Mullerin räikkä
Mullerin räikkä (engl. Muller’s ratchet) on nobelisti Hermann Joseph Mullerin vuonna 1964 kehittämä ajatus, jonka mukaan aseksuaalisesti eli suvuttomasti lisääntyvät populaatiot kuolevat sukupuuttoon ajan mittaan, koska haitallisten muutosten määrä populaatiossa väistämättä kasvaa. Muller kehitti ”räikkämallin” selittämään sitä, miksi suvullisesta lisääntymisestä on evolutiivisesti hyötyä.
Tilanne kuvataan siten, että alussa on populaatio, joka on juuri muuttunut aseksuaaliseksi ja jolla ei ole yhtään haitallista mutaatiota. Ajan myötä syntyy mutaatioita, joista useampi on haitallinen kuin hyödyllinen. Vähitellen populaatiossa on yksilöitä, joilla on lukuisia haitallisia mutaatioita. Jossakin vaiheessa koittaa tilanne, jossa viimeinen mutaatioton yksilö kuolee ilman jälkeläisiä. Tämä etenee askel askeleelta, kunnes populaatiossa on niin paljon kasautuneita haitallisia ominaisuuksia, että sen jäsenet kuolevat niihin, jolloin populaatio kuolee sukupuuttoon. Koska seksuaalisesti lisääntyvät läpikäyvät rekombinaatiota, ei periaate päde niiden tapauksessa. Syynä tähän on se, että rekombinaatio järjestelee geenejä uudestaan. Järjestelyn kautta vanhempien mutaatiottomat osat perimää voivat yhdistyä, jolloin syntyy yksilöitä, joilla haitallisia muutoksia on vähän. Luonnonvalinta kykenee säilyttämään nämä. Periaate ei myöskään koske aseksuaalisesti lisääntyviä populaatioita, jotka ovat kooltaan suuria (kuten bakteereilla) tai joissa on rekombinaatiota vastaavia systeemejä. Toisaalta periaate koskee myös mitokondrioita sekä Y-kromosomia, joiden perimä ei osallistu rekombinaatioon vaan periytyy suoraan. Tämän seurauksena niiden perimät ovatkin melko pieniä.
Mullerin räikän seurauksena perimien koot pienenevät. Toisaalta perimien pieneneminen voi johtua myös hyödyttömien geenien poistumisella, joten pieni genomi ei ole varma indikaattori aseksuaalisesta lisääntymisestä.