Neiti Nimismies
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Neiti Nimismies | |
---|---|
Ohjaaja | Eino Salmelainen |
Käsikirjoittaja | Eino Salmelainen |
Tuottaja | Väinö Mäkelä |
Kuvaaja |
Arvo Tamminen G. E. Pettersson |
Pääosat |
Helge Ranin Inkeri Nieminen Simo Kaario |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Kinosto Oy Tampere |
Ensi-ilta | Tampereen elokuvajuhlilla 2008 |
Kesto | 26 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Neiti Nimismies on vuonna 1929 valmistunut suomalainen mykkäelokuva joka esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti vasta Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 2008.[1] Elokuva kuvattiin maaliskuussa 1929 Tampereen Pyynikillä sekä Pyhäjärven ja Näsijärven jäällä. Elokuvan käsikirjoitti ja ohjasi tunnettu tamperelainen teatterimies Eino Salmelainen. Elokuva on säilynyt kokonaisuudessaan ja se on esitetty viimeksi keväällä 2015 Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa.[2][3]
Elokuvan juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iäkkään nimismiehen tarmokas tytär Liisa lähtee ajamaan takaa karkumatkalle lähtenyttä rikollista Liukas-Jussia. Takaa-ajoon liittyy mukaan myös kotiseudulleen palannut Lauri Raitio.[4]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helge Ranin | … | Lauri Raitio |
Simo Kaario | … | Laurin isä, poliisi |
Toivo Aleksis Ellenberg | … | nimismies |
Inkeri Nieminen | … | Liisa, nimismiehen tytär |
Kalle Kirjavainen | … | Liukas-Jussi, roisto |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tampereen elokuvajuhlien 2008 verkkolehti Festivalnews : Arkistosta löytyi 80-vuotias aarre (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomalaisen elokuvan festivaali 16. - 19.4.2015 : Runoilija muuttaa / Neiti Nimismies (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Raimo Silius : Elokuvien Tampere - Oy Kinoston ainutlaatuiset Tampere-elokuvat (MS Word-dokumentti)[vanhentunut linkki]
- ↑ Mykkäelokuvasivusto : Neiti nimismies