Nadežda Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja
| Nadežda Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja | |
|---|---|
| Надежда Дмитриевна Хвощинская | |
 Nadežda Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja 1880-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Nadežda Dmitrijevna Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja |
| Syntynyt | 20. toukokuuta 1821 |
| Kuollut | 8. kesäkuuta 1889 (68 vuotta) |
| Kansalaisuus | Venäjä |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Salanimi | V. Krestovski |
| Tuotannon kieli | venäjä |
| Pääteokset | Otava |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Nadežda Dmitrijevna Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja, o.s. Hvoštšinskaja, kirjailijanimi V. Krestovski (ven. Надежда Дмитриевна Хвощинская-Зайончковская, В. Крестовский) (20. toukokuuta (J: 1. kesäkuuta) 1821 tai 1824[1] Pronskin alue, Rjazanin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 8. kesäkuuta (J: 20. kesäkuuta) 1889 Pietarhovin kaupunginosa, Venäjän keisarikuntalähde?) oli venäläinen kirjailija.
Suku ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nadežda Dmitrijevna Hvoštšinskaja oli köyhää maalaisaatelia, ja yksi hänen kirjallisista tavoitteistaan oli elättää perheensä tuloillaan. Myös hänen kaksi sisartaan Sofia Dmitrievna Hvoštšinskajan (1824–1865) ja Praskovja Dmitrievna Hvoštšinskajan (1828–1916) olivat kirjailijoita.[1]
Hän syntyi isänsä tilalla Rjazanin maakunnassa. Isä oli köyhä maanomistaja, entinen tykistöupseeri Dmitri Kesarevitš Hvoštšinski, joka eläkkeelle jäätyään palveli hevoskasvatusosaston Rjazanin kuvernementin osastossa. Hän oli koulutettu henkilö ja intohimoinen taiteen ystävä. Äiti Julia Vikentievna Drobyshevskaja-Rubets oli puolalaista syntyperää ja sai tyttöjen tavanomaisen koulutuksen, hän puhui sujuvasti ranskaa ja opetti tämän taidon lapsilleen.[2]
Perheen huonosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaikki lapset saivat hyvän koulutuksen kotona. Nuoresta iästä lähtien Nadežda Dmitrijevna oli taiteellisesti lahjakas, hän piirsi ja auttoi isäänsä, joka pysyvän työpaikan menetettyään teki kalligrafisia kopiointeja asiapapereista ja topografisista suunnitelmista. Nadežda osoitti myös varhaisia kirjallisia taipumuksia.[2]
Lapsena hän kirjoitti yhdessä veljensä ja sisariensa (myöhemmin hänen kahdesta siskostaan, Sofiasta ja Praskovjasta tuli myös kirjailijoita) kanssa runoja, historiallisia romaaneja ja kokosi käsinkirjoitetun lehden Zvezdotška (ven. Звёздочка, Tähti). Lukeminen oli Nadeždan intohimo: hän luki uudelleen kaiken, mitä isän ja tuttavien kirjastoista löytyi. Hvoštšinskajan suosikkikirjailijoita olivat Victor Hugo, William Shakespeare, Friedrich Schiller Dante Alighieri ja Emanuel Swedenborg. Kirjallisuuskriitikoista Vissarion Belinski teki häneen voimakkaimman vaikutuksen: hän kutsui tätä myöhemmin "hengelliseksi opettajakseen".[2]
Nadežda Hvoštšinskaja ei voinut suorittaa koulutustaan oppilaitoksessa. Hänet sijoitettiin yksityiseen Rjazanin sisäoppilaitokseen, mutta rahojen puute pakotti pian hänen vanhempansa ottamaan hänet takaisin luokseen, koska suurin osa perheen tuloista meni hänen sisarensa Sofian koulutukseen Moskovan Katariina-instituutissa ja hänen veljensä koulutukseen kadettijoukoissa. Myöhemmin asuessaan jonkin aikaa Moskovassa setänsä luona Nadežda Hvoštšinskaja otti musiikin ja italian kielen oppitunteja.[2]
Rjazanin maakunnan aatelisto katsoi nuorta kirjailijaa vinoon: vastenmielisyys maailmalle lähtemiseen, isältä opitut maskuliiniset tavat ja kirjallisuuden opinnot eivät olleet soveliaita. Hvoštšinskajaa pidettiin outona ja melkeinpä hulluna. Hänestä tuli tämän vuoksi entistäkin eristäytyneempi ja hän teki kirjallisia töitään sisarensa Sofian kanssa perhepiirissä.[2]
Vuonna 1865 kuolleen Sofia sisarensa pyynnöstä Hvoštšinskaja meni naimisiin lääkäri I. I. Zajontškovskin kanssa, joka oli hoitanut Sofiaa. Tämä oli 27-vuotias nuori mies, kiltti ja hyvin koulutettu mutta äärimmäinen vakaumukseltaan. Vuonna 1863 syytettynä kumouksellisten julistusten jakamisesta Zajontškovski vietti 11 kuukautta vankilassa, jossa hän sai keuhkotaudin. Hän oli rakastanut Hvoštšinskajaa siitä lähtien, kun hoiti tämän kuolevaa Sofia-sisarta. Hän sai Hvoštšinskajalta suostumuksen avioliittoon, mutta liitto ei osoittautunut onnelliseksi. Etenevä sairaus teki aviomiehestä omituisen ja ahdistuneen, ja hän uuvutti vaimonsa henkisesti ja fyysisesti. Vuonna 1868 lääkärit lähettivät Zajontškovskin ulkomaille hoitoon, missä hän kuoli vuonna 1872.[2]
Vuonna 1884 äitinsä kuoltua Rjazanissa Hvoštšinskaja muutti pysyvästi Pietariin, jossa Kirjallisuusrahasto tarjosi hänelle arvostettuna kirjailijana asunnon. Syksyllä 1885 hän sairastui vakavasti mutta jatkoi lääkäreiden kiellosta huolimatta työskentelyä. Toukokuussa 1889 Nadežda Dmitrievna muutti huvilalle Pietarhovin alueelle, jossa hän vietti viimeiset päivänsä. Hänet haudattiin Pietarhovin kirjallisuusrahaston kustannuksella.[2]
Kirjallinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hvoštšinskaja kuvaili aikaisemmissa romaaneissaan ja novelleissaan venäläisen sivistyneen naisen sorrettua asemaa sekä perheessä että yhteiskunnassa ennen suurten uudistusten aikaa. Parhaana pidetyssä teoksessa, romaanissa Otava (1870), ahkera, yhteiskunnalliseen työhön antautunut nainen esiintyy vastakohtana korkeista ihanteista haaveksivalle mutta toimettomalle miehelle.[3]
Hvoštšinskaja julkaisi kirjallisuuskritiikkiä pääkaupunkien kirjallisuuslehdissä, mutta hänen kehityskertomuksensa maaseudulla asuvista naisista jäivät vaille radikaalien kirjallisuuslehtien huomiota, sillä niiden kumouksellisuus oli hienovaraista. Hvoštšinskajan Bildnungsromaneissa päähenkilöt eivät tee yhteiskunnan perusteita horjuttavia suuria tekoja eikä niissä esitetä yhteiskuntajärjestystä mullistavia kumouksellisia visioita, mutta niiden tapahtumat ja psykologiset jännitteet kyseenalaistavat naisen vakiintuneen aseman perustuksia. Kertomus Tyttökoululainen (Pensionerka 1861, suom. 1990) esittelee aikakauden radikalismin ja emansipaation naiselle tarjoamia mahdollisuuksia. Monet Hvoštšinskajan kertomukset kuvaavat tekijänsä kaltaista maalaisympäristössä viihtymätöntä nuorta naista, vaikka kertojana onkin mies. Ne löysivät naispuolisen lukijakunnan.[1]
Hvoštšinskaja on kirjoittanut tunnetun lauseen "Oli huonompia aikoja – ei ollut ilkeämpiä", jota Nikolai Nekrasov käytti vuotta myöhemmin runossa Sovremennik, Aikalainen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Realismin huippukausi. Kirjallisuus radikalisoituu”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 296. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
- ↑ a b c d e f g Коробка, Н. И. / Korobka, N. I: Хвощинская-Зайончковская, Надежда Дмитриевна. Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона : в 86 т. (82 т. и 4 доп.). Т. XXXVII. / Khvoshchinskaya-Zaionchkovskaya, Nadezhda Dmitrievna. Encyclopedic Dictionary of Brockhaus and Efron: 86 osassa (82 osaa ja 4 lisäosaa). T. XXXVII, s. 145-147. Pietari, 1903. Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)
- ↑ Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja, Nadežda Dmitrijevna. Tietosanakirja osa 3, palsta 668. Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1911. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nadežda Hvoštšinskaja-Zajontškovskaja Wikimedia Commonsissa
