Museoiden historia
Museoiden historia on alkanut jo antiikista, vaikka nykyaikainen museo kehittyikin paljon myöhemmin. ’Museo’-sana on peräisin antiikin Kreikkasta, jossa museionit olivat muusien pyhäkköjä. Varsinaista museota lähimmät vastineet olivat kuitenkin jumalille pyhitetyt taidekokoelmat, pinakoteekit. Keskiajalla erityisesti kirkko keräsi monia suuria esinekokoelmia, mutta museolaitoksen juuret ovat vasta renessanssissa, jolloin alettiin uudestaan kiinnostua antiikin kirjallisuudesta ja taiteesta. Tuohon aikaan alkoi kehittyä muun muassa taidegallerioita ja ensimmäisiä historiallisin kriteerein järjestettyjä kokoelmia.
Valistuksen aikana moderni museo syntyi, kun monista yksityisistä kokoelmista tuli julkisia. British Museum avattiin vuonna 1759, mutta vuonna 1793 avatusta Louvresta tuli museokehityksen edelläkävijä. Se oli ensimmäinen kansallismuseo, ja sitä seurasi pian ympäri Eurooppaa muita vastaavia museoita. Saksasta tuli 1800-luvun alkupuoliskolla museokehityksen keskus, kun Berliinin Altes Museum sekä Münchenin Glyptothek ja Pinakothek vaikuttivat erityisesti museoarkkitehtuuriin ympäri maailmaa. 1800-luvulla myös maailmannäyttelyt vaikuttivat museokehitykseen. Monet niissä kokeillut näyttelytekniikat otettiin käyttöön myös museoissa. Lisäksi esimerkiksi Lontoon Victoria and Albert Museum ja Science Museum sekä Yhdysvaltain Metropolitan Museum of Art on perustettu alkujaan maailmannäyttelyyn kerätyn esineistön ympärille.
Tiede, taide ja taideteollisuus erikoistuivat entisestään 1800-luvun lopulla. Samalla positivismi korosti kokemuksia ja havainnointia tieteen tekemisessä. Museoissakin alkoi korostua niiden kokoelmien käyttö tieteessä. Ruotsalainen Artur Hazelius perusti 1800-luvun lopulla Tukholmaan maailman ensimmäisen kansatieteellisen museon Nordiska museetin ja ensimmäisen ulkoilmamuseon Skansenin. Näiden myötä museoissa levisi kiinnostus esineistön aattellisiin, lähihistoriallisiin ja kansanperinteisiin tarkoituksiin.
Museoissa tapahtui 1900-luvun aikana useita mullistuksia. Deutsches Museum ja Museum of Science and Industry toivat uudet keksinnöt tekniikan museoihin ja avasivat tietä uudenlaisille tiedekeskuksille. Taidemuseot ovat puolestaan ottaneet aktiivista roolia taidehistorian luomisessa. New Yorkin Modernin taiteen museolla on esimerkiksi ollut suuri vaikutus 1900-luvun kuvataiteeseen. Museorakennuksista on puolestaan tullut 1900-luvun lopulla aikansa merkittävimpiä julkisia rakennuskohteita. Esimerkiksi Bilbaon Guggenheim-museon taidekokoelma on jopa jäänyt sen arkkitehtuurin varjoon.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaishistoriasta antiikin Eurooppaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Museoiden taustalla on ihmisten taipumus hankkia ja tutkia. Museon ideasta ensimmäisiä todisteita löytyy Mesopotamiasta, muinaisesta Larsan kaupungista, josta on löytynyt 1000-luvulta eaa. olevia, opetuskäyttöön tarkoitettuja kopioita vanhoista kirjoituksista. Arkeologi Leonard Woolleyn mukaan Urin löydökset puolestaan todistavat, että Babylonian kuninkaan Nabunaidin tyttärellä Ennigaldilla oli pieni opetuksellinen museo.[1]
’Museo’-sanan historia ulottuu antiikin Kreikkaan. Muusat olivat tieteiden ja taiteiden jumalattarina ja museionit muusien pyhäkköjä. Historian merkittävin museion oli Aleksandriassa toiminut Museion. Sen yhteydessä oli laaja Aleksandrian kirjasto sekä veistos- ja eläinkokoelma. Se tuhoutui Rooman valtakunnan hajoamisen aikaan 300-luvulla.[2] Vaikka se vastaakin enemmän yliopistoa, se on aatteellisesti lähellä myös museoajatusta, sillä siellä liitettiin esineisiin myös opetuksellinen funktio. Aleksandrian Museionissa työskentelivät monet aikansa kuuluisimmista tieteilijöistä, kuten Eukleides ja Heron Aleksandrialainen.[3]
Vaikka ’museo’-sanan tausta on antiikin Kreikassa, nykyaikaisia museoita siellä ei kuitenkaan ollut.[1] Antiikin Kreikan temppeleissä oli kuitenkin myös sekalaisia kokoelmia taide-esineitä ja harvinaisuuksia uhreiksi jumalille. Kreetalta on löytynyt merkkejä 2000-luvulta eaa. peräisin olevasta taidekokoelmasta.[2] Lähin vastine museolle on kreikkalainen jumalille pyhitetty taidekokoelma pinakoteekki, joista tunnetuin oli Ateenan Akropoliilla.[1] Pergamonin hallitsija Attalos I puolestaan keräsi sotaretkeltään Kreikkaan kreikkalaisen kulttuurin tuotteita herättääkseen maassaan kreikkalaista kulttuuria. Pergamoniin perustettiin eräänlainen kreikkalainen aarrekammio.[4]
Rooman keisarit ja monet muut roomalaiset ihailivat kreikkalaista kulttuuria. Kreikasta ryöstettiinkin paljon veistoksia roomalaisten aukioiden ja rakennusten koristeeksi.[5] Huippuunsa ihailu nousi keisari Hadrianuksen rakennuttamassa Tivolin huvilassa. Hadrianus tuotti huvilaan ja sen 18 neliökilometrin laajuiseen puistoon jäljennöksiä rakennuksista ja maisemakokonaisuuksista. Huvila olikin eräänlainen ulkoilmamuseo.[4]
Muun maailman varhaiset edeltäjät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Euroopan lisäksi myös muualla maailmassa kerättiin esinekokoelmia. Kiinassa keräily oli alkanut jo Shang-dynastian aikana, mutta huippuunsa se oli kehittynyt 200-luvulla eaa. Qin-dynastian aikana. Monet kiinalaishallitsijat tukivat taiteita, ja esimerkiksi Han-dynastian aikainen keisari Wu perusti akatemian, jossa oli maalauksia ja kalligrafiaa eri puolilta Kiinaa. Japanissa keisari Shōmu keräsi Tōdai-jin temppelialueelle esineistön, joka on edelleen nähtävissä Shōsōinissa. Samoihin aikoihin arabimaailmassa kerättiin pyhäinjäännöksiä, ja waqfien yhteyteen muodostui erilaisia yleiseen hyvään kerättyjä kokoelmia.[1]
Keskiajan esinekokoelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen monet henkilökohtaiset kokoelmat siirtyivät kirkolle.[6] Keskiajalla Euroopassa esinekokoelmia olikin kuninkaallisilla ja kirkolla. Kokoelmilla saattoi usein olla myös yhteys; Kaarle Suuren kokoelmat jaettiin 800-luvun alussa useaan uskonnolliseen rakennukseen. Tällaisilla kokoelmilla oli taloudellista merkitystä, ja niitä käytettiin sotien ja muiden valtion kulujen rahoittamiseen.[1]
Kirkko oli keskiajan merkittävin kulttuurielämän kannattelija. Se muun muassa tuki arkkitehtuuria, kuvataidetta ja esittävää taidetta. Vaikka kirkko oli kieltänyt pakanallisten esineiden keräämisen, sen kokoelmiin kertyi silti erikoisia esineitä, luonnon kuriositeetteja ja pyhäinjäännöksiä. Tällaisista esineistöistä kasvoi niin sanottu ”keskiajan museo”, mirabilia, joka oli eräänlainen tärkeiden kohteiden ja esineiden kokonaisuus.[5]
Keskiajalta on todisteita muinaisesineillä käydystä kaupasta. Winchesterin piispan Henry Blois’laisen on sanottu ostaneen antiikkipatsaita kuukauden mittaisella Rooman-vierailullaan ja tuoneen ne mukanaan Englantiin.[1]
Arabimaailma oli 900–1200-luvuilla todellinen sivistystyön keskus. Siellä monia kreikkalaisia klassisia tekstejä käännettiin arabiaksi ja kerättiin laajoja taiteellisten töiden kokoelmia. Keräilyperinne virallistettiin islamilaisen waqf-periaatteen alle. Arabitieteilijöiden työt olivat vaikuttamassa Euroopassa renessanssin syntymiseen. Arabitekstejä käännettiin 1100– ja 1200-luvuilla latinaksi, mikä oli käynnistämässä klassisen kulttuurin ihailun.[6]
Renessanssi ja nykyaikaisen museon juuret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyaikaisen museon juuret ovat tieteellisessä mielessä renessanssissa.[7] Renessanssin myötä ihmisten mielenkiinto palasi antiikin kirjallisuuteen ja taiteeseen, ja sen aikana tapahtui huomattavaa kehittymistä kaikilla tieteen ja taiteen aloilla. Samalla esinekokoelmia alettiin järjestää sisällöllisesti, esteettisesti ja systemaattisesti, mihin vaikuttivat erityisesti paavien kiinnostus asiaan. Sixtus IV lahjoitti 1471 antiikin pronssiveistoksia kokoelmaan, josta tuli Musei Capitolini. Julius II puolestaan muutti Innocentius VIII:n rakennuttaman Belvedere-palatsin museoksi, ja Leo X nimesi 1515 Rafaelin sen kokoelmien hoitajaksi.[5]
Paavien luomien ensimmäisten museoiden aikaan kehittyi myös taidekokoelmien säilytyspaikaksi gallerioita, jotka olivat saaneet nimensä veistosten ja maalausten säilytykseen käytetystä pitkästä ja käytävämaisesta tilatyypistä, galleriasta.[5] Firenzeläinen Medicien pankkiirisuku aloitti taidekokoelmien keräämisen jo 1400-luvun alussa ja jatkoi sitä 1700-luvun puoliväliin.[8] Medicien toimistorakennuksen Uffizin (Galleria degli Uffizi) yläkerta muutettiin 1582 museotilaksi. Palatsiarkkitehtuurista mallinsa saaneiden gallerioiden lisäksi renessanssiaikana tunnettiin myös kirjastolla ja esinevalikoimin varustettu kabinetti.[5]
Taidemuseoiden lisäksi renessanssiaikana historialliset ja luonnontieteelliset museot menivät eteenpäin. Piispa Paolo Giovio loi Comossa ensimmäisen historiallisin kriteerein järjestetyn kokoelman. ”Kuuluisien henkilöiden elämästä” kertovassa kokoelmassa oli muotokuvia ja muuta henkilökohtaista aineistoa. Giovion Museum Jovianum avattiin yleisölle 1520. Luonnontieteellisiä kokoelmia oli aiemmin kerätty vain lääketieteellisistä, maagisista tai kuriositeettiarvoon liittyvistä syistä. Kokoelmista tuli 1500-luvun aikana tieteellisen tutkimuksen kohteita, ja niitä alettiin järjestää systemaattisesti. Tähän vaikuttivat ajan humanistinen maailmankuva ja löytöretkien Eurooppaan tuomat eksoottiset kasvit ja eläimet sekä kivet ja muut luonnonnäytteet. Varhaisimpana tunnettuna luonnontieteellisenä museona pidetään Luca Ghinin 1500-luvun alkupuolella Padovaan perustamaa kasviota.[9]
Valistus ja nykyaikaisen museon synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Museoiden avaaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valistuksen ajan airuina oli 1600-luvulla yliopistolaitoksen voimakas kasvu. Tieteellisen kehityksen myötä syntyivät myös yliopistojen museot ja kokoelmat. Joskus museo jopa tulkittiin eräänlaiseksi tutkijan työhuoneeksi. Baselin yliopiston museo avattiin yleisölle 1671 ja Britannian Ashmolean Museum 1683.[10]
Moderni museo syntyi 1700-luvun aikana, kun monet kokoelmat siirtyivät yksityisistä omistuksista julkisiksi. Niitä alettiin tämän jälkeen avata yleisölle entistä laajemmin.[11] Ajatus museoiden opettavasta ja kasvattavasta asemasta levisi saman vuosisadan aikana, ja esimerkiksi British Museum avattiin yleisölle 1759. Se perustui John Sloanen 1700-luvun alkupuolella Väli-Amerikassa kokoamalle luonnontieteelliselle kokoelmalle. Sloane testamenttasi sen valtiolle, ja sen ympärille rakentui monenlaisten kokoelmien, kirjastojen ja arkistojen kokonaisuus. Myös muualla Euroopassa seurattiin esimerkkiä: paavi Klemens XIV:n aikana 1773 Vatikaanin museot avattiin virallisesti ja Habsburgien kokoelmat olivat kolmesti viikossa avoinna vuodesta 1781. Taidemuseoihin vaikutti estetiikan eriytyminen omaksi tieteenhaarakseen, ja systemaattisen taidetutkimuksen ansiosta kokoelmia lajiteltiin jatkossa taidehistoriallisten periaatteiden mukaan.[12]
Museoajatus levisi Euroopasta siirtomaapolitiikan ja kaupankäynnin seurauksena myös muualle. Yhdysvaltain museolaitoksen perusta on 1770-luvulla vapaussodan henkisessä ja poliittisessa ilmapiirissä. Maan ensimmäinen museo oli luonnontieteellisen kokoelman ympärille vuonna 1773 perustettu Charlestonin museo. Yhdysvaltain museoissa on jo alusta alkaen korostettu opetus- ja kasvatustavoitteita. Toinen yhdysvaltalaismuseoiden keskeinen piirre on elämyksellisyys, sillä 1780-luvulla Philadelphian museo pyrki monipuoliseen viihdyttämiseen ja täyttämään taloudelliset tavoitteensa. Museosta tuli näin myös liikelaitos.[13]
Louvre ja kansallismuseoaate
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valistusajan museokehityksen symboliksi nousi Louvren taidemuseon avaaminen Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen 1793. Louvre on perustellusti maailman ensimmäinen kansallismuseo.[13] Monet pitävät sitä jopa nykymuseon alkuna.[11] Louvre jouduttiin sulkemaan rakennuksen huonon kunnon vuoksi kuitenkin jo 1796, mutta se avattiin uudelleen 1803 nimellä Musée Napoleon. Napoleon oli tuonut Ranskaan paljon taideaarteita muualta Euroopasta ja Egyptistä. Napoleon tavoitteli Ranskaan eurooppalaisen kulttuurin keskusmuseota, mutta se herätti vastareaktion, jonka seurauksena muihinkin Euroopan maihin alettiin suunnitella kansallismuseoita. Napoleon oli itse perustamassa Amsterdamiin Rijksmuseumin edeltäjää Kuninkaallista museota ja Milanoon Breran pinakoteekkia.[14]
Ranskan suuren vallankumouksen jälkeistä muutamaa vuosikymmentä on pidetty museoiden kulta-aikana. Museoiden syntymiseen vaikutti ajatus museon asemasta kansakunnan yhteisenä omaisuutena. Napeolonin kaatumisen jälkeen Berliinissä avattiin 1815 näyttely, jossa olivat esillä Pariisista palautetut taideaarteet. Se johti Altes Museumin perustamiseen 1830. Baijerin kuningas Ludvig I halusi puolestaan luoda pääkaupungistaan Münchenistä uuden Ateenan. Monien linnojen ja palatsien lisäksi kaupunkiin rakennettiin veistoskokoelmille 1830 Glyptothek ja maalauskokoelmille 1833 Pinakothek. Uudet saksalaiset museot vaikuttivat museoarkkitehtuuriin ympäri maailmaa. Museorakennusten arkkitehtuuria ohjasivat Saksassa jo periaatteet, joiden mukaan pyrittiin turvaamaan kokoelmalle suotuisat olot. Venäjän tsaarien kokoelmat avattiin myös 1800-luvun alkupuolella. Kokoelman taide-esineisiin kuului vain länsieurooppalaista taidetta. Talvipalatsin jäätyä pieneksi sen viereen rakennettiin vuonna 1852 avattu Eremitaaši.[15]
Amerikassa museolaitos kehittyi edelleen Euroopan esimerkin mukaan. Etelä-Amerikan ensimmäinen julkinen museo avattiin 1815 Rio de Janeirossa. Sen pohjalla oli Portugalin kuninkaan lahjoittama kokoelma. Samantapaisesti syntyi 1823 myös Buenos Airesiin perustettu kansallismuseo. Yhdysvaltojen ensimmäinen kansallismuseo perustettiin 1858. Englantilainen aatelinen James Smithson (kuoli 1829), joka ei käynyt elinaikanaan Yhdysvalloissa, testamenttasi omaisuutensa Yhdysvaltain valtiolle. Testamentin tarkoituksena oli perustaa Smithsonian-instituutti, joka avattiin virallisesti 1858.[15]
Maailmannäyttelyiden vaikutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teollistuminen, kaupungistuminen ja kaupallistuminen kiihtyivät 1800-luvun lopulla, mistä todistavat myös jättimäiset maailmannäyttelyt, joista ensimmäinen pidettiin Lontoossa 1851.[16] Maailmannäyttelyt edistivät vahvasti museoiden demokratisoitumista sekä museorakennusten ja -näyttelyiden kehittymistä. Niiden herättämä mielenkiinto sai myös museot panostamaan enemmän näyttelyrakenteisiin ja -tekniikoihin sekä viihtymiseen. Monia näyttelytekniikoita on omaksuttu museoihin maailmannäyttelyissä tehtyjen kokeilujen jälkeen. Maailmannäyttelyt ovat antaneet myös sysäyksen monien uusien museoiden perustamiselle. Niitä varten kerättiin laaja esineistö, jolle piti löytää näyttelyn jälkeen uusi säilytyspaikka. Lontoon maailmannäyttelyn jälkeen perustettiin Victoria and Albert Museum ja Science Museum, ja lisäksi esimerkiksi Yhdysvaltain Metropolitan Museum of Art on saanut alkunsa kansainvälisen suurnäyttelyn jälkeen.[17]
Nykyaikainen julkinen museo, jonka tehtävänä on kerätä, säilyttää ja pitää esillä kokoelmiaan ja jolla on sekä tieteellisiä että kasvatuksellisia tavoitteita, syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kehitykseen vaikuttivat museolaitoksen sisäiset muutokset ja tieteen virtaukset. Tiede erikoistui entistä suppeampiin aloihin, ja positivismi korosti kokemuksiin ja havainnointiin perustuvaa tietoa. Näin myös museokohteiden tutkimus ja havainnointi korostui. Samoihin aikoihin taide jakautui lukuisiin alaryhmiin, ja esimerkiksi taideteollisuus ja muut sovelletut taiteet erikoistuivat ja saivat pian omat museonsa.[17]
Modernin museon kehittyminen 1900-luvulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1800-luvun tilanteessa museot haluttiin sitoa yhteiskunnan kehitykseen. Tietoisesti pyrittiin säilyttämään ja asettamaan näytteille kansakunnan lähihistoriaa. Ruotsalainen Artur Hazelius perusti 1870-luvulla Tukholmaan maailman ensimmäisen kansatieteellisen museon Nordiska museetin ja parikymmentä vuotta myöhemmin ensimmäisen ulkoilmamuseon, Skansenin. Kansatieteellisten museoiden taustalla oli museokokoelmiin liittynyt suhtautumistavan muutos, jonka seurauksena keräämiselle asetettiin aatteellisia, lähihistoriaan liittyviä ja kansan yhteistä perinnettä korostavia tarkoituksia. Skansenissa Hazeliuksella oli puolestaan päämääränä näyttää historialliset esineet aidossa yhteydessä kokonaisessa kulttuuriympäristössä. Hazeliuksen idea levisi nopeasti, ja jo vuonna 1901 Tanskaan perustettiin Frilandsmuseet. Ulkoilmamuseoista tuli suosittuja, ja niiden kautta historian elävöittäminen työnäytöksin ja tapahtumin levisi myös muihin museoihin.[18]
Ulkomuseoiden ansiosta 1900-luvun alussa levisi ajatus myös kokonaisten rakennettujen ympäristöjen säilyttämisestä. Yksittäisiä rakennuksia oli suojeltu jo 1700-luvun lopussa, mutta Skanseniin siirrettiin yli 120 rakennusta eri puolilta Ruotsia. Tunnetuin 1900-luvun alkupuolen museaalisesta ympäristönsuojelusta on vuonna 1926 syntynyt Colonial Willemsburg.[18]
Tekniikan museot seurasivat myös kansatieteellisten ja ulkoilmamuseoiden kehitystä ja toivat kokoelmansa lähemmäksi nykyaikaa. Tieteen ja tekniikan uutudet olivat olleet maailmannäyttelyiden vetonauloja, ja museotkin alkoivat keskittyä tieteen ja tekniikan popularisointiin. Tiedekeskusten esikuvaksi muodostui Münchenissä vuonna 1925 avattu Deutsches Museum, jonka pääpaino oli nykytekniikassa. Museo teki myös uraauurtavaa museopedagogista tutkimusta, ja sen menetelmiä on käytetty muuntyyppisissäkin museoissa. Tiedekeskuksille avasi ovia vielä Deutsches Museumia selvemmin Chicagon Museum of Science and Industry. Deutsches Museumin kokoelmissa oli kuitenkin tekniikan historiaa menneestä nykyaikaan, mutta Museum of Science and Industryssä vanhaa aineistoa oli vain kymmenesosa koko esineistöstä.[18]
Taidemuseoiden kehittymistä ovat 1900-luvulla ohjanneet niin museoiden yleinen kehittyminen kuin taiteen teoriassa 1800-luvun lopulla tapahtuneet muutokset. Taiteen tekeminen, esittäminen, myyminen ja siitä kirjoittaminen ovat muodostaneet taidemaailman, jossa on tiukasti määritellyt normit. Taidemuseoilla on ollut kehityksessä aktiivinen rooli, sillä ne ovat toteamisen lisäksi olleet kehittämässä ja luomassa taidehistoriaa. Esimerkiksi New Yorkin Modernin taiteen museolla on ollut suuri vaikutus 1900-luvun kuvataiteeseen.[19]
Taidemuseoiden tilat ovat muuttuneet hallimaisiksi, ja samalla monien taidemuseoiden toiminnassa vaihtuvat näyttelyt ovat saaneet tärkeämmän aseman. Samalla taidemuseot ovat jakautuneet laitoksiin, joiden päätavoitteena on pysyvät kokoelmat ja niiden esittely, ja niihin museoihin, jotka kokeilevat aktiivisesti poikkitaiteellista toimintaa. Jälkimmäiset museot pyrkivät lähestymään muita kulttuuri- ja taidelaitoksia ja ottamaan paikan aktiivisena nykytaiteen esittelypaikkana.[20]
Ranskassa ja Kanadassa kehittynyt uusi museologinen ajattelu nosti museon keskeiseksi tehtäväksi yhteiskunnan identiteetin ylläpitämisen ja voimistamisen. Tehtävän keskeisin instrumentti on paikallismuseo, eli niin sanottu ekomuseo, jonka pyrkimyksenä on asettaa museo sosiokulttuuriseen yhteyteensä, jossa tieteet, tekniikka, historia ja taide muodostavat oman kokonaisuutensa. Kokemukset Ranskasta ovat kuitenkin osoittaneet, että ekomuseoajattelu ei ole pitänyt yllä paikallisten kiinnostusta.[21]
Museoesineen viitekehys asetettiin uuteen valoon Haagissa vuonna 1986 avatussa Museonissa, joka on monitieteellinen laitos, jossa yhdistyvät geologia, biologia, fysiikka, tekniikka ja kansatiede. Sen keskeisin tehtävä on opettaa, joten esinekokoelmatkin on valittu sen mukaan. Pedagoginen arvo ohitti esineitä valittaessa kulttuurihistoriallisen arvon.[22]
Museonin kanssa samana vuonna valmistui kuusi muutakin suurta museota. Museorakennuksista on tullutkin 1900-luvun lopulla oman aikansa merkkipaaluja. Ne ovat olleet suuria rakennuskohteita, joiden rakentamiseen on järjestetty kansainvälisiä arkkitehtuurikilpailuja ja joiden rakentamiseen on käytetty valtavia rahasummia. Kehitys on näkynyt erityisen vahvasti taidemuseoissa. Jotkin taidemuseot on perustettu matkailu- ja imagosyistä lähes olemattomien kokoelmien ympärille. Tällainen museo on 1990-luvulla Bilbaoon rakennettu yli 500 miljoonaa euroa maksanut Guggenheim-museo. Siitä tuli nopeasti Baskimaan suurin nähtävyys, jota miljoonat matkailijat käyvät katsomassa. Varsinainen taidekokoelma on jäänyt Bilbaossa omaperäisen museoarkkitehtuurin varjoon.[22]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- History of museums Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 12.7.2015. (englanniksi)
- Heinonen, Jouko & Lahti, Markku: Museologian perusteet. Helsinki: Suomen museoliitto, 2001. ISBN 951-9426-25-6
- Latham, Kiersten F. & Simmons, John E.: Foundations of Museum Studies. Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2014. ISBN 978-1-61069-282-3
- Rönkkö, Marja-Liisa: Museon idea ja historia. Teoksessa: Kinanen, Pauliina (toim.): Museologia tänään. Helsinki: Suomen museoliitto, 2007. ISBN 978-951-9426-34-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Encyclopædia Britannica
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 26.
- ↑ Latham & Simmons, s. 25.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 27.
- ↑ a b c d e Rönkkö, s. 73–75.
- ↑ a b Latham & Simmons, s. 26.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 28.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 29.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 30–31.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 32.
- ↑ a b Rönkkö, s. 79.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 33.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 34.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 35.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 36–37.
- ↑ Rönkkö, s. 83.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 38–39.
- ↑ a b c Heinonen & Lahti, s. 40–41.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 42.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 43.
- ↑ Heinonen & Lahti, s. 44.
- ↑ a b Heinonen & Lahti, s. 45–46.