillä. [16]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ "Biography" (Arkistoitu – Internet Archive), nickcohen.net.
  2. ↑ "Shortlist 2008", The Orwell Prize (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Martin Ivens "You’ve lost it, Guardianistas"[vanhentunut linkki], The Sunday Times, 4 February 2007
  4. ↑ a b c Cohen, Nick: Why it is right to be anti-American. New Statesman, 14 January 2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9 July 2010.
  5. ↑ Nick Cohen "The great liberal betrayal", New Statesman, 1 November 2004
  6. ↑ Cohen, Nick: Gordon Brown: the Fear and the Filth. Standpoint Magazine, Sunday 31 January 2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9 July 2010. Arkistoitu 3 helmikuu 2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Cohen, Nick: Don't walk away, Nick. Guardian, Saturday 8 May 2010. London. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9 July 2010.
  8. ↑ Nick Cohen "Jesus! I’m turning into a Jew!", (Arkistoitu – Internet Archive) The Jewish Chronicle, 12 February 2009, as reproduced on Nick Cohen's website.
  9. ↑ Nick Cohen "Hatred is turning me into a Jew", The Jewish Chronicle, 12 February 2009
  10. ↑ Nick Cohen. Waiting for the Etonians, page 23
  11. ↑ Nick Cohen "Long live grammars", The Observer, 31 July 2005. Retrieved on 9 September 2008.
  12. ↑ Nick Cohen "Pray for better schools", The Observer, 17 October 2004. Retrieved on 9 September 2008.
  13. ↑ Nick Cohen "What’s Left? The World and His Wife" (Arkistoitu – Internet Archive), www.nickcohen.net, 10 February 2007
  14. ↑ http://standpointmag.co.uk/node/2650 (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ "The Euston Manifesto", March 29, 2006.
  16. ↑ Who will confront the hatred in Hungary?, Nick Cohen, The Observer, 2 January 2011
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nick_Cohen&oldid=22697875”