New Yorkin tulipalo (1776)
| New Yorkin tulipalo 1776 | |
|---|---|
 Eteläinen Manhattan liekeissä |
|
| Päivämäärä | 21. syyskuuta 1776 |
| Tapahtumapaikka | Eteläinen Manhattan, New York |
| Syy | mahdollinen tuhopoltto |
| Omaisuusvahinko | 600–1 000 rakennusta[1] |
New Yorkin tulipalo oli Yhdysvaltain vapaussodan aikaan syttynyt suuri tulipalo, joka alkoi aamuyöllä 21. syyskuuta 1776 ja tuhosi 600–1 000 taloa Manhattanin eteläosassa. Palon tarkkaa syttymissyytä ei tiedetä, mutta sitä epäiltiin Siirtokuntien armeijan ylipäällikkö George Washingtonin järjestämäksi tuhoiskuksi brittien miehittämää New Yorkin kaupunkia vastaan.
New York ennen tulipaloa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Yhdysvaltain vapaussota syttyi huhtikuussa 1775, New York oli liiketoiminnan tärkeä keskus, mutta ei vielä suurkaupunki. Asutus painottui Manhattanin eteläosaan, jota kansoitti noin 25 000 asukasta. Ennen sodan alkua New Yorkin maakunta oli poliittisesti jakautunut siirtokuntia kannattaviin patriootteihin ja Englannin kuningasta kannattaviin lojalisteihin. Lexingtonin ja Concordin taistelujen jälkeen patriootit ottivat kaupungin valvonnan ja alkoivat pidättää ja karkottaa lojalisteja.[2]
Alkukesästä 1776 brittiläinen kenraali William Howe aloitti kampanjan saadakseen hallintaansa New Yorkin ja sen sotilaallisesti tärkeän sataman. Siirtokuntien armeijan ylipäällikkö George Washington oli asettanut 20 000 sotilastaan asemiin Long Islandilla ja Manhattanilla turvatakseen alueen, mutta brittijoukkojen saapuminen huononsi amerikkalaisten asemaa. Howen armeija miehitti Staten Islandin heinäkuussa ja teki onnistuneen hyökkäyksen Long Islandiin elokuun lopulla, jolloin lähes 22 000 brittisotilasta nousi maihin. Syyskuun puolivälissä brittiläiset sotalaivat pommittivat tuntien ajan patrioottien asemia New Yorkissa, ja 4 000 englantilaista sotilasta teki onnistuneen maihinnousun Kip's Bayssa.[3]
Kenraali Washington veti joukkonsa pois Manhattanilta käytyään sitä ennen Harlemin taistelun. Myös suuri osa patriootteja tukevasta siviiliväestöstä jätti kaupungin, joka jäi pääosin lojalistien ja brittisotilaiden haltuun.[4]
Palon kulku ja seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Amerikkalainen sotavanki John Joseph Henry näki brittiläisen vankilalaiva HMS Pearlin kannella seisoessaan tulipalon alkavan New Yorkin satamakorttelissa sijaitsevasta Fighting Cocksin tavernasta 21. syyskuuta 1776.[5] Vanhan tarinan mukaan humaltuneet irtolaiset olivat rakentaneet alkeellisen tulisijan tavernaan ja lämmittelivät tulen ympärillä kylmänä syysyönä. Huonosti vartioitu tuli riistäytyi valloilleen lattian kautta varhain aamulla.[6] Liekit levisivät nopeasti voimakkaan etelätuulen mukana talojen puisia kattoja pitkin pohjoiseen ja länteen. Monet huhut väittivät, että tuli pääsi samanaikaisesti irralleen monista eri paikoista Manhattania.[7]
Englantilaiset eivät ehtineet tehdä yleistä palohälytystä riittävän nopeasti, sillä amerikkalaiset joukot olivat sulattaneet suurimman osan kirkonkelloista kanuunojen ammuksiksi. Tämä hidasti pelastustoimien alkamista ja pahensi paniikkia. Osa kaupunkilaisista heräsi liian myöhään ja jäi liekkeihin.[7] Tuli tuhosi satojen asuin- ja liiketalojen lisäksi Pyhän kolminaisuuden kirkon, pappilan, köyhäinkoulun ja luterilaisen kirkon. Asunnoistaan pakenevat ihmiset kantoivat tavaroitaan kaduille pystymättä hillitsemään liekkejä. Päivän aikana suurin osa kaupungista tuhoutui Broadwayn ja Hudsonjoen välillä.[8]
Britit syyllistivät tulipalosta amerikkalaisia ja kohtelivat julmasti ihmisiä, joiden tiesivät tukeneen siirtokuntia. Joitakin kulkijoita lynkattiin väkijoukon voimin heti tulipalon alkaessa. Palopäivän iltana tuhoutuneesta kaupungista pidätettiin lähes 200 amerikkalaista, joita kuulusteltiin tulipalon johdosta. Kenraali Howe ja hänen upseerinsa uskoivat, että kaupungissa lymyili useita tuhopolttajia. Osan pidätetyistä väitettiin kantaneen ”tulenarkoja aineita” vaatteidensa alla.[9]
Eräs pidätetyistä oli nuori koulunopettaja ja Washingtonin tiedustelupalvelun kapteeni Nathan Hale. Howe uskoi Halen toimineen kenraali Washingtonin lähettämänä vakoojana, ja osallistuneen tulipalon sytyttämiseen. Hale vannoi syyttömyyttään Manhattanin tuhoon. Seuraavana aamuna hänet hirtettiin vakoojana.[10]
Tulipalon todellinen syy ei selvinnyt koskaan. Monet asianhaarat tukivat olettamusta, että kenraali Washington oli tietoinen tuhopoltosta. Jotkut patriootit myönsivät sytyttäneensä omat talonsa tuleen, koska brittijoukot olisivat miehittäneet ne myöhemmin.[7] Kenraali Washington kiisti jyrkästi antaneensa käskyä New Yorkin polttamiseen, mutta ei koskaan kieltänyt etteikö hän olisi toivonut kaupungin tuhoa.[9]
Palon jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tulipalon jälkeen New Yorkista tuli lähes seitsemän vuoden ajaksi brittien päämajan keskuspaikka. Noin 11 000 sotilasta majoittui kaupunkiin.[11] Manhattanin kaduilla partioivat hesseniläiset palkkasotilaat ja kevyen ratsuväen miehet pyrkivät vastaamaan kaupungin turvallisuudesta. Vartioinnista huolimatta New Yorkissa syttyi uusi epäilyttävä suurpalo elokuussa 1778, jolloin noin sata tilapäistä asuntoa tuhoutui.[12]
Seuraavien vuosien aikana vankilalaivat täyttivät sataman ja monet tulipalossa säilyneet kirkot ja muut rakennukset muutettiin sairaaloiksi tai kasarmeiksi. Rikollisuus ja puutteellinen hygienia nousivat näkyväksi ongelmaksi. Myös rahan arvon heikkeneminen ja jatkuvat huhut amerikkalaisista vakoilijoista huononsivat elämänlaatua. Asukkaiden väkiluku oli pudonnut yli puolella, kun ensimmäiset rauhanneuvottelut käynnistyivät vuonna 1781.[12]
Brittien miehitys päättyi lopullisesti vuonna 1783.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Beirne, Logan: Blood of Tyrants. Encounter Books, 2013. ISBN 978-1594036408 (englanniksi)
- Corbett, Glenn P.: Historic Fires of New York City. Arcadia Publishing, 2005. ISBN 978-0738538570 Google-kirjat (viitattu 22.8.2014). (englanniksi)
- Ferling, John: Almost a Miracle. OUP USA, 2009. ISBN 978-0195382921 (englanniksi)
- Lamb, Martha Johanna & Harrison, Burton: History of the City of New York: Its Origin, Rise and Progress – Vol. 2. New York: Cosimo Classics, 2005. ISBN 978-1596052840 (englanniksi)
- Lankevich, George: New York City: A Short History. New York: Cosimo Classics, 2005. ISBN 978-1596052840 (englanniksi)
- Savas, Theodore & Dameron, David: A Guide To The Battles Of The American Revolution. Savas Beatie, 2010. ISBN 978-1932714944 (englanniksi)
- Schecter, Barnet: The Battle for New York: The City at the Heart of the American Revolution. New York University Press, 2002. ISBN 978-0814751862 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Corbet 2005, s. 13.
- ↑ Schecter 2003, s. 52–53.
- ↑ Savas 2010, s. 61–65.
- ↑ Schecter 2003, s. 194.
- ↑ Schecter 2003, s. 204.
- ↑ Lamb & Harrison 2005, s. 136.
- ↑ a b c Beirne 2013, s. 127.
- ↑ Lamb & Harrison 2005, s. 135.
- ↑ a b Ferling 2009, s. 142.
- ↑ Lamb & Harrison 2005, s. 136–137.
- ↑ Ferling 2009, s. 411.
- ↑ a b Lankevich 2005, s. 47.
- ↑ Lamb & Harrison 2005, s. 274.