Neuvostoliiton lait
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Neuvostoliiton lait, myös Sosialistinen laki, oli Neuvostoliitossa lokakuun vallankumouksen jälkeen kehitetty lakijärjestelmä. Useat kommunistivaltiot, muun muassa Mongolia, Kiina, Kuuba ja Vietnam sekä useat Varsovan liittoon kuuluneet itä-Euroopan valtiot, ottivat laeista mukailtuja versioita käyttöön toisen maailmansodan jälkeen.
Sosialistinen laki piti lakia politiikan aseena ja oikeusistuimet toimivat hallinnon alaisuudessa. Järjestelmä oli suunniteltu suojelemaan valtiota yksilöltä. Salainen poliisi sai lisäksi huomattavan laajat toimivaltuudet.
Varhainen sosialistinen laki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1917 viranomaiset kumosivat Tsaarinaikaisen lainsäädännön ja muodostivat sosialistisen lainsäädännön. Järjestelmä kumosi länsimaiset lainsäädännön periaatteet, kuten yksilönoikeuden suojaamisen. Länsimaisen oikeusteorian mukaan yksilö on ihmisoikeuksien haltija, joita käytetään hallintoa vastaan. Sosialistisessa laissa tilanne oli päinvastainen. Rikosta ei pidetty lain vastaisena toimintana vaan toimintana, joka saattoi uhata Neuvostoliittoa.
Julkisten oikeudenkäyntien tarkoituksena ei ollut tutkia oliko rikosta tapahtunut vai ei.lähde? Tämän olivat puoluevirkamiehet päättäneet jo aiemmin. Oikeudenkäynnit tarjosivat foorumin neuvostopropagandalle. Puolustusasianajajien, joiden piti olla puolueen jäseniä, tuli pitää syytetyn syyllisyyttä itsestäänselvyytenä.
Oikeusistuimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sosialistisessa laissa ei noudatettu akkusatorista menetelmää, jossa kantaja ja vastaaja esittävät näkemyksensä puolueettoman tuomarin edessä. Neuvostoliitossa oikeus koostui tuomarista, prokuraattorista, puolustusasianajajasta ja kahdesta avustajasta. Vuoteen 1956 Neuvostoliitossa oli oikeusministeriö.
Tuomarit pyrkivät pitämään lain tekniset yksityiskohdat mahdollisimman vähäisinä. Oikeuden tehtävänä oli löytää totuus, ei suojata oikeuksia. Muilta osin oikeusjärjestelmä muistutti anglosaksista järjestelmää. Kaikki yksilöt olivat tasavertaisia oikeuden edessä, vastaaja ja kantaja saattoivat valittaa korkeampaan oikeusistuimeen. Järjestelmä takasi vastaajalle oikeuden asianajajaan ja tarjosi oikeuden siihen, että oikeudenkäynti järjestettäisiin vastaajan äidinkielellä tai hän saattoi käyttää tulkkia. Useimmat oikeudenkäynnit olivat julkisia, mutta neuvostohallinto saattoi halutessaan määrätä oikeudenkäynnin järjestettäväksi salaisena.
