Nicholas Kujala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicholas Kujala
Nicholas Kujala 2018
Nicholas Kujala 2018
Henkilötiedot
Syntynyt15. toukokuuta 1995 (ikä 29)
Espoo
Ammatti Kansanedustajan avustaja
Poliitikko
Puolue RKP
Asema puoluevaltuuston jäsen 2018-2022
Vaalipiiri Uusimaa

Nicholas Kujala (s. 15. toukokuuta 1995lähde? Espoo[1]) on suomalainen nuorisopoliitikko. Hän toimi Nuorten Pohjoismaiden Neuvoston [2] puheenjohtajistossa Pohjoismaiden Keskustanuorten edustajana 2018–2019 sekä presidenttinä vuosina 2019-2020[3] [4] ja on Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen.

Kujala valmistui ylioppilaaksi Ruotsalaisen normaalilyseon lukiosta vuonna 2015[5]. Hän opiskelee geologiaa Helsingin yliopistossa.[1]

Puoluepoltiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kujala toimi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) puoluevaltuuston jäsenenä vuodesta 2018 vuoteen 2022. Hän oli ehdolla eduskuntavaaleissa 2015 Uudenmaan vaalipiirissä[6] ja kuntavaaleissa 2017 Espoon vaalipiirissä muttei tullut valituksi.[7] Kujala oli myös ehdolla kuntavaaleissa 2021 Espoossa.[8]lähde?

Kujala oli Espoon suomenkielisen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsen 2017–2018. Kujala toimi RKP-nuorten varapuheenjohtajana neljä vuotta vuodesta 2018 vuoteen 2022[9]. Hän on johtanut järjestön koulutuspoliittista valiokuntaa toimintavuonna 2013–2014.

Kujala erosi RKP:stä Orpon hallituksen nimittämisen jälkeen, koska hän vastusti puolueen osallistumista hallitukseen. Hän sanoi syiksi esimerkiksi pakolaiskiintiön laskun sekä polttoaineiden hiilidioksidiveron alentamisen[10]. Vuonna 2024 Kujala kuitenkin liittyi takaisin puolueeseen, kun hänet nimitettiin RKP:n kansanedustaja Christoffer Ingon avustajaksi eduskunnassa.[11]

Nuorisopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kujala oli Espoon nuorisovaltuuston jäsen vuodesta 2010 vuoteen 2016. Hän toimi nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana vuonna 2012 ja puheenjohtajana 2014. Vuonna 2014 hän edusti myös nuorisovaltuustoa Espoon kaupunginvaltuustossa. Hän oli Finlands Svenska Skolungdomsförbundin puheenjohtaja vuosina 2015–2017. Kujala oli yhden kauden Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus rs. hallituksessa vuosina 2016–2018.lähde?

Kujala on toiminut Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n (aiemmin Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry) hallituksen jäsenenä vuodesta 2016 vuoteen 2019. Kujala on edustanut vuodesta 2018 järjestöjä RKP-nuoret, Ungmartha rf ja Finlands Svenska Ungdomsförbund FSU Allianssin hallituksessa. Kujala oli Allianssin osallisuus ja vaalit -luottamushenkilöryhmän jäsen vuonna 2018 ja kansainvälinen nuorisopolitiikka -luottamushenkilöryhmän jäsen vuonna 2019. Kujala valittiin Allianssin kansainvälisen kattojärjestön European Youth Forumin hallitukseen vuonna 2022[12]. Hän oli myös ehdolla järjestön varapresidentiksi vuonna 2024, mutta ei tullut valituksI[13].[14]lähde?

  1. a b Lär känna SU:s förbundsstyrelse (Arkistoitu – Internet Archive) Svenks Undom 2.7.2019, viitattu 23.6.2023 (ruotsiksi)
  2. Puheenjohtajisto. Ung i Norden unginorden.org. Arkistoitu 18.12.2018. Viitattu 18.12.2018.
  3. https://unginorden.org/wp-content/uploads/2019-UNR-slutdokument.pdf
  4. Nicholas Kujala från Finland ny president för Ungdomens Nordiska råd www.norden.org. Viitattu 28.9.2024. (ruotsiksi)
  5. Nicholas Kujala LinkedIn. Viitattu 23.6.2023 (ruotsiksi)
  6. Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu | yle.fi Eduskuntavaalit 2015 - tulospalvelu | yle.fi. Viitattu 28.9.2024.
  7. Espoo - Kuntavaalit 2017 - Vaalien tulospalvelu | Yle Vaalien tulospalvelu. Viitattu 28.9.2024.
  8. Kuntavaalit - Kuntavaalitulokset reaaliajassa mtvuutiset.fi. Viitattu 28.9.2024.
  9. Svensk Ungdom | Resolution Från Svensk Ungdoms Kongress 2021 su.fi. 9.5.2021. Viitattu 28.9.2024. (ruotsi)
  10. Petja Pelli: Rkp:stä hallitus­ohjelman vuoksi eronneet poliitikot purkavat pettymystään Helsingin Sanomat. 23.6.2023. Viitattu 23.6.2023.
  11. SFP- RKP, Anders Wikström: Nicholas Kujala är Christoffer Ingos riksdagsassistent sfp.fi. 25.7.2024. Viitattu 28.9.2024. (ruotsi)
  12. Meet our new Board | European Youth Forum www.youthforum.org. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)
  13. LYMEC nominates Nicholas Kujala for European Youth Forum Vice-President! LYMEC. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)
  14. meet the team | European Youth Forum www.youthforum.org. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)