Neea River
Neea River (oik. Neea Jokinen[1]) on suomalainen laulaja-lauluntekijä.
Alkujaan Nurmijärveltä kotoisin olevan Riverin artistiura alkoi lapsuuden unelmasta ja sai käänteen Los Angelesissa, kun tuottaja löysi hänet Instagramin kautta.[2] Tämä johti muuttoon ja verkostoitumiseen musiikkialan ammattilaisten kanssa, ja hänen kolmas biisinsä päätyi amerikkalaiseen elokuvaan. Palattuaan Suomeen hän teki kustannussopimuksen ja sävelsi hittejä, kuten ”Elämän ABC”. Sittemmin River on keskittynyt omaan uraansa, julkaissut viisi englanninkielistä kappaletta ja menestynyt riippumattomana artistina.[3]
River julkaisi debyyttisinglensä ”All The Way” vuonna 2023 ja on sen jälkeen julkaissut kymmenen singleä, saavuttaen kansainvälistä menestystä soittolistoilla. Hän sai Vuoden Pop -ehdokkuuden Indie Awards 2025 -gaalassa.[4]
Uuden Musiikin Kilpailu 2025
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]River kilpailee vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan Nightmares. Englanninkielistä popmusiikkia tekevä River, joka on inspiroitunut Britney Spearsista, Rihannasta ja The Weekndistä, on aiemmin yrittänyt päästä UMK:hon. Hän on ollut mukana luomassa Puolan Euroviisuedustaja Blankan kappaletta ”Rodeo”. Itsevarmana River uskoo vahvasti ”Nightmares”-kappaleeseensa ja totesi Ylen haastattelussa: ”Tällä biisillä voitetaan Euroviisut.”[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kansalliskirjasto kansalliskirjasto.finna.fi. Viitattu 9.1.2025.
- ↑ Nurmijärveläinen poppikone Neea River UMK-laulukilpailuun – katso kilpailubiisin huima video Nurmijärven Uutiset. 9.1.2025. Viitattu 10.1.2025.
- ↑ Jutta Halminen: Neea River on useiden tunnettujen kappaleiden sanojen takana – yksi ulkomaanmatka teki unelmasta totta Nurmijärven Uutiset. 17.2.2024. Viitattu 9.1.2025.
- ↑ Stara.fi: Ensimmäinen UMK-biisi julkaistiin – Neea River soinut jo Hollywood-elokuvassakin Stara. 9.1.2025. Viitattu 9.1.2025.
- ↑ Ensimmäinen UMK-kilpailija on Neea River Yle Uutiset. 8.1.2025. Viitattu 9.1.2025.